The Rolling Stones - promokuva 2017

The Rolling Stonesin pitkäaikainen rumpali Charlie Watts jää pois yhtyeen Yhdysvaltain-kiertueelta: taustalla terveyshuolet

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.8.2021
The Rolling Stones – promokuva 2017

Rockin ikonisimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Rolling Stones suuntaa jälleen kiertueelle. Ikävä kyllä bändissä rumpuja jo vuodesta 1963 soittanut Charlie Watts ei pääse osallistumaan yhtyetoveriensa kanssa tulevalla Amerikan-kiertueelle.

Syynä Wattsin puuttumiselle ovat terveyshuolet. Bändin yhteyshenkilön mukaan Watts on käynyt läpi onnistuneen operaation, mutta lääkärit vaativat 80-vuotiaalta rumpalilta nyt lepoa.

”Charlielle on tehty toimenpide, joka oli täysin onnistunut, mutta käsittääkseni hänen lääkärinsä päättelivät tällä viikolla, että hän tarvitsee nyt kunnon lepoa ja toipumista. Harjoitusten alkaessa parin viikon päästä se on vähintäänkin suuri pettymys, mutta on myös reilua sanoa, ettei kukaan osannut odottaa tätä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös Watts itse kommentoi tapausta:

”Kerrankin ajoitukseni on ollut hieman pielessä. Teen kovasti töitä päästäkseni täysin kuntoon, mutta olen tänään hyväksynyt asiantuntijoiden neuvojen perusteella, että tämä vie aikaa. Kaiken sen kärsimyksen jälkeen, jonka COVID aiheutti faneille, en todellakaan halua, että monet fanit, joilla on ollut liput tälle kiertueelle, joutuvat pettymään uuteen lykkäykseen tai peruuttamiseen. Siksi olen pyytänyt suurta ystävääni Steve Jordania sijaisekseni.”

Wattsia tuuraava Steve Jordan on aikaisemmin soittanut The Rolling Stones -kitaristi Keith Richardsin bändissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.instagram.com/p/CSLojmZDYFB/?utm_source=ig_embed

https://www.instagram.com/p/CSLpJdhKjQ0/?utm_source=ig_embed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat