The Kovenant kertoo uuden albumin edistymisestä: ”Puolet levystä on jo valmiina”

Kirjoittanut Sanni Pennanen - 18.5.2026

The Kovenantin laulaja-basisti Stian ”Nagash” Arnesen kertoi tuoreessa Jerry Kurusen haastattelussa uuden studioalbumin edistymisestä. Tuleva albumi on yhtyeen ensimmäinen levy yli 20 vuoteen.

Nagashin mukaan yhtye palasi alun perin yhteen vain keikkoja ja festivaaleja varten.

”Käynnistimme The Kovenantin uudelleen lähinnä siksi, että halusimme soittaa muutamia keikkoja ja pitää hieman hauskaa. Sitten kävi ilmi, että muistimme kaikki, kuinka hauskaa yhdessä soittaminen on ja kuinka hyvin soitamme yhdessä”, hän kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tilanne muuttui nopeasti, kun yhtyeen rumpali Hellhammer, joka tunnetaan myös Mayhemista, ehdotti uuden materiaalin tekemistä.

”Yhtäkkiä Hellhammer sanoi: ’Meidän täytyy tehdä uusi albumi. Meidän täytyy tehdä uutta musiikkia.'”

Tämän jälkeen yhtye alkoi työstää uusia kappaleita, ja tällä hetkellä noin puolet albumista on jo valmiina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nagashin mukaan uusi materiaali yhdistää kaikkien The Kovenantin aikakausien elementtejä:

”Ne neljä ensimmäistä kappaletta, jotka olemme saaneet valmiiksi, kuulostavat yhdistelmältä ensimmäistä albumia ja ’Nexus Polarisia’. Ne ovat erittäin aggressiivisia, hyvin synkkiä ja tunnelmallisia. Mukana on paljon koskettimia ja kaikkea sellaista, mutta silti hyvin black metal -henkistä.”

Nagash lisää tuovansa mukaan myös yhtyeelle tunnusomaisia elektronisia ja sinfonisia vaikutteita.

”Minun täytyy tietenkin lisätä mukaan kaikki elektroniset jutut ja sinfoniset elementit. Katsotaan, millaiseksi kokonaisuus lopulta muodostuu, mutta kyse ei ole paluusta menneeseen, enemmänkin kaiken yhdistämisestä yhdeksi kokonaisuudeksi”, hän kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nagashin mukaan yhtye ei halua toistaa itseään uuden albumin kanssa.

”Minä vihaan saman albumin tekemistä kahdesti. En soita AC/DC:ssä, joten ette tule saamaan samaa levyä 40 vuoden ajan”, hän sanoi.

Hänen mukaansa tuleva albumi eroaa yhtyeen aiemmista julkaisuista, mutta sisältää samalla tunnistettavia The Kovenant -elementtejä.

”Uusi albumi on erilainen kuin mikään aiemmista, mutta se on metallisempi. Se on hieman synkempi, mutta samalla siinä yhdistyvät kaikki aiemmat albumit sekä tietenkin uudet vaikutteet, koska aikaa on kulunut niin paljon ja kaikki ovat kehittyneet muusikkoina.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Voit katsoa haastattelun alhaalta.