The HU julkaisee uuden albumin heinäkuussa
Mongolialainen metalliyhtye The HU julkaisee tänä kesänä kolmannen täyspitkän albuminsa, joka kantaa nimeä ”HUN”.
Yhtye aloitti tänään Pohjois-Amerikan kiertueensa Apocalyptican ja The Rasmuksen kanssa. The HU on tehnyt viime vuosina selvää jälkeä metallikentällä, ja noussut maailman mielenkiintoisimpien raskaan rockin yhtyeiden joukkoon. Nyt The HU ilahduttaa fanejaan ilmoittamalla julkaisevansa 3. albuminsa ”HUN” heinäkuun 24. päivä. Levyn julkaisee Better Noise Music.
Uudeltä levyltä annetaan esimakua ”Lost Soul” -singlen muodossa. Kyseisellä kappaleella on mukana Nothing Moren laulaja Jonny Hawkins. ”Lost Soul” -kappaleen rankasti groovaava ja perkussiivinen äänimaisema kuvastaa Mongolian ailahtelevan ja armottoman ilmaston ääripäitä. Jonny Hawkinsin englanninkieliset fraasit sulautuvat saumattomasti yhteen perinteisen mongolialaisen kurkkulaulun kanssa. Kappaleen sanoitukset välittävät sitkeyden ja kestävyyden sanomaa, joka saa vastakaikua missä päin maailmaa tahansa ja millä kielellä tahansa. The HU -yhtyeen Galaa kertoo kappaleesta seuraavaa:
“Hunnu-rock ylittää kulttuurirajoja, ja siinä hengessä olemme tehneet ’Lost Soul’ -kappaleen yhdessä Jonny Hawkinsin kanssa. Se, ettei eksy elämän matkalla, ettei kadota omia arvojaan, ja että uskaltaa kohdata elämän esteet, ovat viestejä joita haluamme välittää faneillemme tämän kappaleen ja tulevan ’HUN’-albumin kautta”
Jonny Hawkins kommentoi yhteistyötä uudenlaiseksi projektiksi verrattuina niihin, joissa hän on aikaisemmin ollut.
“Olen todella innoissani päästessäni tekemään yhteistyötä yhtyeen kanssa, joka suhtautuu tekemiseensä yhtä intohimoisesti kuin The HU. Tämä on jotain täysin erilaista kuin mitä olen aiemmin tehnyt.”
Heinäkuussa ilmestyvä ”HUN”-albumi esittelee huippuvireessään olevan yhtyeen. The HU laajentaa tunnusomaista hunnu-rock -soundiaan 11 kappaleen mittaisella kokonaisuudella, joka ammentaa Mongolian tarustoista ja legendoista. Lopputuloksena on eeppinen, kiehtova ja arvoituksellinen täyspitkä albumi, joka avaa oven yhtyeen omaleimaiseen maailmaan.
“Otimme aikaa tehemme tämän kunnolla, ja olemme todella iloisia, että olemme vihdoin lähes valmiita julkaisemaan sen, mitä olemme työstäneet viime vuosien ajan. Nyt keskitymme live-esiintymisiin ja rakennamme täysin uutta settilistaa. Haluamme soittaa suuremmilla areenoilla, jotta voimme toteuttaa näyttävämmän tuotannon ja tuoda lavalle lisää oman kulttuurimme elementtejä. Ja kolmannen albumin lisäksi meillä on jo nyt hienoja ideoita myös seuraavaa levyä varten!”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Albumin kappalelistaus:
1. Warrior Chant
2. Lost Soul*
3. The Men
4. Echoes of My Father
5. Shadow
6. Horsemen
7. Greed
8. The Real You
9. Grey Hun
10. Universe
11. Second Face
* Lost Soul feat. Jonny Hawkins -versio, julkaistaan vain albumin digitaalisella versiolla.
Suomessa The HU nähtiin ensimmäistä kertaa Tuskassa vuonna 2023, jonka jälkeen bändi myi Helsingin Kulttuuritalon sekä Tampereen Pakkahuoneen loppuun. Viime kesänä yhtye esiintyi myös Ilosaarirockissa. Euroopan-kiertue on luvassa syksyllä, jolloin Suomea lähimmät keikat osuvat Puolan Varsovaan. Tuolla kiertueella mukana on Skáld.
Kuuntele single ”Lost Soul” alhaalta:
