Kotimainen punkahtavan psychobillyn lupaus The Shrieks julkaisee debyyttitäyspitkänsä ”Get Over Here” vappuaattona 30.4.2015 Big Money Recordsin kautta. Heti aluksi mainittakoon, että yhtye on tiettävästi ainoa kotimainen kyseisen genren edustaja, joka on täysin naisvoittoinen jäsenistöltään. Tätä en mainitse siitä syystä, että sen tulisi itseisarvollisesti vaikuttaa bändin perusolemukseen tai soundiin, mutta se on varmasti omiaan aiheuttamaan kiinnostusta, asian positiivisessa mielessä.

Levy alkaa vahvasti kappaleella ”Big Bad Bogeyman”, joka on toimiva psychobilly-kappale perinteisillä kaiutetuilla kitaroillaan ja läskibasson tuttu otelaudan slappi tuo hyvin rytmiä taustalle. Rakenne on toimiva, kertosäe mukaansatempaava ja muutenkin kokonaisuus toimii hienosti. Takaraivoon hiipii vertaus tanskalaiseen saman genren jättiläiseen Nekromantixiin.

Tästä jatkaa, suurin piirtein samoilla linjoilla, raita nimeltä ”Sunbathing”. Ainoastaan ehkä kertosäe eroaa edellisestä kääntyessään enemmän duurin puoleen, mutta tämä toki luo yleislinjaan vaihtelua. Jo tässä vaiheessa alkaa näyttää kynsiään vokalisti Tipsy Mayhemin  vahva ulosanti, joka on selkeästi enemmän kallellaan punk-soundiin kuin perinteiseen rock’n’rolliin, antaen mielikuvia mm. vanhasta kunnon Girlschoolista ja siitä, mitä voidaan positiivisessa mielessä sanoa yhtyeestä Hole. Laulu tulee selvästi sydämestä ja särkee tyylikkäästi korkeammalta lauletuissa suorituksissa. Mistään hissuttelusta ei siis todellakaan ole kysymys! Laulu on muiltakin osin laadukasta, sillä varsinaista vokalistia tukevat hyvin muiden soittajien taustalaulut, jotka  eri korkeuksillaan luovat hyvin kontrastia.

Nämä kaksi linjaa ovatkin niitä, jotka ovat selkeästi eroteltavissa kappaleiden tyyleistä, vaikka ne välillä sulautuvatkin toisiista. Alkuraidan hieman tunnelmallisempaa psychobilly-linjaa edustavat mm. kappaleet ”Faster Menu” ja ”Voodoo Love”. Punk-tyyppisempää linjaa taas selkeästi raita ”We Ride At Night” sekä myös kaksi viimeistä kappaletta ”Grim Reaper Says Hi” ja ”Whatcha Gonna Do”. Koska itse olen viimeksi mainitun genren pitkäaikainen ystävä, mieltäni lämmittää tällainen rouheampi meno, joka on selkeästi pääosassa levyllä. Vokalisointi äityy aika ajoin jopa Johnny Rottenin tyyliä muistuttavaksi rivoiluksi. Tämänkin sanon toki positiivisessa hengessä. Vertauksellisesti sisäisten silmien eteen välähtää sillon tällöin myös Misfits.

Vaikka levy yleiseltä ilmeeltään on varsin positiivinen kokemus, on siinä silti heikot kohtansa. Esimerkiksi viides raita ”Black Cat” on mielestäni hieman laahaava ja siitä tulee mieleen kuin se olisi kenties hieman väkisin tehty. Nopeampi tyyli toimii huomattavasti paremmin ja tuo esiin rokkaavampaa punk-henkeä. Osa kappaleistä, kuten seitsemäs ”Reverence” ja nimikkokappale ”Get Over Here” ovat mielestäni omiaan edustamaan aiemmin mainittujen kahden tyylisuunnan toimivaa yhdistämistä. Näiden tyylien kombolla on siis kaikki mahdollisuudet onnistua luomaan toimiva kokonaisuus. Vie tietysti oman aikansa ennenkuin tarvittava osuus kummastakin löydetään, bändin kemian hitsautuessa kohdilleen. Kaikenkaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt näiden neitosten luomasta debyyttialbumista ja kunhan tilaisuus vain sen sallii haluan ehdottomasti todistaa tämän mainitun hitsautumisen tulosta live-tilanteessa.

7/10

Official Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappalelista:

01. Big Bad Bogeyman
02. Sunbathing
03. Queen Of Destruction
04. Faster Menu
05. Black Cat
06. Get Over Here
07. Reverence
08. We Ride At Night
09. Voodoo Love
10 Grim Reaper Says Hi
11. Whatcha Gonna Do

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy