The Real Thing? – Kingston Wall Helsingin jäähallissa

Kotimainen kulttimainetta nauttiva psykedeelinen rock-yhtye Kingston Wall herätettiin jälleen henkiin helsingin jäähallissa itsenäisyyspäivän aattona 5.12.

Kingston Wallin tarina kohtasi loppunsa bändin hajotessa vuonna 1994. Puolta vuotta myöhemmin yhtyeen keulakuva Petri Walli menehtyi itsemurhan seurauksena. Yhtye on sen jälkeen niittänyt aina vain suurempaa mainetta, jonka olisi suonut myös Petri Wallin näkevän. Alkuperäiskokoonpanoa mukaillen bassoa komensi Jukka Jylli ja rumpuja käskytti Sami Kuoppamäki. Loput retkueesta suorastaan pursuili ammattitaitoa. Kitaroissa vaikuttivat sekä Amorphis -kitaristi Esa Holopainen että Saimaan oma kielivelho Juhani Grönroos. Laulujen puolesta vastasivat Saimaankin riveissä vaikuttava Jesper Anastasiadis, jonka äänessä Petri Wallin kaiku oli liikuttavan ihanaa.

Kingston Wall -tribuuteissa pitkään vaikuttanut Mikko Von Hertzen työsti myös jälleen kitaraa, perkussioita sekä lauluja. Olen nähnyt ensimmäisen kerran kyseisen tribuutin jo vuonna 2019, jolloin koko Von Hertzen Brothers -poppoo oli paikalla Jyllin sekä Kuoppamäen lisäksi. Muistan jo silloin ajatelleeni, että jos joku niin Mikko on oikea henkilö astumaan Petri Wallin saappaisiin. Yhtyeen vaikutus nimittäin kuuluu Von Hertzen Brothersin musiikissa todella vahvasti.

Illan aikana kuultiin lähes koko Kingston Wall -yhtyeen tuotanto. Kappaleet rakentuivat suuruudenhullusti toistensa päälle potpurimaisesti, menettämättä otetta toisistaan. Mielenkiintoinen sovituksellinen valinta, enkä näin jälkikäteen osaa arvioida olisiko ollut parempi jos levyt olisi soitettu kronologisesti läpi. Näin ainakin Kingston Wallin uran juhlistamisen aspekti suorastaan huokui yleisön päälle, kun kappaleissa sai marinoitua pisimmillään pitkiä aikoja ilman taukoa.

Keikkaa soitettiin todella pitkään ja hartaudella. Kuitenkaan intensiteetti ei missään vaiheessa rakoillut, Jyllin ja Kuoppamäen täydelliseksi hioutunut rytmikäs keskustelu piti Kingston Wallin sydämen sykkeen käynnissä aina loppuun asti. Ja vielä mitä? Holopaisen sekä Grönroosin suoritus kitaravastuista oli täysin koskematonta. Aina saundeja myöten siihen miten tätä kotimaisen psykedeelisen rockin aarretta pitääkin soittaa.

En voinut kuitenkaan olla huomioimatta sitä kuinka paljon ihmiset puhuvat niitä näitä kesken keikan. Ymmärrän, että reilusti yli kolmetuntinen keikka voi olla ikääntyvälle Kingston Wall -yleisölle yltiömakea pala kakkua, mutta mitä niin tärkeää toimitettavaa voi olla, että puheen sorina ei lakannut juuri missään vaiheessa keikkaa? No, kaikki tietysti nauttivat keikoistaan miten haluavat, mutta luulisin että näin juhlallisissa merkeissä noudatettaisi jonkinlaisia etikettejä.

Keikan pituutta alleviivasi lopussa myös alati jäätyilevä projektori, joka heijasti lavalle yhtyeelle ominaisia visuaaleja. Psykedeeliset fraktaalikuviot pitivät helsingin hurmioituneen yleisön hypnoosissaan. Inspiraationsa Pink Floydista, Jimi Hendrixistä sekä Led Zeppelinistä ammentaneen yhtyeen musiikki vei mielenmaisemissa jonnekin todella kauas. Illan aikana aistien avulla avattiin portteja niin mielessä kuin maailmankaikkeudessa, joten en pitäisi mahdottomana sitäkään, että myös Petri Walli oli paikalla.

Keikka päätettiin Finlandia -hymniin, koska seuraavana päivänä oli Suomen itsenäisyyspäivä ja mistä voisikaan olla suomalaisuudessa enemmän ylpeä kuin siitä musiikista, jota tämän taivaan alla on tehty.

Settilista:

1. We Cannot Move
2. Used to Feel Before
3. Love Tonight
4. I Feel Love
5. Nepal
6. Mushrooms III: The Weep / Mushrooms I: Prelude
7. Mushrooms II: On My Own
8. Istwan
9. Could It Be So?
10. And It’s All Happening
11. I’m the King, I’m the Sun
12. The Key: Will
13. When Something Old Dies
14. Take You to Sweet Harmony
15. The Real Thing
16. Time
17. Fire
18. Party Goes On
19. Another Piece of Cake
20. You
21. Shine on Me
22. Palékastro
23. And I Hear You Call
24. Mushrooms IV: Mushrooms
25. Mushrooms VIII: The Answer
26. With My Mind
27. I’m Not the One
28. Waste of Time
29. Finlandia