The Rasmus -yhtyeen kymmenes albumi Rise ulkona nyt – bändi esiintyy Helsingin jäähallissa ensi viikolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.9.2022

The Rasmuksen kauan odotettu ”Rise”-albumi on nyt julkaistu. Levyn single on nimeltään ”Live and Never Die”. Lauri Ylönen kertoo kappaleesta seuraavaa:

Vaikka se on viimeinen kirjoittamani kappale levylle, ”Live and Never Die” oli lopulta täydellinen avausraita. En usko, että olen koskaan aiemmin kirjoittanut niin paljon positiivisia sanoja ja duurisointuja. Kappaleessa on paljon energiaa.

The Rasmus on ollut koko vuoden paljon esillä mm. UMK:n ja Euroviisujen myötä saavuttaen muun muassa Jezebel-kappaleellaan radiosoittolistan sijan 1. Lauri Ylönen kertoo albumista seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden albumin tekeminen kesti kolme pitkää vuotta. Nousimme alimmasta pohjasta uuteen kukoistukseen, jossa olemme tänään. Suunnitelmissamme oli äänittää albumi Englannissa vuonna 2020, mutta korona sotki kaiken. Asumme eri maissa, joten olimme jumissa eri mantereilla yrittäessämme äänittää albumia netin kautta. Ja se oli todella perseestä. Mutta yritimme ja saimme jotain tehtyä. Se oli erittäin vaikea tapa työskennellä ja aikaa vievää yrittää lähettää tiedostoja eri puolille maailmaa. Se lopulta päätyi melkein hajottamaan koko bändin, kunnes kitaristi jätti meidät.

Korona-aika otti veronsa, mutta ehkä sen piti tapahtua, koska heti sen jälkeen alkoi tapahtua monia hyviä asioita. Kirjoitimme Jezebelin ja siitä tuli menestys. Tapasimme Empun ja hänen liittymisensä bändiin oli aivan mahtavaa. Hän on niin lahjakas ja sopii yhtyeeseen täydellisesti. Hän tuo uutta energiaa ja vie koko bändin uudelle tasolle.

Playground Musicin julkaiseman ”Rise”-albumin ovat tuottaneet Desmond Child ja Joshua. Levyllä kitaraa soittavat sekä Emppu Suhonen että Pauli Rantasalmi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin nimeksi piti ensin tulla Nightdivision, koska korona-olosuhteet erottivat meidät toisistaan. Mutta kun kaikki nämä positiiviset asiat tapahtuivat, halusimme nimetä albumin uudelleen, että se sopisi tunnelmaan paremmin, Ylönen sanoo.

The Rasmus jakaa nimmareita Helsingissä Fredrikinkadun Levykauppa Äxässä 24. syyskuuta klo 14 alkaen. 30. syyskuuta yhtye esiintyy Helsingin jäähallissa ja loka-marraskuussa koittaa Euroopan-kiertue. Tänä syksynä julkaistiin myös The Rasmus -kirja.

The Rasmus kuuluu Suomen kautta aikojen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin. ”In The Shadows” -jättihittiä on striimattu noin 140 miljoonaa kertaa suoratoistopalveluissa, mikä on hyvin poikkeuksellinen määrä suomalaiselle kappaleelle.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Live And Never Die
  2. Rise
  3. Fireflies
  4. Be Somebody
  5. Odyssey
  6. Jezebel
  7. Endless Horizon
  8. Clouds
  9. Written In Blood
  10. Evil

The Rasmus:
Lauri Ylönen – laulu
Aki Hakala – rummut
Emppu Suhonen – kitara
Eero Heinonen – basso