Thyrargo paahtaa ”Impulses” debyytti-EP:llään häpeilemättä

Etelä-Suomesta metallimarkkinoita rikastuttamaan päätynyt death metal-orkesteri Thyrargo korkkaa osaavasti julkaisukantansa. Tuore EP ei anteeksi pyytele, juurikaan mietiskele tai muutenkaan junnaa liiaksi paikallaan ilmaisussaan.

Yhtyeen tunnetuin muusikko on varmastikin Children Of Bodomin alkuperäiskokoonpanosta tuttu Alexander Kuoppala, jonka panostus albumilla myös kuuluu, ainakin ”COB-vivahteina”. Muita yhtyeessä vaikuttavia muusikoita on rumpali Juska Forelius, kitaristi Mika Sundvall, basisti Akseli Kaya ja möreistä vokaaleista vastaava Ossi Paldanius.

Jos joku miettii mitä yhtyeen ulosannilta on oikeasti lupa odottaa, se ei ole enempää tai vähempää kuin raskasta ja teknistä death metalia. Jos vertailukohtia hakee, kuuluu yhtyeen soitossa Cannibal Corpse-tyylinen raakuus, mutta yhtälailla musiikin seasta on pilkistävinään pienoisia Slayer-vaikutteita. Oli ne sitten täysin tarkoituksellisia tai ei.

Avauskappale ”Husk” avaa pelin nopeasti ja aggressiivisesti. Aamutuimaan kuunneltuna, jos ei kahvi tee tehtävää unihiekkojen suhteen, on ”Husk” omiaan avaamaan silmät. Ja korvat. Tai jopa mielen uuteen päivään. Kappale antaa vaikutelman, että mitä vaan voi tapahtua ja valppaana täytyy olla. Kuten kappaleen toteuttaneet muusikotkin selvästi ovat olleet. Tietyllä tavalla kappaleen anti, etenkin vokalistinsa ansiosta tuo mieleen myös kotimaisen grindcore-legenda Rotten Soundin. Silti mielikuva ei ehdi kauan elää, sillä Thyrargo vetelee kuulijan kannalta naruja, jotka ovat vain yhtyeen itsensä hyppysissä.

Tyylikkäästi nimetty ”Event Horizon Katharsis” pitää yllä avauskappaleen varmuutta, yksinkertaisuutta ja soundillista raakuutta. Tuplabasareiden jytinä kuuluu sekä alimmaisena, että melkeinpä myös päällimmäisenä. Kappaleessa on muun muassa kitaralead joka tuo hieman melodisuutta peliin mukaan. Vokalisti Paldaniuksen örinähuuto on mainio suoritus sinänsä, mutta jokin ulosannissa asettaa vielä ylimääräisen 10% peliin, niin, että kuulija saattaisi jopa kangistua kauhusta. Nyt ei siis olla mitenkään laiskapulskean örinän äärellä, vaan ulosanti on miltei veretseisauttavaa.

Kappaleiden intensiteetti elää ja myös temmot vaihtelee nopeammasta hieman groovempaan tai junnaavaan. Ytimekkäästi nimetty ”Kneel” pitää huolen edellisten tapaan, että mielenkiinto itse musiikkiin ja soittoon säilyy, eikä sävellyspuolella olla haahuiltu. Tällä tarkoitan sitä, että kun kyseessä on neljän kappaleen EP – eli lyhytsoitto – on sille myös selvästi valikoitu huolella materiaali, jolla yhtye tietää olevansa parhaimmillaan.

Sanoisin, että musiikki jota Thyrargo toteuttaa on 100% death metallia, jossa on mukana sitä jo mainittua Slayeria ainakin sen 5%. Vaikute ilmenee tavassa riffitellä, eikä niinkään siinä miltä yhtye kokonaisuudessaan kuulostaa. Tremolo-pikkaus ja kitarankielten aggressivinen ”sahaaminen” on pitkälti homman nimi kappaleiden runkoriffien kohdalla. Lisäksi kokonaisuudessa on ripaus grindcoren aggressioita ja intensiteettiä sekä loppusilauksena väistämättömästi Children Of Bodomin musiikista tullutta vaikutetta. Etenkin kitarasooloissa, joista ainakin jälleen tyylikkäästi nimetyn aggressiivisen päätöskappaleen ”Crawler Track Grind” vastaava tuo väkisinkin hieman mieleen erään ”Hate Crew Deathroll” albumin vastaavat likit.

”Impulses” on raudanluja debyyttijulkaisu uudelle yhtyeelle.  Mikäli välillä on tuntunut, että death metal on genre, jonka sisällä ei tapahdu mitään järin uutta, on Thyrargon EP omiaan jopa palauttamaan kiinnostusta genreä kohtaan. Vaikka se ei genreä uudestaan keksikään.