The Sounds - Allas Seapool, Helsinki

The Sounds livestream-keikalla – luvassa uutta materiaalia kesäkuussa ilmestyvältä albumilta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.4.2020
The Sounds – Allas Seapool, Helsinki

Ruotsalainen elektronisen indierockin tunnetuimpiin nimiin lukeutuva The Sounds järjestää faneilleen ensi viikon perjantaina 17. huhtikuuta maksuttoman livestream-keikan. Legendaarisella KB-klubilla yhtyeen kotikaupungissa Malmössä kuvattava “Safe And Sound” -niminen live tarjoilee yleisölle ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla kappaleita 12. kesäkuuta ilmestyvältä uudelta albumilta “The Things We Do For Love”.

The Sounds haluaa tarjota faneilleen mahdollisuuden rokata ja tanssia yhtyeen kanssa turvallisessa kotiympäristössä. Albumi on fanien keskuudessa jo pitkään odotettu, sillä edellisestä levystä on ehtinyt vierähtää peräti seitsemän vuotta. Tulevalta albumilta on julkaistu jo nimikappale, joka on kuunneltavissa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen oli tarkoitus esiintyä huhti-toukokuussa ympäri Pohjois-Amerikkaa, mutta kiertue siirtyi maailmalla vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi syksyyn. Samalla tulevan albumin promokiertueet jouduttiin perumaan. Eri vaihtoehtoja tavoittaa fanit ympäri maailmaa oltiin jo kuumeisesti pohtimassa, kun yhtyeen kotikaupungissa sijaitseva legendaarinen keikkaklubi KB otti yhteyttä ja ehdotti livestream-keikkaa. Keskustelut etenivät nopeasti, ja täydellä tuotannolla toteutettava keikka koetaan ensi viikolla.

The Sounds – “Safe And Sound” -livestream-keikka nähdään perjantaina 17.4.2020 klo 22.00 Suomen aikaa sekä yhtyeen että keikkapaikan Facebook- YouTube- sekä Twitch-tileillä. Keikan jälkeen järjestetään Q&A-sessio yhtyeen ja fanien kanssa.

“Safe And Sound” -live on katsottavissa näissä kanavissa:
https://www.facebook.com/thesounds
https://www.youtube.com/user/thesoundsmusic/live
https://www.twitch.tv/thesoundsband
https://www.facebook.com/kulturbolaget
https://www.facebook.com/kbwestgbg

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat