Throat – Manhole

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.7.2013

Throat on itselleni uusi tuttavuus, vaikka bändillä on jo muutama vuosi ikää ja tuotoksiakin löytyy mallikkaasti. Mutta vuonna 2009 perustetulle bändille tämä on kuitenkin vasta ensimmäinen täyspitkä julkaisu. Yhtyeen musiikkia kuvaillaan noiserockin ja sludgen sekoitukseksi, mikä kyllä herättää mielenkiinnon ja kovat odotukset. Muutamia yhtyeitä on tullut vastaan samaisen sekoituksen kanssa, ja hyvin nämä tyylit ovat sopineet yhteen, joten katsotaan, miten suomalaiset hoitavat homman kotiin.

Jo levyn ensimmäinen biisi ”Gift Gas” lunastaa suurimman osan odotuksista. Meno on raskasta, ja kiero riffittely särisee mukavasti korvissa. Kitara kiertää sopivasti, eikä mitään ylilyöntejä tule. Monesti pelkästään termi ”noise” saa ihmiset luulemaan, että asiat voi soittaa miten päin ja kuinka järkyttävästi tahansa. Tällä albumilla ei ole onneksi kyse siitä, koska soitto on erittäin toimivaa ja tarkkaa. Vaikka biisit eivät tarjoakaan mitään maailmaa mullistavaa, niihin on kumminkin saatu tarttuvia koukkuja mukaan. Albumin hitaasti runnovat osiot tuovat välillä mieleen sellaiset yhtyeet kuin Dragon Green, Megachurch ja Black Tusk, eli amerikkalaistyylisen sludgen.

Pääpaino näyttäisi olevan noiserockissa, ja kolme ensimmäistä biisiä kuultuani olin jo osittain varma, missä tämän levyn kohdalla oikein mennään. Neljäs biisi ”Holey” kuitenkin upottaa suohon. Biisin raskas anti ja jämäkkä groove luovat hyvää vastapainoa levyn alulle. Levyn loppua kohden mennäänkin taas samalla tavalla kuin alussa. ”Euthanasia Coaster” tarjoaa vielä vähän laahustamista ennen viimeistä biisiä. Kyseisen biisin introna toimii Sirkuspelle Hermannin tunnari, ja täytyy myöntää, että en osannut odottaa sitä yhtään. Alussa nauratti, mutta leikit sikseen ja ryminä päälle. Viimeinen biisi ”Bad Heat” näyttäisi olevan hulppeat 22 minuuttia pitkä. Vähän jännitti, mitä biisi oikein pitäisi sisällään, koska tällaiselta tyylilajien sekoitukselta voisi odottaa mitä vain. Harmikseni itse biisi kestää vain vähän alle viisi minuuttia ja loppu on vaimeaa kohinaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Loppupeleissä ”Manhole” on hyvä tuotos eikä yhtään hassumpi ensimmäiseksi täysipitkäksi. Levy on omasta mielestäni pituudeltaan vähän liian lyhyt, koska se vaikuttaa loppuvan kesken. Yhdeksän biisiä ja alle 40 minuuttia, mutta jos viimeinen biisi olisi kestänyt viiden minuutin sijaan sen 22 minuuttia, niin se olisi ollut passeli. Mitään suurta vääryyttä ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan levy on kaikesta huolimatta hyvä. Vaikka levyn äänimaailma on tasainen, se ei kumminkaan ole tylsä. Biisit jaksaa kuunnella tarkasti, ja ne pystyvät luomaan sopivan tunnelman. Termi hallittu kaaos sopii hyvin tähän levyyn, sillä vaikka menoa yltyy kieroksi, bändin soittotaito pitää huolen siitä, ettei mennä perse edellä puuhun vaan tasapaino pidetään hyvin hallussa. Levy ei aukene täysin ensimmäisellä kuuntelukerralla, joten jos tyylilaji tai bändi on uusi tuttavuus, kannattaa muistaa kuunnella maltilla. Tästä saa moni sludgen ja/tai noiserockin ystävä hyvän lisän soittolistalleen.