Kuva: Lester Cohen/WireImage

The Eagles lähtee jäähyväiskiertueelleen yhdessä Steely Danin kanssa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 7.7.2023

Rockin ikoneihin lukeutuva The Eagles on ilmoittanut uransa tulevan päätökseen. Pitkään musiikin parissa viihtynyt yhtye suuntaa jäähyväiskiertueelleen syksyllä yhdessä aikuisrockin suosikki Steely Danin kanssa.

Kiertueen pysähdyspaikat ovat toistaiseksi vain Pohjois-Amerikassa, mutta kiertueen on kuitenkin määrä jatkua vuoteen 2025 saakka. Näin ollen on varmasti syytä olettaa, että bändi piipahtaa myös suomalaisfanien ulottuvilla Euroopassa.

”Tiedämme, miten onnekkaita olemme, ja me olemme todella kiitollisia, että pitkä tiemme on kestänyt paljon pidempään kuin kukaan meistä osasi koskaan kuvitellakaan. Mutta kaikki loppuu kuitenkin aikanaan ja nyt on tullut aika sulkea tämä ympyrä”, yhtye kertoo tiedotteessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Eagles perustettiin vuonna 1971, ja bändi on julkaissut urallaan seitsemän albumia, joista viimeisin on vuoden 2007 ”Long Road Out Of Eden”. Bändin kenties tunnetuin albumi on vuoden 1976 ”Hotel California”, jonka nimikkokappale on yksi rockin klassikoista.