Thunder Lord – Prophecies of Doom

Kun chileläisen Thunder Lordin kolmannen albumin ”Prophecies of Doom” avausraita lähtee soimaan, kuulostaa se hyvin pitkälti siltä, mitä kansikuva antaa odottaa: ihmisten paniikintäyteistä huutoa hirviön karjaisujen sekoittuessa muihin kauhun ja tuhon ääniin. Tai no, ainakin levyn alku siis kuulostaa tuolta – varsinainen musiikki itsessään ei sitten kuulostakaan millään tavalla kaoottiselta tai maailmanlopun tunnelmissa liikkuvalta. Musiikillisesti ”Prophecies of Doom” on itse asiassa melko yllätyksetöntä, vaikkakin pääpuolin viihdyttävää perusheviä.

Thunder Lordin itsensä mukaan bändin genre on klassinen heavy metal, minkä voi hyvin pitkälti sanoa pitävän paikkansa bändin vaikutteiden liikkuessa pääosin heavy, speed ja power metal -akselilla. Esimerkiksi levyn avausraita ”End of Time” sisältää ainakin allekirjoittaneen korvaan etäisesti Iron Maidenia muistuttavia sooloja ja kitaramelodioita. Bändin laulaja–kitaristi Esteban Peñailillon laulu ei kuitenkaan ole Bruce Dickinsonin tai bändin vaikutteisiinsa lukevan Iron Angelin laulaja Dirk Schröderin kaltaista kiekumista. Bändin vaikutteista lähimpänä Peñailillo on ehkäpä Grave Diggerin laulaja Chris Boltendahlia, vaikkakin itselleni tämän räkäisestä tulkinnasta tulee ensimmäisenä mieleen Mr. Lordi ja Rob Flynn, mitä pidän pelkästään hyvänä, suorastaan loistavana asiana. Parhaiten tämä räkäisyys tulee esille esimerkiksi biiseissä ”Pillan” ja ”Condemned to Death”.

Hieman kirkkaampikin huuto kyllä onnistuu, mistä esimerkkinä toimii ”Leave Their Corpses to the Wolves” -biisin kertsi. Nykyistä useammalla lauluraidalla ja hieman eeppisemmällä musisoinnilla kyseinen kertsi olisi voinut olla suorastaan loistava. Samoin ”Blood Red Moonin”, joka nykyisessä kunnossaan on levyllä lähinnä turha täytebiisi, olisi voinut pelastaa lisäämällä biisiin kitaraharmonioita ja ”maidenistamalla” kertsin. Vaikka Esteban Peñailillon räkäinen laulu on ehdottoman loistavaa, kyseisen biisin kertsi kaipaisi kipeästi Bruce Dickinsonin tyylistä tulkintaa tai edes korkealta ja kovaa vetäviä taustalaulajia tukemaan Peñailillon ääntä.

”Prophecies of Doom” onkin kokonaisuutena levy, jossa on paljon hyviä ideoita. Valitettavasti parhaimmatkaan niistä eivät ole loppuun asti hiottuja eikä yksikään ole aidosti oivaltava. Jo puolessavälissä levyä kappaleen ”The Darkness’ Breath” kohdalla alkaa keskittyminen kuuntelijana auttamatta herpaantua. Levy kylläkin iskee heti tämän biisin perään levykokonaisuudesta hiukan erottuvan perusrokkiriffillä pelaavan ”Condemned to Deathin” sekä nopeaa riffittelyä ja loistavan rumpu- ja bassointron sisältävän ”Useless Violencen” piristeeksi, mutta näidenkin biisien läheisyyteen eksyy levyllä kuitenkin ”Blood Red Moonin” ja ”Winds of Warin” kaltaisia täytebiisejä. Levyn päätösraita ”Metal Thunder” onkin sitten taas levyn eeppisintä antia ainakin soundiensa puolesta.

Soundillisesti Thunder Lord on erittäin hyvänkuuloinen bändi. Jätkät osaavat soittaa, Esteban Peñailillolla on erittäin hyvänkuuloinen räkäinen laulusoundi, ja ”Prophecies of Doomin” -levyn soundit ovat hyvät ja kirkkaat. Vaikka rimanalituksia ei levylle mahdu, ei siihen toisaalta myöskään mahdu hetkiä, jolloin bändi aidosti ylittäisi itsensä. Kunhan nelikko saisi vielä hiottua sävellystaitojaan ja kirjoitettua aidosti tarttuvia ja muistettavia biisejä, ei seuraavan levyn tarvitsisi tyytyä vain keskivertoa paremman leimaan vaan se voisi jo ansaita suurempia kehuja ja ylistyksiä.

7+/10

Kappalelista:

1. End of Time
2. Leave Their Corpses to the Wolves
3. Prophecies of Doom
4. Pillan
5. The Darkness’ Breath
6. Condemned to Death
7. Blood Red Moon
8. Useless Violence
9. Winds of War
10. Metal Thunder

https://www.facebook.com/thunderlordofficial/

Kirjoittanut: Markus Mickels

Kommentoi julkaisua