The Halo Effect julkaisi version Phenomenan klassikosta ”Dance With The Devil”
Ruotsalainen melodisen death metalin superkokoonpano The Halo Effect jatkaa tulevan cover-EP:nsä ”We Are Shadows” julkistamista. Levy ilmestyy 21. marraskuuta, ja sen jokainen kappale on yhtyeen jäsenten henkilökohtaisesti valitsema suosikki. Tällä kertaa vuorossa on kitaristi Niclas Engelin, joka valitsi tulkittavaksi Phenomenan vuonna 1985 julkaistun klassikon ”Dance With The Devil”. Alkuperäisessä kappaleessa soittivat muun muassa Glenn Hughes, Whitesnaken Mel Galley ja Cozy Powell.
The Halo Effectin versio muuntaa kappaleen jykeväksi melodiseksi myrskyksi, jossa Mikael Stannen armottomat murinat ja bändin kitaravetoiset riffit tuovat kappaleeseen täysin uuden ulottuvuuden. Engelin muistelee biisin vaikutusta nuoruudessaan:
“Sain kaveriltani Emil Olsenilta lainaksi Phenomenan levyn 7. luokalla ja se iski minuun kuin salama. Dance With The Devil kolahti erityisen kovaa, ja nauhoitin koko levyn kasetille, jota soitin puhki.”
EP:n ideana on esitellä, mistä eri musiikillisista vaikutteista yksi Ruotsin arvostetuimmista nykyajan metallibändeistä koostuu. Voit kuunnella tulkinnan tästä:
”We Are Shadows” – kappalelista
- How The Gods Kill
- If You Were Here
- I Wanna Be Somebody
- Dance With The Devil
- Shoreline
The Halo Effect lähtee ensi vuonna Euroopan-kiertueelle yhdessä Heaven Shall Burnin, The Black Dahlia Murderin ja Frozen Soulin kanssa. Kiertueen aikataulun löydät alapuolelta.
Euroopan kiertue 2026
27.2.2026 – Hamburg, Saksa – Inselpark Arena
28.2.2026 – Köln, Saksa – Palladium
1.3.2026 – Tilburg, Alankomaat – Poppodium 013
3.3.2026 – Villeurbanne, Ranska – Le Transbordeur
4.3.2026 – Pariisi, Ranska – Élysée Montmartre
5.3.2026 – Bryssel, Belgia – Ancienne Belgique
6.3.2026 – Stuttgart, Saksa – Porsche-Arena
7.3.2026 – Wiesbaden, Saksa – Schlachthof
8.3.2026 – Zürich, Sveitsi – Halle 622
10.3.2026 – Trezzo sull’Adda, Italia – Live Club
11.3.2026 – Esch-sur-Alzette, Luxemburg – Rockhal Main Hall
13.3.2026 – Berliini, Saksa – Columbiahalle
14.3.2026 – Jena, Saksa – Sparkassen-Arena
15.3.2026 – Brno, Tšekki – Sono Centrum
17.3.2026 – Budapest, Unkari – Barba Negra Csepel
18.3.2026 – Krakova, Puola – Klub Studio
19.3.2026 – Wien, Itävalta – Gasometer Raiffeisen Halle
20.3.2026 – Dresden, Saksa – Messe Halle 1
21.3.2026 – München, Saksa – Zenith
The Halo Effect on:
Niclas Engelin – kitara
Jesper Strömblad – kitara
Mikael Stanne – laulu
Peter Iwers – basso
Daniel Svensson – rummut