Thence julkaisee debyyttialbumin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 1.10.2010

Shade Empire yhtyeestä paremmin tunnetut Juha Sirkkiä ja Erno Räsänen julkaisevat uuden albumin. Thence– nimen alla tehtyä albumia voisi kuvailla yhdistelmäksi rockia, metallia, progea ja myös ripaus jazzia sekä bluesia. Paremmin suuntaviivoja tarjoilevat ehkä yhtyeet kuten Katatonia, Anathema, Porcupine Tree ja Pink Floyd.

Thence on perustettu jo vuonna 2003, mutta vasta nyt aika oli otollinen täyspitkälle julkaisulle. These Stones Cry From The Earth on yhtyeen debyyttialbumi ja kyseessä on lähes tunnin mittainen eepos sisältäen ainoastaan yhden kappaleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumi on nauhoitettu ja sävelletty vuoden 2009 aikana. Rumpunauhoituksista vastasi Sami Niittykoski (Shade Empire, Silentium, Morian..). Äänimaailman miksasi Aksu Hanttu(Entwine, Poisonblack, Korpiklaani..) ja masteroinnista huolehti Noisework Productionsin Hannu Honkonen.

Koska ja kuka albumin julkaisee, on vielä auki, mutta alustava julkaisuaikataulu ajoittunee kuluvan vuoden loppuun/ensi vuoden alkuun. Kotisivuilla on kuitenkin jo nähtävillä ja kuultavilla teaseria albumista.

Thence:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Juha Sirkkiä – Laulu, kitarat, basso, koskettimet
Erno Räsänen – Rummut, perkussiot, 12-kielinen