The Slackers Tavastialle maaliskuussa

Kirjoittanut Teemu Hakala - 3.1.2008

Yhdysvaltalainen ska-bändi The Slackers saapuu Tavastialle 8.3.2008. Skatalitesin, Lee Perryn ja Curtis Mayfieldin innoittajikseen mainitseva kokoonpano nähtiin viime kesänä Ilosaarirockissa ja nyt yhtye palaa odotetulle ensimmäiselle klubikeikalle.

Konsertti: 8.3.2008 Helsinki, Tavastia

New Yorkissa vuonna 1991 perustettu The Slackers on uransa alusta saakka julistanut soul ja reggae -vaikutteilla sekä torvisektiolla maustetun ska-musiikin ilosanomaa. Jo yli kymmenen vuoden ajan maineikkaan punk-levymerkki Hellcatin talliin kuuluneen ja mm. Flogging Mollyn ja Rancidin kanssa kiertäneen yhtyeen edellinen albumi ”The Boss Harmony Sessions” ilmestyi viime vuonna. Kotimaisista bändeistä ainakin The Valkyriansin ja Damn Seagullsin riveistä löytyy innokkaita The Slackers -faneja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman 16 euroa maksavat ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin tammikuun 8. päivä. Ovelta ostettaessa liput kustantavat 18 euroa. Illan ohjelmistoon on luvassa vielä myöhemmin julkistettava lämppäri.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat