The Man-Eating Tree on julkaissut toisen singlensä “To the Sinking” tulevalta levyltä
The Man-Eating Tree on julkaissut toisen singlensä “To the Sinking” videon kera uudelta, huhtikuussa julkaistavalta levyltä. Oululaislähtöinen vuonna 2009 perustettu tunnelmametallibändi The Man-Eating Tree julkaisi tammikuun lopulla odotetun ensimmäisen singlen ”Seer” kokonaan uudistuneella kokoonpanolla ja tänään on julkaistu toinen biisi tulevalta levyltä, “To the Sinking” nimeltään.
Musiikillisesti ensimmäisestä täysin poikkeava kappale vie kuuntelijan mukanaan täynnä toivoa oleviin kauneimpiin syysaamuihin ja vastaavasti epätoivolla ahdettuihin syvimpien alhojen mustiin hetkiin.
”To the Sinking” on kappale, jossa liikutaan unen ja todellisuuden rajamailla. Se on syvälle sieluun porautuva yhdistelmä eteeristä ja Twin Peaks-tyyppistä tunnelmaa, meidän kunnianosoitus David Lynchille. Jokainen kuuntelija kokekoot ja tulkitkoon omalla tavallaan tämän biisin.
”To the Sinking” on ensimmäinen albumille valmistunut sävellys ja haluamme tuoda esille myös tämän puolen nykyisestä The Man-Eating Treen soundista,” kommentoi biisin säveltänyt Janne Markus.
Lyriikat ovat laulaja Manne Ikosen kynästä ja upean, tunteita herättävän animaatiolyriikkavideon biisille on tehnyt bändin toinen kitaristi Sakke Paavola, joka on myös ammatiltaan graafikko.
The Man-Eating Tree on:
- Manne Ikonen, laulu (ex-Ghost Brigade)
- Janne Markus, kitara, laulu (Ex-Poisonblack, ex-The Abbey)
- Sakke Paavola, kitara
- Aksu Hanttu, rummut (Ex-Entwine, Tuoni, S-Tool, Timo Rautiainen & Trio
Niskalaukaus) - Mika “June” Junttila, basso (Mors Subita)
The Man-Eating Tree julkaisee uransa neljännen kokopitkän albumin nimeltään ”Night Verses” 11.04.2025 saksalaisen Noble Demon -levy-yhtiön kautta. Bändi aktivoituu myös keikkailemaan ja tiedossa on niin klubikeikkoja kuin festareitakin ympäri Suomea. Lisää tietoa on tulossa heti maaliskuun alussa.