The Pretty Reckless - Tallinnan Laululava - 2025

The Pretty Reckless julkaisee joulun erikois-EP:n ”Taylor Momsen’s Pretty Reckless Christmas”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.10.2025

The Pretty Reckless tuo joulunajan tunnelmaa faneilleen julkaisemalla erikois-EP:n nimeltä ”Taylor Momsen’s Pretty Reckless Christmas”. Levy ilmestyy digitaalisesti 31. lokakuuta ja fyysisesti 14. marraskuuta Fearless Recordsin kautta.

EP:ltä löytyy yhtyeen uudelleenversio klassikosta ”Where Are You Christmas”, jonka laulaja Taylor Momsen esitti alun perin Cindy Lou Who’n roolissa vuoden 2000 elokuvassa How The Grinch Stole Christmas. Momsen kommentoi:

”Paluu ’Where Are You Christmas’ -kappaleeseen 25 vuoden jälkeen tuntuu siltä kuin palaisi kotiin osaan itsestään, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Olin vain lapsi, kun lauloin sen ensimmäistä kertaa, enkä olisi voinut kuvitella, miten kappale ja elokuva jäisivät elämään ihmisten mieliin niin pitkäksi aikaa – ja vieläpä muokkaisivat urapolkuni aikuisena. Nyt kun äänitän sen uudestaan kaiken koetun elämänkokemuksen jälkeen, kuulen sen eri tavalla… mutta sen sydän on yhä sama. Kyse on ihmetyksestä, toivosta ja taian säilyttämisestä – asioista, joita tarvitsemme enemmän kuin koskaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Momsen palaa kappaleen pariin elokuvan jälkeen. Nyt lämminhenkisestä balladista on muotoutunut voimakas rock-anthem, joka juhlistaa elokuvan 25-vuotista taivalta ja yhdistää Momsenin varhaiset Hollywood-vuodet hänen nykyiseen tinkimättömään rock-ilmaisuunsa.

Uuden version ohella EP sisältää neljä täysin uutta joulukappaletta, jotka on toteutettu The Pretty Recklessin tunnistettavalla soundilla. Yhtyeen mukaan julkaisu todistaa, että myös joulumusiikki voi olla täyttä rock ’n’ rollia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy