The Rasmus osallistuu UMK:hon – bändin uusi kitaristi on Tiktakista tuttu Emppu

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.1.2022

The Rasmus -yhtyeessä tapahtuu nyt paljon. Bändi osallistuu UMK:hon Jezebel-nimisellä kappaleella, jonka on tuottanut maailmankuulu tuottaja Desmond Child. Kappale julkaistaan maanantaina 17. tammikuuta.

The Rasmus on kovassa iskussa ja täynnä intoa kaikkea tulevaa kohtaan. Samalla bändin pitkäaikainen kitaristi Pauli Rantasalmi on päättänyt lopettaa yhtyeessä.

Haluan sydämestäni kiittää Paulia tästä lähes elämän mittaisesta seikkailusta ja veljeydestä. Olemme bändinä saavuttaneet hienoja asioita ja marssineet suomirockin etulinjassa pian kolme vuosikymmentä. Ymmärrän kuitenkin päätöksen lopettaa, jos homma ei enää inspiroi. Tämä on loppupeleissä raskasta raatamista, jota tehdään rakkaudesta lajiin. Arvostan myös rohkeutta hypätä kyydistä ja tehdä tilaa jollekin uudelle syntyä, The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen kommentoi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Rasmuksen uusi kitaristi on Tiktakista tuttu Emppu Suhonen.

Sain todella yllättävän puhelun ja vastasin kyllä! Vaikka jännitti mennä ekaa kertaa jäbien kanssa treenikämpälle koesoittoon, mulla oli kuitenkin vahva luotto, että tästä tulee hyvä homma. Tuo fiilis osoittautui oikeaksi ja yhdessä soittaminen tuntui ihan tosi luonnolliselta heti ensimmäisestä riffistä asti. Mun kuuluu olla The Rasmuksen uusi kitaristi, aivan sairaan siistiä olla messissä, Suhonen kommentoi.

Yhteinen kemia löytyi poikkeuksellisen nopeasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen innoissani, kun ajattelen tulevia keikkoja, äänityksiä ja maailman kiertämistä yhdessä Empun kanssa. Emppu on karismaattinen, energinen ja superlahjakas muusikko, joka monipuolisuudellaan nostaa bändimme vielä uudelle tasolle. Tämä tuntuu todella luonnolliselta, aivan kuin näin olisi aina kuulunut olla. Olemme hyvin saman henkisiä ihmisiä ja ajatus pyytää häntä kitaristiksi tuli minulle selkeänä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. The Rasmus on elämänsä iskussa – tämä on uramme kolmas ja kovin tuleminen, Ylönen sanoo.

Lukuisilla musiikkialan palkinnoilla noteerattu The Rasmus kuuluu Suomen kautta aikojen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin. Kymmenettä albumiaan parhaillaan tekevä The Rasmus rikkoi kesällä ”In The Shadows” -jättihitillään 100 miljoonan striimin maagisen rajan Spotifyssa.

The Rasmus julkaisi toukokuussa 2021 neljän vuoden levytystauon jälkeen uuden ”Bones”-singlen, jota seurasi syyskuussa Apocalyptican kanssa tehty yhteiskappale ”Venomous Moon”. Tällä hetkellä bändi keskittyy täysillä UMK:hon. Lähitulevaisuudessa yhtye ilmoittaa tarkemmin tulevasta albumistaan ja luvassa on myös mittava kiertue.

UMK-voittaja ja Suomen seuraava euroviisuedustaja valitaan Turun Logomon UMK22-tapahtumassa 26.2.2022. Finaali näytetään suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Ylen radiokanavilla klo 21–23. Voittajan valitsevat tv-katsojat ja kansainvälinen UMK-raati yhdessä. Lisätietoja yle.fi/umk.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin kokoonpano:

Lauri Ylönen – laulu
Aki Hakala – rummut
Eero Heinonen – basso
Emppu Suhonen – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat