The Night Flight Orchestran ”Sometimes The World Ain’t Enough” on hävyttömän 80-lukuista

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 29.6.2018

Soilworkin Björn Stridin ja David Anderssonin vuonna 2006 käynnistämä The Night Flight Orchestra (NFO) on lähtenyt elämään täysin itsenäistä elämää. NFO:n kohdalla ei voi enää puhua sivuprojektista, sillä yhtye julkaisi juuri tänään neljännen täysipitkänsä. Uusi levy flirttailee estottomasti 80-luvun suuntaan.

NFO:n albumit ovat saaneet myönteisiä vastaanottoja vuosien varrella eikä uusin, ”Sometimes The World Ain’t Enough” tule taatusti tekemään poikkeusta. Levylle on ahdettu herkullisesti groovaavia ja iloisesti kosketinsoittimilla piristettyjä kappaleita. Koko paketti on kääritty soundillisesti 80-luvun discomusiikkiin, josta löytyy myös rokin piirteitä. Kuin huomaamatta suupielet kääntyvät ylöspäin kappaleesta toiseen siirryttäessä.

”This Time” sinkauttaa albumin galaksin mittaiselle matkalle Stridin korkealla kajahtavan huudon ja yhtyeen tarttuvan otteen saattelemana. Kuuntelija pääsee nauttimaan Anderssonin sooloilusta ja Richard Larssonin juhlallisesti soivasta syntetisaattorista. ”Turn To Miamin” myötä palataan hetkeksi takaisin maan kamaralle ja päästään nauttimaan kevyemmästä, disco-vivahteisemmasta ilmaisusta. ”Paralyzedin” ensitahdeista saakka on selvää, että tämä kappale on syntynyt tanssittamaan ihmisiä – kertosäkeistöissä ”Paralyzed” roihahtaa suorastaan liekkeihin. Kappale on häikäilemättömän tarttuva!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nimikkokappale hämmensi ensimmäisellä kuuntelukerralla, sillä olin kuulevinani kappaleessa suomen kieltä. Kun kuuntelin kappaleen uudestaan, huomasin kuulleeni oikein. ”Sometimes The World Ain’t Enoughin” alussa ja lopussa voi kuulla naisen puhuvan suomea. Hänen lausumansa sanat liittyvät itse kappaleen lyriikoihin. Vastaavasti ”Lover In The Night”- ja ”Pretty Thing Closing In” -kappaleissa voi kuulla naisen puhuvan ranskaa.

NFO:n uusi albumi etenee kappaleesta toiseen yhtä sulavasti kuin John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tanssi Grease-elokuvassa. ”Sometimes The World Ain’t Enough” on tasaisen vahva albumi, jolle ei ole päätynyt heikkoja suorituksia. Muutama kappale nousee ylitse muiden kuten turboahdettu tanssilattiajyrä ”Speedwagon”, letkeä ”Paralyzed” ja mahtavat lauluosuudet sisältävä ”Barcelona”. NFO:n uusi albumi on hämmentävän kasaria mutta samalla myös viehättävä levy. Albumia kuunnellessa ei voi kuin ihmetellä, miten yhtye oikein pystyy tekemään näin hyvää, 80-luvulle ominaista musiikkia, kuulostamalla samalla raikkaalle. Annan levylle vahvan kuuntelusuosituksen.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. This Time
  2. Turn To Miami
  3. Paralyzed
  4. Sometimes The World Ain’t Enough
  5. Moments Of Thunder
  6. Speedwagon
  7. Lovers In The Night
  8. Can’t Be That Bad
  9. Pretty Thing Closing In
  10. Barcelona
  11. Winged And Serpentine

The Night Flight Orchestra Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat