The New Roses astuu parrasvaloihin palaavan kitaristin ja uuden levyn kanssa

Kirjoittanut Kasper Piippo - 18.10.2024

Saksalainen hard rock -yhtye The New Roses on jälleen valmis astumaan parrasvaloihin, kun heidän uusin albuminsa ”Attracted To Danger” julkaistaan 4. lokakuuta 2024, Napalm Recordsin kautta. Yhtyeen edellinen, vuonna 2022 julkaistu albumi ”SweetPoison”  saavutti Saksan albumilistalla sijan 13, ja sitä edeltänyt, vuoden 2019 ”Nothing But Wild” nousi Sakssa listoilla kymmenen kärkeen. Nyt yhtye lupaa uusimmalla albumillaan tuoda esille heidän raskaamman ja energisemmän puolen, joka tähtää yhä vain korkeammalle kansainvälisen hard rock -musiikin kentillä.

Yhtyeen laulaja Timmy Rough kertoo Kaaoszinelle haastattelussa albumin synnystä ja siihen johtaneista uusista ideoista. Muun muassa yhtyeen vanhan kitaristin Norman Bitesin paluulla yhtyeen riveihin on ollut vaikutusta albumin sävellystyöhon, jolloin tyyli kääntyi enemmän vahvojen kitarariffien suuntaan.

”During the last tour Norman, our former guitarist, rejoined the band. I put away my guitar and we played as a five piece band with two guitarists from then on. That had a huge impact on my songwriting for this record. I tried to write songs that would fit to their individual playing style that differs a lot from my own. So the whole record turned out to be harder and more focused on guitar riffs and stuff like that.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin nimikkokappale, ”Attracted To Danger”:in kerrotaan olevan yksi levyn kohokohdista. Kappaleen vahvat harmonialaulut ovat uutta suuntaa yhtyeen soundille.

”Attracted To Danger is a good example of a song for which I was purposely looking for a way to include more of their harmony vocals and came up with that kind of ’call and response’ thing in the chorus. And like I said. The guitar riff was meant to pleasure the both guitarists in the band.”

Tulevan levyn raskaampi soundi tulee kuulumaan erityisesti kappaleissa kuten ”Four Wheels” ja ”Whiskey In The Backseat”. Palaava Bites ja monet muut yhtyeen jäsenistä pitivät raskaammasta musiikista ja halusivat vihdoin tuoda sitä levylle. Roughin kappaleilla on tähän asti ollut vahva kantri pohja, mutta nyt tuleva levy heijastaa muuttuvaa tyylisuuntaa ja monipuolisempaa kirjoitusprosessia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumilla kuullaan myös duetto kappaleessa ”Hold Me Up”, jossa vierailee skotlantilainen, The Amorettes yhtyeestä tunnettu laulaja Gill Montgomery. Montgomeryn pehmeä ääni yhdistyy kappaleessa Timmy Roughin karheaan lauluun, luoden albumin tunteikkaimman hetken.

”We had played a tour in the UK with a great band called ’Massive Wagons’. They told us about this band ’The Hot Damn’ and so we knew who they were. When we decided that ’Hold Me Up’ would be a good opportunity for a duet we remembered Gill’s voice as a possible candidate.”

Albumi ei tule sisältämään pelkästään yhtyeen alkuperäistä tuotantoa, vaan mukaan on mahtunut cover-versio Neil Youngin klassikkokappaleesta ”Rockin’ In The Free World”. Cover-versio on tarkoitus olla osoitus yhtyeen spontaanista energisyydestä ja heidän kyvystään tehdä ikoninen kappale omakseen. Rough paljastaa, miten kappale päätyi levylle:

”It all started as a joke during our soundcheck of the last tour. We just jammed parts of the song but decided later to give it a shot during one of our shows. The audience and we ourselves had such fun with that tune that we played it for the rest of the tour every night.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Listasijoitukset eivät ole ainoa menestyksen mittari

Vaikka yhtyeen edelliset albumit ovat menestyneet suhteellisen hyvin ja yhtye on ylpeä siitä, Rough painottaa, ettei listasijoitukset ole ainoa albumin menestyksen mittari. Hänen mukaansa on myös tärkeää, että fanit nauttivat musiikista ja että bändi itse nauttii sitä esitellessä tai sen kappaleita soittaessa.

”I just hope it makes people have a good time and that we have a good time playing it. I don’t care too much for numbers. But of course, if it’s successful and popular it’s always a good feeling.”

The New Roses tunnetaan musiikkinsa lisäksi energisistä live-esiintymisistään, ja uuden kokoonpanon myötä heillä on mahdollisuus nostaa esityksensä jälleen uudelle tasolle. Norman Bitesin paluu lavalle tuo mukanaan täysin uutta voimaa yhtyeen live-esiintymisiin.

”As a five piece band, we now have the opportunity to release even more energy than we used to. I can focus on the connection to the audience way more and Norman is a very energetic and present solo player.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin julkaisu ja tulevat keikat antavat yhtyeen faneille paljon odotettavaa. The New Roses on jälleen kerran valmis ottamaan paikkansa hard rockin maailmassa ja tällä kertaa raskaamman ja kapinallisemman soundin kera.

Lopuksi The New Rosesin laulaja Timmy Roughin viesti lukijoille.

We hope to see you all soon. But until then: Stay crazy and keep on rockin´!!!!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy