The Last Shadow Puppetsilta uusi single ja musiikkivideo

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.3.2016

The Last Shadow Puppets 2016Huippusuosioon vuonna 2008 ”The Age Of The Understatement” -debyytillään noussut brittiläinen The Last Shadow Puppets tekee paluun valokeilaan toisella albumilla. Elokuussa Flow -festivaalin lavalla ensi kertaa Suomessa keikalla nähtävän orkesterin uusi ”Everything You´ve Come To Expect” -pitkäsoitto julkaistaan 1. huhtikuuta Domino Recordsin toimesta. Arctic Monkeysin nokkamiehen Alex Turnerin ja The Rascalsista, sekä soolourastaan tutun Miles Kanen lisäksi albumilla kuullaan James Fordin (Adele, Arctic Monkeys..) tuotantoa ja rummutusta, Owen Pallettin jousisovitukset, sekä Mini Mansions -yhtyeen Zachary Dawesin bassotaiteilua. Albumi nauhoitettiin Malibulla Shangri La Studiolla.

Yhtye on juuri julkaissut tulevalta albumilta ”Aviation” -nimeä kantavan toisen virallisen singlen ja musiikkivideon. Videon on ohjannut Saam Farahmand (Black Sheep Studio) ja se on vahvasti liitoksissa viime viikolla julkaistun albumin nimikappaleen ”Everything You’ve Come To Expect” -musiikkivideon tarinaan.