The Gates Of Slumber osoitti uudella tulemisellaan sen, että vanhan koulun heavy doom elää ja voi hyvin – arviossa yhtyeen nimikkoalbumi
Indianapolisin doom-lähettiläs The Gates Of Slumber on tehnyt vihdoin odotetun paluun julkaisukantaan. Yhtyeen kuudes studioalbumi antoi odottaa itseään peräti 13 vuoden ajan, joka sisälsi myös kuuden vuoden tauon toiminnasta ja valitettavasti myös parin entisen jäsenen kuolemat. Kepeät mullat Jason McCash ja Bob Fouts!
Bändin nimeä kantava levy kätkee sisälleen kuusi rallia rehtiä heavy doomia. Karl Simonin alusta asti luotsaama trio ei turhia krumeluureja käytä, vaan luottaa peruspalikoihin, eli kitaraan, bassoon ja rumpuihin, joita osataan rankaista genrelle ominaiseen tyyliin. ”Full Moon Feverissä” poljetaan hiukan wahia, mutta muuten bändi tuntuu luottavan efektien saralla lähinnä mustaan letkuun ja putkivahvarin soundiin.
35 minuuttia ja 6 biisiä on mielestäni täysin sopiva annos vanhan koulun doom-metallia. Kuuntelukokemus ei käänny tylsänpuoleiseksi, ja jokainen biisi tarjoaa oman mausteensa soppaan. Levyn äänittäneelle ja miksanneelle Mitch Lohmanille täytyy nostaa hattua, sillä The Gates Of Slumberin nimikkolevylle on ruuvattu äärimmäisen jykevät soundit.
Mainos päättyy
Suomessa The Gates Of Slumber on jäänyt verrattain vähälle huomiolle ottaen huomioon sen, että trio on ehtinyt kiertää monen legendastatusta nauttivan bändin kanssa. Mainittakoon vaikka Saint Vitus ja Pentagram.
Levyn aloittava ”Embrace The Lie” on kaikessa yksinkertaisuudessaan loistava heavy doom -kappale. Sen seuraaja ”We Are Perdition” etenee hieman hitaammin ja on myös todella vahva esitys: basso möyrii upealla tavalla ja kitarat kirskuvat. Kolmantena nostona ”Full Moon Fever” hakeutuu stoner-riffeineen todella tehokkaasti jalan alle. Vaikeahan tätä on kuunnella hymyilemättä.
Levyn jälkimmäinen kolmikko ei yllä sävellyksinä sille tasolle, mitä albumin kolme ensimmäistä biisiä pystyvät tarjoamaan. Mikään kappaleista ei ole sinällään heikko, mutta noin väkevän avauksen jälkeen levyn toinen puolisko tuntuu jäävän hieman piippuun.
Mainos päättyy
The Gates Of Slumber osoitti uudella tulemisellaan sen, että vanhan koulun heavy doom elää ja voi hyvin. Pyörää ei keksitä uudelleen, vaan tehdään hyväksi todetulla reseptillä hyvä kakku – tällä kertaa kokki sattuu olemaan pätevä ja lopputulos on sen mukainen.
Jos levylautasella pyörii sellaisia bändejä kuin Reverend Bizarre, Saint Vitus tai Pentagram, tai heavy doom ylipäätään kiinnostaa, on The Gates Of Slumber ehdottomasti syytä katsastaa.
