The New Black – II: Better In Black

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 29.7.2016

Saksalainen hardrock-yhtye The New Black julkaisi viisi vuotta sitten toisen albuminsa, “II: Better In Blackin”. Albumia tulee väistämättä verrattua tuoreimpaan ”Monster’s Life” -albumiin, ja ilokseen voi todeta, että yhtye ei ole jäänyt polkemaan paikoilleen. ”II: Better In Black” on nimittäin selkeästi kasarirock-vaikutteisempi kuin monsterin elämä. Kasarirock-vaikutteet ovat hyvä juttu, mutta aina on parempi, jos yhtye löytää selkeän oman soundinsa. Viisi vuotta sitten ilmestyneellä albumilla The New Black etsi vielä selkeästi omaa soundiaan.

The New Black antoi hiljattain Kaaoszinelle haastattelun, jossa se valotti yhtyeen musiikin ydintä. Yhtyeen rumpali Philipp ”Flip” Klinger kiteytti tuolloin heidän musiikkiinsa kolme tärkeintä piirrettä: melodian, raskauden ja tarttuvuuden. Ja ne pitävät paikkansa myös toisen albumin suhteen. Kolme albumin ensimmäistä kappaletta ovat hengästyttävän tiukkatahtisia ralleja, jotka saavat jalan polkemaan lattiaa. Kolmas kappale ”Batteries & Rust” eroaa niistä selkeimmin ”woo-oo”-lauluosuuksien johdosta. Lauluosuudet ovat hiukan kliseemäiset, mutta toisaalta antavat kovaan paahtoon uutta näkökulmaa. Kappale toi vahvasti mieleen Santa Cruzin, eikä liene mahdoton ajatus, että yhtyeet ovat ehkä ottaneet joltain samalta esikuvalta vaikutteita.

”Into Modesty” on ensimmäinen kevyempi kappale. Vauhtia on tässä vaiheessa albumia laskettu hiukan, mutta väkeviä riffejä ja rumpukomppeja ei ole unohduttu. Albumin kepeintä antia tarjoaa kuitenkin hauskan niminen ”Happy Zombies”. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla tämä kappale ei oikein kiinnostanut, mutta ajan kanssa sille lämpeni ja alkoi jopa odottaa sen kuulemista albumia läpi kuunnellessa. Kappaleen kertosäkeet jäävät nopeasti päähän, eikä rento melodia ole yhtään hullumpi. ”Happy Zombies” todistaa, että The New Black kykenee tekemään uskottavasti myös kepeämpiä kappaleita. Tämän kappaleen jälkeen seuraa pari äkäisempää rock-kappaletta, mutta niiden jälkeen tunnelma hiukan latistuu. Toivosta ei kuitenkaan kannata luopua, sillä luvassa on vielä hyviä kappaleita. ”Sun Cries Moon” alkaa rauhallisella kitaransoitolla, jonka jälkeen kappale muuttuu groovaavammaksi. Tempo vaihtuu kappaleessa useaan otteeseen ja vokalistin ärjyntä tuo välillä mieleen Panteran Phil Anselmon. Ennen kappaleen loppumista kuullaan erikoiset ”yeah, yeah” -huudahdukset ja sama riffi, jolla kappale alkoi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Albumin kaksi viimeistä kappaletta ovat bonusraitoja, jotka molemmat ovat hyvä lisä kappalelistaan. ”4 Weeks With Perfect 10” kertoo mitä suurimmalla todennäköisyydellä täydellisestä naisesta, jonka kanssa laulaja ehti viettää ikimuistoiset neljä viikkoa. Kappale olisi sopinut albumille ilman lisäraidan merkintääkin, sillä se on persoonallinen ja hauska teos. ”Soon” on myös omalaatuinen. Kappaleessa on useampi laulaja ja päävokalistikin laulaa hiukan eri tyylillä kuin yleensä. Tunnelma on kappaleessa hiukan uhkaava, ehkä sillä on haettu samanlaista badass-asennetta kuin albumin kansikuvassa on tarjolla.

”II: Better In Black” on melkoinen rock-paketti, muttei kuitenkaan niin vahva kokonaisuus kuin olisin toivonut. Albumilta huomaa, että The New Black on jo löytänyt jonkin verran omaa tyyliään, mutta albumille on sattunut muutama turhan tasapaksu kappale. Albumin loppupuolta kohti kuuntelijalle voi tulla jo väsymisen merkkejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö levystä löytyisi myös hyvää sanottavaa. Albumiin on ahdettu pahapoika-meininkiä ja machoa asennetta, mutta pääosassa ovat silti jykevät äänimaailmat ja monipuoliset melodiat. Vokalistin monipuolinen äänenkäyttö ja yhteislauluosuudet rikastuttavat sitä myös.