The Ruffes Euroopan kiertueelle Dog Eat Dogin kanssa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.3.2015

The Ruffles 2015Laukaalainen The Ruffes on varmistunut Yhdysvaltalaisen alternative/funk legendan Dog Eat Dogin Euroopan kiertueen viralliseksi lämppäriksi. 10.4 Belgiasta starttaava kiertue kulkee yhdeksän maan halki pomputtaen 19 klubia kolmen viikon ajan, päättyen lopulta Suomeen, Nosturiin, 1.5. Dog Eat Dog valikoi The Ruffesin mukaan itse.

The Ruffes, joka perustettiin alle vuosi sitten, on ennättänyt lyhyen olemassaolonsa aikana tekemään paljon. Esikois EP ”Made in Bubble” nauhoitettiin Los Angelesissa tuottaja Noah Shainin (Dead Sara, Skrillex, Atreuy) kanssa viime kesänä. Sen masteroi kaksinkertainen Grammy voittaja Vlado Meller (Beastie Boys, Michael Jackson). Väkevää funk, rock, alternativea soittava The Ruffes on veljesten Antti- ja Elmeri Strömin, sekä heidän pitkäaikasen ystävän Juuso Timosen yhtye. Ennen bändin perustamista miehet vaikuttivat yhtyeessä nimeltä ”No Sign of Life” ja ennen sitä taas he ottelivat Karaten MM-kisoissa yhdessä. Bändin debyytti EP ”Made in Bubble”, tulee ulos Toukokuussa.

Kappale ”Sensei Is Your Friend” on kuultavissa Youtubessa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/theruffes
http://www.twitter.com/theruffes
http://www.instagram.com/theruffes

Luetuimmat

Uusimmat