The Halo Effect julkaisi singlen “Lest We Fall” – mukana Heaven Shall Burn ja The Black Dahlia Murder

Kirjoittanut Teemu Hakala - 27.2.2026

Ruotsalainen melodinen death metal yhtye The Halo Effect on julkaissut uuden singlen “Lest We Fall”. Kappaleella vierailevat Heaven Shall Burn ja The Black Dahlia Murder. Bändit ovat parhaillaan yhteisellä Euroopan kiertueella.

The Halo Effect perustettiin vuonna 2019. Yhtyeessä soittavat entiset In Flames -jäsenet Jesper Strömblad, Mikael Stanne, Niclas Engelin, Peter Iwers ja Daniel Svensson. Lisäksi yhtye on kertonut halunneensa palata 1990-luvun Göteborg-soundiin.

Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa “Days of the Lost” vuonna 2022. Sen jälkeen kokoonpano on kiertänyt aktiivisesti Euroopassa. Tammikuussa 2025 yhtye julkaisi toisen albuminsa “March of the Unheard”. Myöhemmin samana vuonna ilmestyi myös cover-EP “We Are Shadows”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi “Lest We Fall” kokoaa yhteen kolme kiertueella mukana olevaa nimeä. Samalla se toimii tuoreena näyttönä yhtyeiden yhteistyöstä lavan ulkopuolella.

The Halo Effect nähdään tulevan kesän Kaaos Festivalin perjantain pääesiintyjänä 24.7. Vaasan Vaskiluodossa. Samana päivänä lavalle nousevat myös Insomnium, Dead By April, Ryujin, Nicole, Thyrargo, What Lies Beneath ja Diabolisher.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy