The South/East, kuva: Anne Kosonen

”The South/East on keskittymä, joka taipuu mihin vain” – haastattelussa yhtyeen säveltäjä-komppikitaristi Janne Mannonen

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 1.5.2022

The South/East sai alkunsa vuonna 2017 Savonlinnassa. Yhtyeen alullepanevana voimana oli Janne Mannonen (ex-YUP, Rämlord, Six Silver Suns), joka oli tuolloin muuttanut Savonlinnaan ja halusi löytää yhtyeen, joka keskittyisi muuhun kuin raskaaseen soittoon. Mannonen etsi ympärilleen muusikoita ja kokoonpano kasaantui pala kerrallaan. Omaksi soittimeksi Mannoselle valikoitui rytmikitara sekä kappaleiden säveltäminen sekä sanoittaminen vokalisti Timo Salmenkiven kanssa.

The South/East julkaisi toisen albuminsa maaliskuun lopussa. Kaaoszine tavoitti Janne Mannosen puhelimitse ja tiedusteli uudesta ”Exciting Sounds From The Village” -pitkäsoitosta. Haastattelun aikana Mannonen keskusteli yhtyeen ydinideasta, sanoittamisesta sekä taitavista kanssamuusikoista, joiden kanssa hän on saanut viime vuosina työskennellä The South/Eastin rivistöissä.

Moro Janne! The South/East julkaisi hiljattain toisen albuminsa, joka on aikamoinen sillisalaatti, mutta hyvässä mielessä. Miten vapauttavana olet kokenut sen, että musiikin suhteen rajat ovat olleet väljät?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne: Todella vapauttavana. Genrerajoilla ei ole väliä, pääasia on se, että voi kokeilla mitä vaan – paitsi heviä – sekä se, että kokonaisuus kuulostaa samalta bändiltä. Ja uskon, että siinä olemme onnistuneet.

Monipuolisuus on ehdottomasti albumin suola. Entä onko sanoitusten suhteen punaista lankaa?

Janne: Olemme sanoittaneet vokalisti Timo Salmenkiven kanssa kappaleet, noin puolet ja puolet molemmat. Omasta puolestani voin todeta, että sanoitukset eivät ole syvällisiä, vaan olennaisinta on, että ne on hyvä laulaa. Edellytyksenä on hyvä sanojen rytmitys, sanomalla ei ole niin suurta väliä, kunhan ne kuulostavat hyvälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sanoitukset ovat hyvin erilaisia ja ”Insanity Blues” -kappaleella kuullaan jopa latinaa. Mistä idea tälle oikein löytyi?

Janne: Biisi itsessään on outro, kun se päättää levyn. Sanoitukset ovat lähinnä tajunnanvirtaa, joka otettiin nauhalle. Hommaan lisättiin säkkipillit Kervisen toimesta. Lopputuloksena on kaaos, jossa ei ole järkeä.

Kappale on kyllä hämmentävä, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen lisä.

Janne: Näinhän se on, ja kieltämättä välillä mietin vaikuttaako oma YUP-tausta vähän liikaakin ideoiden synnyn suhteen. Muut jätkät ovat tosi avoimia ideoilleni, mutta välillä mietin jo ideointivaiheessa, alkaako tämä olla liian YUP-osastoa outoudessaan. The South/Eastin raamit ovat kuitenkin väljät ja sen takia monenlaista voi ja saa kokeilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”The Crown Of Fools” -kappaleesta on kysyttävä sen verran, että kuka sillä oikein laulaa? Vai onko se tosiaan Salmenkivi, joka laulaa matalalta?

Janne: Kyllä se on. Timo on mahtava laulaja, ja tällä kappaleella halusimme hyödyntää hänen kykyään laulaa matalammalta.

Olen kyllä ällikällä lyöty, sen verran erilaiselle hän kappaleella kuulosti.

Janne: Kyllä, Timolta kyllä taittuu minkälainen laulaminen vain. Oli kyseessä sitten hevi, kantri, iskelmä tai kirkkomusiikki. Ja tähän väliin minun on kiitettävä yhtyeessä vaikuttavia muitakin muusikoita, jotka ovat todella taidokkaita. Kitaristi Pate Myllys kykenee soittamaan mitä vain, aivan kuten rumpali Antti Kinnunenkin. Basistimme Heikki Juuti on myös monipuolinen muusikko. Myös yhtyeemme viimeinen lisäys, multi-instrumentalisti Taavi Kervinen, joka taitaa muun muassa säkkipillin, kosketinsoittimen ja mandoliinin soiton, on myös virtuoosi musiikin saralla. On nimittäin melkoinen onni soittaa tällaisten taitureiden kanssa, jotka myös haluavat kokeilla kaikenlaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näin se kyllä on. Kiitos yhtyeen ja uuden albumin taustoittamisesta, Janne! Millaiset terveiset haluat laittaa lukijoille?

Janne: Käykää keikoilla, kun nyt voitte ja ostakaa fyysisiä äänitteitä.

https://www.facebook.com/The-SouthEast-112083483978093

Haastatellut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat