The Voice of Finlandista tutun Luca Sturniolon uusi soololevy on julkaistu

Kirjoittanut Niko Kuusela - 22.5.2021

”In The Depth” on Luca Sturniolon toinen soololevy. Luca osallistui The Voice of Finlandin toiselle kaudelle vuonna 2013 Michael Monroen joukkueessa. Hän sävelsi, sovitti, soitti ja julkaisi ensimmäisen soololevynsä ”The Dawn” vuonna 2015. Kaksi promovideota on saatavilla Youtubessa, ”The Bubble Song” ja ”Dreams”.

Toinen levy on myös itse sävelletty, sovitettu, soitettu ja julkaistu – viulisti Lotta Ahlbeckin sekä lyömäsoittaja Gilbert Kuppusamen avulla. Melkein kaikki artistit ja viihdetyötekijät ovat olleet ilman töitään jo yli vuoden. Ravintolakeikat, festarit ja tapahtumat on peruttu. Jokainen voi päättää, näkeekö lasin puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjänä.

Taitelijan positivisella asenteella olen julkaissut uutta materiaalia. Levyllä ”In The Depth” voi kokea eristyksen ja yksinäisyyden tunteen sekä voimme pohtia ihmisten kiistanalaista luonnetta. Kokea hämmentyneen ja päättämättömän mielen epätavallissa tilassa, jossa aika on pysähtynyt ja totuus on sekoittu valheisiin. In The Depth puhuu epäoikeudenmukaisuudesta heikompiä kohtaan.

Miljoonista ihmisistä jotka on tapettu, koska he eivät luopuneet perinteistään omaksua uusi uskonto; keskiaikainen skenaario, jolla on monia viittauksia nykypäivän elämään. ”In the Depth” on 70-luvun progressiivinen rock-levy, joka ottaa inspiraationsa suurilta englantilaisilta bändeiltä kuin Gentle Giant, Genesis, Jethro Tull, Led Zeppelin, Pink Floyd ja italialaisilta PFM, Balletto di Bronzo, Franco Battiato sekä monilta muilta.

Teksti: Luca Sturniolo