The Haunted

Thrash metal -jyrä The Haunted Suomeen kolmelle keikalle marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.7.2017
The Haunted

Göteborgissa vuonna 1996 perustettu ruotsalainen The Haunted saapuu marraskuun alussa kolmelle keikalle Suomeen. Metallin ääripäät hehkuvat kuumina perjantaina 3. marraskuuta Tampereella, jonka jälkeen raskas länsinaapurin karavaani kulkee Helsinkiin ja Turkuun.

The Haunted vakuutti kansainvälisen metalliyleisön jo debyyttialbumillaan vuonna 1998. Yhtyeen menestys jatkui ”Made Me Do It” -levyllä, joka toi bändille Ruotsin Grammy-palkinnon ja vei The Hauntedin listasijoitusten myötä myös keikoille Euroopan maihin ja Japaniin, jossa tallennettiin orkesterin ensimmäinen live-levy ”Live Rounds in Tokyo”.

Vaikka yhtyeen kokoonpano on kokenut muutoksia koko bändin olemassaolon ajan, sen suosio on kestänyt läpi vaikeidenkin aikojen. Nykyisessä The Hauntedissa soittavat alkuperäisjäsenet rytmikitaristi Patrik Jensen, basisti Jonas Björler ja rumpali Adrian Erlandsson. The Hauntedin laulajana toimii nykyään jo vuosina 1999-2003 pestiä kokeillut Marco Aro ja soolokitaraa pieksee Ola Englund.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Hauntedin yhdeksäs studioalbumi ”Strength in Numbers” ilmestyy sopivasti ennen Suomen-vierailua. Tarkka päivä odotetulle levylle on 25. elokuuta. Kiekon on tuottanut mm. Napalm Deathin, Dimmu Borgirin ja The Exploitedin kanssa aiemmin työskennellyt Russ Russell.

The Haunted in Finland 2017:

pe 3.11.2017 Tampere, Olympia-kortteli (ennakot: Tiketti)
la 4.11.2017 Helsinki, Nosturi (ennakot: Ticketmaster)
su 5.11.2017 Turku, GONG (ennakot: Tiketti)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput tulevat myyntiin ma 17.7.2017 klo 9.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat