The Used palasi juurilleen Tavastialla

Kaikille post-hardcoren ja vaihtoehtorockin faneille oli kuluneella viikolla Tavastialla tarjolla poikkeuksellista ajanvietettä. Vuonna 2001 perustettu yhdysvaltalaisbändi The Used oli saapunut päättämään 15-vuotista taivaltaan juhlistavan erikoiskiertueensa Euroopan osuuden suomalaisten fanien iloksi ja kunniaksi Tavastialle. Kiertueen idea oli se, että bändi soitti perättäisinä iltoina kaksi uransa keskeisintä albumia kokonaisuudessaan. Ensimmäisenä iltana veivattiin läpi bändin nimeä kantanut vuonna 2002 julkaistu debyyttialbumi ja seuraavana iltana vedettiin The Usedin menestynein, vuonna 2004 julkaistu ”In Love and Death”. Virallisten tahojen mukaan settiin olisi myös kuulunut muita hittejä yhtyeen uran varrelta.

Ensimmäisen illan agendalla oli siis The Usedin ensimmäisen levyn läpivienti. Ajassa palattiin 15 vuotta taaksepäin, mutta vähän jännitti, miten vanhat teiniaikojen biisit oikeasti toimisivat vuonna 2016. Olisiko villin arvaamattomana rokkitähtenä tunnettu Bert McCracken enää se sama vanha kunnon Bert? Hiuksetkin olivat kypsän siisteissä promokuvissa vaihtuneet lyhyeen ja suhteellisen siistiin fledaan. The Usedin alkuperäisestä kokoonpanostakin on tänä päivänä jäljellä enää laulaja Bert McCracken ja basisti Jeph Howard. Rumpali Dan Whitesides on liittynyt bändiin jo vuonna 2006, ja viimeisimpänä bändistä poistuneen kitaristin Quinn Allmanin tilalle on pestattu Justin Shekoski.

Keikoilla lämppärinä toiminut Yhdysvaltain länsirannikolta kotoisin oleva New Regime soitti molempina iltoina puolityhjälle salille. Monitaiturina eri bändeissä tutuksi tullut moppitukkainen rockia ja elektronista musiikkia sekoittelevan New Regimen sielu Ilan Rubin vakuutti kitarassa. Sääli, että suurin osa yleisöstä saapui vasta hetkeä ennen The Usedin soittoaikaa.

Heti The Usedin setin alussa uskalsi todeta Bert McCrackenin spiritin olevan edelleen kohdillaan. Ei ole missään tapauksessa tuulesta temmattu väite, että Bert McCracken olisi aikamme uskottavimpia keulakuvia. Tyyppi esitti heti illan alkuun toiveen, että yleisö antaisi itselleen luvan olla taas ennakkoluulottomasti nuori, sillä sellaiselle asenteelle olisi tällä hetkellä maailmalla tarvetta.

Ensimmäisen illan huipuksi nousivat fanien ikisuosikit, kuten vanha kunnon ralli “A Box Full of Sharp Objects”, joka sai yleisön aivan sekaisin. Keskisormiakin näytettiin keikalla vähän väliä. Myös tunteisiin vetoava ”Blue and Yellow” toimi, ja sen aikana tunnelma olikin käsin kosketeltavan herkkää. The Usedin valttikortti on nimenomaan tunteisiin vetoava musiikki, joka voi olla samanaikaisesti juuri sopivan positiivista ja nyrkin lailla hampaisiin osuvaa. Alunperin oli luvattu, että ensimmäisen albumin lisäksi The Used soittaisi muitakin hittejään. Ensimmäinen ilta kuitenkin päättyi reilun tunnin setin jälkeen, eikä mitään ylimääräistä esikoisalbumin biisien lisäksi ainakaan omien korvieni mukaan soitettu.

Seuraavan illan agendalla oli The Usedin menestyneimmän albumin ”In Love and Death” juhlistaminen. Ilta oli hivenen edellistä suositumpi, ja yleisö tuntui kylpevän positiivisen hilpeässä fiiliksessä. Joukossa oli paljon nuoria, jotka eivät varmasti olleet vielä kovin vanhoja levyjen alunperin tullessa ulos. Tämä kertoi siitä, että The Usedin ensimmäiset albumit ovat edelleen tänä päivänäkin sanomaltaan ajankohtaisia. Pelot parasta ennen -päiväyksestä olivat ehdottomasti olleet aivan turhia, ja keikat toimivat muistutuksena siitä, että hyvä musiikki on tavallaan ajatonta. Ja niin kuin Bert McCracken kuvaili välispiikeissään, musiikista voi ammentaa valtavasti energiaa jaksamiseen ja sen pariin voi aina palata, kun elämä tuntuu vaikealta.

Ainut pienoinen ongelma keikoilla oli Bert McCrackenin ääni. Muistiin on jäänyt pätkä vanhasta haastattelusta, jossa äijä uhosi, ettei koskaan pahemmin avaa ääntään ennen keikkaa. Totta tai tarua, mutta laulajan ääni oli ainakin kiertueen viimeisenä iltana jo vetelemässä viimeisiään.

Kahden illan mittainen muistojen polku huipentui ”I’m a Fake” -biisin aloittavaan runontapaiseen, jonka hardcore-fanit muistivat Isä meidän -rukouksen lailla ja kailottivat ilmoille niin kovaa, kuin keuhkoista irtosi. Lisäksi toisena iltana taidettiin kuulla ainut biisi The Usedin muilta levyiltä. Encorena vedetty ”Pretty Handsome Awkward” on edelleen aivan tajuton hitti, ja se otettiin yleisössä vastaan lähes hurmioituneessa tilassa. Oli kuitenkin pieni pettymys, että etukäteen luvatut hitit bändin myöhemmältä uralta käsittivät vain yhden biisin vuonna 2007 julkaistulta timanttiselta ”Lies for the Liars” -albumilta. Toisaalta, tällaiset erikoiskiertueet ovat sen takia niin ainutlaatuisia, että bändin fanit saavat kuulla livenä biisejä, joita ei koskaan normaalisti soitettaisi. Hyvänä esimerkkinä toisena iltana kuultu ”Let it Bleed”, joka on monen suosikki mutta harvoin livenä soitettu.

Keikoilla Bert McCracken avautui myös siitä, miten terapeuttista tämä erikoiskiertue on ainakin hänelle itselleen ollut. Ennen koskettavaa biisiä ”Hard to Say” hän kertoi ensimmäisen tyttöystävänsä menehtymisestä heroiinin yliannostukseen. Biisin jälkeen Bert McCracken itseironisesti myös vitsaili, miten bändin musiikkia kehdataankin väittää emoksi, mutta heittii kuitenkin heti perään erittäin hyvän pointin: ”What is rock music without some emotion?” Ei ainakaan sellaista, mikä voisi parhaimmillaan pelastaa jonkun nuoren elämän.

Raportti: Fanni Parma
Kuvat: Nelly Tatti Photography