The Hellacopters - Tuska 2019.

The Hellacoptersin ja Mokoman keikat siirtyvät Lutakossa keväälle: klubilla ei enää ole lokakuulta siirtyviä keikkoja

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.9.2020
The Hellacopters – Tuska 2019.

The Hellacoptersin ja Mokoman loppuunmyydyt konsertit siirtyvät odotetusti ensi vuodelle, koska niitä ei lokakuussa ole mahdollista toteuttaa Lutakossa vallitsevasta tilanteesta johtuen. Mokoma esiintyy Lutakossa pääsiäisviikon lauantaina 3. huhtikuuta ja Hellacopters helatorstain aattona keskiviikkona 12. toukokuuta 2021. Peruuntuneille keikoille ostetut liput käyvät uusiille päiville sellaisenaan. Liput on myös mahdollista palauttaa 18.11. mennessä, jos uusi ajankohta ei sovi, ja tällöin näille loppuunmyydyille keikoille voi vapautua lippuja takaisin myyntiin.

Näiden siirtojen myötä Lutakon syys- ja lokakuun kalenterissa ei enää roiku yhtään siirtyvää keikkaa, vaan kaikki loput keikat toteutuvat turvallisesti voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti. Lutakon turvallisuusohjeen voit lukea tämän viestin lopusta keikkalistauksen jälkeen. Marras- ja joulukuun ohjelmistoon saattaa joiltain osin vielä tulla muutoksia rajoituksista riippuen.

La 3.4.2021 MOKOMA @ Lutakko (Loppuunmyyty!)
Aiemmille keikoille (4.4.2020 ja 28.10.2020) ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ke 12.5.2021 THE HELLACOPTERS (SWE) @ Lutakko (Loppuunmyyty!)
Aiemmille keikoille (25.4.2020 ja 5.10.2020) ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan.

Lutakon tulevia varmistuneita rajoitetun kapasiteetin keikkoja:

Pe 18.9. HERRA YLPPÖ & EX 17 € / 15 € (19 €) K18
La 19.9. RISTO – Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa, MUUAN MIES, NINNI FOREVER BAND 14 € / 12 € (16 €) K18
Pe 25.9. ILTA, EETU, AINA 16 € / 14 € (18 €)
La 26.9. TIMO RAUTIAINEN & TRIO NISKALAUKAUS 25 € / 23 € (28 €) K18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 2.10. ERJA LYYTINEN 27 € / 25 € (30 €) K18
La 3.10. PAPERI T & KHID 18 € / 16 € (20 €)
Pe 9.10. TBA
La 10.10. M, ARPPA 12 € / 10 € (14 €) K18
Pe 16.10. RINNERADIO, CLEANING WOMEN 13 € / 10 € (15 €) K18
La 17.10. …AND OCEANS, SARAJAS 12 € / 10 € (14 €) K18
Pe 23.10. COSTEE 12 € / 10 € (14 €)
La 24.10. VIIKATE 22 € / 20 € (25 €) K18
Pe 30.10. CLEDOS 14 € / 16 € (18 €)
La 31.10. TBA

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.
Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi
HUOM: Lippupisteestä ostettaessa hintaan lisätään toimituskulut (alk. 1,5 €). Jäsenhintaiset liput ainoastaan Jelmun lippukaupasta. Jelmun jäseneksi voit liittyä täällä: www.jelmu.net/jelmu-ry/liity-jaseneksi

TANSSISALI LUTAKKO – TURVALLISUUSOHJE

Konsertti toteutetaan rajoitetulla yleisökapasiteetilla turvavälit huomioiden. Pyrimme ennakkojärjestelyillä, turvaväleillä ja tehostetulla hygienialla takaamaan asiakkaille, esiintyjille ja henkilökunnalle mahdollisimman turvallisen konserttielämyksen. Tartuntariskin minimoiminen on kuitenkin järjestäjän, esiintyjien ja asiakkaiden yhteinen velvollisuus. Pyydämmekin teitä kaikkia noudattamaan ohjeistustamme:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Keikalle saapuminen on kielletty, jos sinulla on flunssan oireita, olet koronaviruksen altistusketjussa, sinua on kehotettu olemaan omaehtoisessa karanteenissa tai sinulla on todettu koronavirustartunta. Jos et näistä syistä pääse keikalle tai kuulut riskiryhmään, lipulla on palautusoikeus.
– Muista turvavälit. Vältä lähikontakteja muiden kanssa ja muista turvavälit myös jonottaessa.
– Huolehdi käsihygieniasta. WC-tiloissa on käsienpesumahdollisuus ja käsidesejä löytyy ympäri ravintolaa.
– Suosittelemme korttimaksamista, maksa lähimaksulla, jos voit.
– Suosittelemme keikkalipun ostamista ennakkoon.
– Keräämme lipunmyynnissä asiakkaiden nimet ja sähköpostiosoitteet ylös. Keräämme tiedot, jotta tilanteen tullen pystymme tiedottamaan mahdollisimman nopeasti ja kattavasti mahdollisesta altistuksesta.
– Lipunmyynnissä emme jaa asiakkaille leimoja, joten pidäthän keikkalippusi tallessa aina ravintolasta poistumiseen saakka.
– Voit halutessasi ottaa narikkalapusta kuvan, jolloin sinun ei tarvitse ottaa narikkalappua.
– Suosittelemme Koronavilkku-sovelluksen käyttöönottoa.

Tanssisali Lutakko
Lutakonaukio 3
40100 Jyväskylä
014 617 866
info@jelmu.net
#lutakko

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat