theFALLEN Suomeen marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.10.2011

Englantilainen metal/hardrock-yhtye theFALLEN palaa toistamiseen Suomeen marraskuussa kolmelle eksklusiiviselle klubikeikalle. Edellisen, ensimmäisen kerran kokoonpano kävi ravistelemassa Suomi-neitoa kesäkuussa kahden viikon ajan. Tuolloin vastaanotto oli loistavaa ja koska laaja, lahjomaton yleisö jäi hinkumaan lisää, järjestettiin uusintakiertue samantien.

Kesäkuun jälkeen yhtye sulkeutui studioon levyttämään kokopitkää debyyttialbumiaan, jonka julkaisuajankohta maailmanlaajuisesti tulee olemaan vuodenvaihteessa. Lokakuussa bändi kiertää kotimaataan Englantia uuden materiaalin siivittämänä. Hyvin pian myös ensimmäinen video -sinkkulohkaisu uudelta levyltä- on työn alla. Ensi vuodelle
bändin suunnitelmissa on jo kolmas suomen-kiertue, kuten myös kiinanvalloitus sekä lukuisia festareita, unohtamatta aktiivista keikkailua briteissä.

Energisen, varioivan ja viimeisen päälle viilatun lavashown menestys ei ole jäänyt keneltäkään huomioimatta. theFALLEN tähtää korkealle, eikä syyttä. Bändi jättää kerta kerran jälkeen fanit haluamaan lisää, kuten myös alan aktiiviset ammattilaiset kiinnostuneina seuraamaan seuraavia siirtoja!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

theFALLEN:in voi bongata marraskuussa seuraavilla paikkakunnilla;

10.11. Tampere, Jack the Rooster
11.11. Jyväskylä, Pub Katse
12.11. Helsinki, Bar Bäkkäri / Green Room

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat