The Ones To Watch In 2022 Pt. 3 soi On The Rockissa lokakuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 31.8.2022

Ginger Vine Management & PR tarjoilee jälleen täyden kattauksen Suomen kovimpia uusia nimiä Mikonkadun On The Rocksissa. Tällä kerralla teemana on suomenkielinen rock, jossa hiki roiskuu ja kitara soi! Mukana ovat uuden albuminsa julkaisua juhliva Varjola, uljaan comebackin tekevä Monotonia sekä Itä-Suomen armoton rockjyrä Aston Kalmari.

Illan aloittava Monotonia on helsinkiläinen rockbändi, jonka maakunnista pääkaupunkiseudun sulatusuuniin valuneet jäsenet tutustuivat toisiinsa, alkoivat luoda yhdessä musiikkia, julkaisivat kehutun debyyttilevyn, nousivat soittolistoille – ja lopettivat. Vuoden 2020 väsähdys bänditoimintaan kuitenkin unohtui, kun triona operoinut yhtye sai uuden jäsenen, ja nyt on aika jatkaa uudella energialla eteenpäin.

Lappeenrannassa 2018 perustettu rockyhtye Aston Kalmari on ihmismielen tunnekuohuista syntynyt suomirock-yhtye, joka tarjoilee kuulijoilleen samaistuttavia tarinoita ja lohtulauseita tanssittavaan poljentoon kiedottuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Varjola on nelihenkinen vuonna 2018 perustettu suomirock-yhtye. Bändi kuvailee musiikkiaan tummansävyiseksi moderniksi rockiksi, jonka sanoitukset käsittelevät usein ihmismielen ja elämän varjopuolia raskaiden ja melodisten kitarariffien säestämänä.

Illan aikataulu:
19:00 – Ovet
19:30 – Monotonia
20:30 – Aston Kalmari
21:30 – Varjola

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput 7€ ennakkoon, 10€ ovelta + toimitus- ja eteispalvelumaksut.
Ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Luetuimmat

Uusimmat