Thirdsphere – Fire

Kirjoittanut Ville Syrjala - 4.1.2012

Keskinkertaisuus. Sitä riittää maailmassa jopa enemmän, kuin hatusta ylivuotavaa paskaa. Paskan seasta erottuvat ruusut helpommin, mutta sen keskinkertaisuuden massan harmaudesta on hankalampaa saada näkyvyyttä. Se kaikki vaatii valtavan määrän taitoa ja näkemystä, jotta läpäisisi musiikinkuluttajan jo valmiiksi keskinkertaisuuden vaikulla tukitut korvat. Pelkkä oikea ajoitus ja hyvät suhteet eivät aina riitä, vaikka elämmekin television erilaisten idolienmuovausohjelmien aikakautta. Suurimmalle osalle ihmislaumasta kun riittää se että Jone Nikula kehaisee, levy-yhtiöt muovaa siitä valmiin tuotteen jonka jokainen särmä on hiottu tarkoin pois, jotta se kestää radion sekä television armotonta tehosoittoa ja väkisin tuputettua ylikulutusta. Tämä kaikki vie yleisen arvostuksen kovalta työltä ja yrittämiseltä, jolla luovat ja taitavat, itsenäiset ihmiset rakentavat oman menestystarinansa. Hitti voi syntyä päivässä, mutta laatu ja sen parantaminen sekä jatkuvuus vaatii vuosien työtä. Sitä ei enää nykyään mielestäni arvosteta tarpeeksi.

Tämä alustus ja saarnaus siksi, koska portugalilainen Thirdsphere putoaa juurikin tuohon keskinkertaisuuden kuoppaan. Yhtyeen musiikki kumartelee amerikan-malliseen metalcore-humppaan. EP:n ensimmäinen pariminuuttinen kuulostaa jopa lupaavalta, kun introkappale vierittää korville kauniin pianosoitannan leikkivien lasten kirkuessa taustalla, jonka jälkeen kakkoskappale lähtee Death-henkisellä pirteällä rumpuruplatuksella liikkeelle. Sen jälkeen koko homma lässähtääkin kuin aamuinen pudonnut kanamuna varpaiden väliin ja mielenkiinto katoaa märkien seinien kuivumiseen, kunnes levy on kuunneltu ja unohdettu laittaa uusiksi soimaan.

Kappaleet ovat hyvin ennalta-arvattavia, alle neljän minuutin ripeitä rutistuksia. Koomikko Brian Posehnin ”Metal By Numbers”-videon kappalemalli on selvästi kuultavissa. Moshauskohtaus siellä ja puhdaslaulukertsi täällä. Mitään uutta ja mullistavaa ei pääse kuulemaan, sillä vain kierrätystavaraa on tarjolla. Kaikki loppupeleissä on ihan mallillaan laulua ja soittoa myöten, mutta oma näkemys, rohkeat kokeilut ja jännittävät ratkaisut puuttuvat massasta erottumiseen. Soittotaito-runkkailuun ei yhtye eksy, vaan yrittää ripotella rahan- ja naisenkäryisiä melodiakoukkuja sinne tänne, jotka tosin kuulostavat liiankin tutuilta. Muutaman kerran kun jaksaa kappaleita pyöritellä, niin huomaa jalan tamppailevan musiikin tahtiin väliajoin, mutta vielä muutama kuuntelukerta lisää tuokin kyllästymisen. Siihen se sitten jääkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Eipä tähän ole sen kummempaa muuta lisättävää. Thirdsphere on vielä vaippaiässä ja jostainhan se on aloitettava. Toivottavasti eivät jää kierrättämään vanhoja ideoita, muuten en usko yhtyeen tulevaisuuden olevan kovinkaan pitkä. Tällä hetkellä avaimet ovat vielä heidän käsissään.