The Exploding Eyes Orchestra pursuilee inspiraatiota joka suuntaan

The Exploding Eyes Orchestra – II

On hyvää, uusia ideoita ja inspiraatiota pursuvaa kaaosta ja sitten on sellaista ahdistavaa, suolia kiertävää kaaosta. Exploding Eyes Orchestran toinen pitkäsoitto menee selvästi ja kiistatta ensin mainitun puolelle. Ensimmäistä levyä jo hehkuteltiin, mutta toinen, 5. lokakuuta ilmestyvä pitkäsoitto ”II” on parempi. Levyltä ei ole ehkä löydettävissä selkeää ja yhtenäistä linjaa, mutta uusia yhteyksiä ja mielleyhtymiä syntyy kuulijan päässä synapsit paukkuen. Yhdistävänä tekijänä levyllä on romanttinen melankolia sekä tuntuma siitä, että nyt tutkitaan elämää keskiluokkaisen sovinnaisuuden rajojen ulkopuolella. Levyä leimaa myös tietty retrohenkisyys mutta konservatiivisuudesta ei ole kyse. Vanhoista palikoista tehdään uutta.

Kyseessä on Jess & The Ancient Onesin kokoonpanon sivuprojekti, ja sen tuomaa kokeilemisen ja tutkimisen vapautta on käytetty hienosti. Biisit vaihtelevat progeiluun vivahtavasta rokista jazzahtavaan fiilistelyyn ja painokkaan melankoliseen suomenkieliseen iskelmään.

Levyltä maistiaiseksi julkaistu iskelmä ”Harmain” ei edusta levyn yleistä linjaa, mutta se on upea kappale, eikä levyllä oikein ole yleistä linjaa edustettavaksi. Muita erityisen hienoja kappaleita ovat muun muassa rauhallisesti sellon tuella maalaileva ”The Birch and the Sparrow” sekä koskettimilla juhliva ja rokkaava ”Go Go Johnny Do”. Levyn aloittava ”Those of Us Left” saattelee vaihteleviin tunnelmiin kauniisti ja rauhallisesti kehittyvällä surumielisyydellään. Uhmakas ja tunnelmallinen ”Belladonna” tuo vielä lisää sävyjä levyn palettiin. Listattua tulikin jo viisi levyn seitsemästä kappaleesta, ja hyviä ne kaksi muutakin ovat. Kokonaisuus on monipolvinen ja sinne tänne vaelteleva mutta lopulta todella vahva. Levyn lopettava ”Love Eternal” jättää kuulijan kellumaan pehmeän ja rauhallisen, melkein sinfonisen progeilunsa maininkeihin.

Levy on tietyllä tavalla soundeiltaan ja tunneskaalaltaan sukua Juha Raivion surutyönä syntyneelle Trees of Eternity -projektin tavattoman hienolle ”Hour of The Nightingale” -levylle, mutta tätä on helpompi kuunnella, sillä sama musertava surun ja menetyksen tulva ei lyö vastaan. Porukka aikoo käsittääkseni keskittyä jatkossa Jess & The Ancient Onesiin, ja tämä sivupolku jää telakalle. Pääprojektissa ei ole vikaa, ja se on laatumusaa vaikka onkin jäänyt minulle hiukan etäiseksi. On silti ankea ajatus, että The Exploding Eyes Orchestran ennakkoluulottomasti ja tässä ajassa kiinni olevalla tavalla retroileva tuotanto jää ehkä kahteen pitkäsoittoon.

9/10

Kappalelista:
1. Those of Us Left
2. Belladonna
3. Harmain
4. The Things You Do
5. The Birch and the Sparrow
6. Go Go Johnny Do
7. Love Eternal

Kirjoittaja: Pasi Huttunen

Kommentoi julkaisua