Tiamat – The Scarred People
Ruotsalainen Tiamat on siitä perin mielenkiintoinen yhtye, ettei sen levyistä oikein koskaan osaa ennakkoon tietää, mitä voi odottaa. Alun perin Treblinka-nimen alla perustettu yhtye aloitti uransa death metallin parissa. Sittemmin yhtye siirtyi melodisemman goottimetallin pariin, käväisi hetkittäin melankolisen popin/rockin parissa, kunnes palasi edellisellä levyllään ”Amanethes” taas hiukan metallisempaan soitantaan.
Henkilökohtaisesti toivoinkin, että yhtyeen kymmenes studioalbumi ”The Scarred People” olisi jatkanut edeltäjänsä linjaa tai jopa vienyt yhtyettä vielä raskaammille poluille. Vaikka yhtyeen tummanpuhuva pop-rock toimii ihan kohtuullisesti taustamusiikkina, bändin tarttuvimmat rallit ovat nimenomaan metallisemmalta puolelta.
Lupaava avausraitana toimiva nimikappale antaakin odottaa loistolevyä, koska se esittelee juuri enemmän ”Amanethes”-levyn tyylistä melankoliaa ja raskautta sisältävää goottimetallia. Valitettavasti tunnelma vain lässähtää kovasti heti kakkosraidasta ”Winter Dawn” lähtien, sillä avausraitaa lukuun ottamatta ”The Scarred People” on jälleen askel pehmeämpään suuntaan. Eikä siinäkään mitään vikaa olisi, jos kappaleissa olisi yhtään tarttuvuutta. Turhan monotonista levyä pelastaa hiukan loppuvaiheessa kuultava ”Thunder & Lightning”, joka on astetta ripeämpi ja metallisempi kappale, mutta siinä vaiheessa alkaa olla vähän liian myöhäistä, kun arvostelija on jo miltei unessa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Ilman yhtään kappaleen ”Whatever That Hurts” kaltaista klassikkoa levy jauhaa liikaa paikallaan. Valtaosa kappaleista muistuttaa liikaa toisiaan, eikä niitä pelasta edes Johan Enlundin aina yhtä loistava laulanta. Muutamaa väläytystä lukuun ottamatta jokaisesta kappaleesta pystyykin antamaan saman lyhyen arvostelun: Tylsä. Ideaa on, mutta koukut puuttuvat. Ja ennen kaikkea levyltä puuttuu se vaihtelevuus, jota Tiamatilla on parhaimmillaan levyillä ollut. Turhan jauhamisen sijasta kaipaisi sitä yllättävyyttä, jota esimerkiksi oma suosikkini ”Wildhoney” aikoinaan sisälsi.
”The Scarred People” toimii kyllä ihan hyvin esimerkiksi rakastelun taustamusiikkina, missä ensimmäinen 7 minuuttia rynnitään menemään ja loppuaika pyhitetään hellyydelle. Itse vaan kaipaisin sitä varsinaista aktia enemmän.
5/10
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Kappalelista:
01. The Scarred People
02. Winter Dawn
03. 384 – Kteis
04. Radiant Star
05. The Sun Also Rises
06. Before Another Wilbury Dies
07. Love Terrorists
08. Messinian Letter
09. Thunder & Lightning
10. Tiznit
11. Born To Die (Bonus Track)
12. The Red of the Morning Sun
13. Paradise (Bonus Track)
14. Divided (Live) (Bonus Track)
15. Cain (Live) (Bonus Track)
http://www.facebook.com/tiamat
Kirjoittanut Riku Mäkinen
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
5 comments on “Tiamat – The Scarred People”
Comments are closed.
Tuoppi
Riku tiedä mistään mitään ja niin edelleen.
Riku
Makssamakkaramies hiljaa tai sulle laitetaan esto.
Janitor
Kyllähän Wildhoney klassikko on ja pirun hyvä levykin, mutta kukapa sellaista nyt enää Enlundin odottaisi tekevän?
Sikäli aivan eri linjoilla arvion kanssa, että heikoimmat biisit melkeinpä ovat juuri nuo avausraita ja Thunder and lightning (joka muuten jo Lucyfireltä jo muutama vuosi sitten kuultiin). Kelpo levyhän tämä ja taasen kerran erittäin hyvä tunnelman luoja. Verhot kiinni ja pullo punkkua syliin.
mordum
Täysin eri mieltä myös arvostelijan kanssa,kyllä tämä tuntuu olevan selvin jatkumo mahtavalle wildhoney-deeper kind kaksikolle,siinä missä viimeisimmät levyt ovat olleet hajanaisia kokonaisuuksia yhdellä tai kahdella kelpo biisillä niin scarred.. on niihin verrattuna täysosuma ja tulee kestämään vielä useita kuunteluita…enään ei tuoksu mainstream vaan jälleen kerran meskaliini.
Jim Sember
Toimittajan kannattaisi ehdottomasti kuunnella levy uudelleen, jos sitä ole vielä tehnyt. Ja kannattaa kokeilla myös pajauttaa ennen kuuntelua, koska ainakin pajareissa tämä kolisee aivan heti näköjään täysin kympillä! Kappaleethan ovat TÄYNNÄ ovelia koukeroita, hämäriä miksauksia, useita soittimia sekä hienoja melodioita ja rakenteita! Eikä tämä musiikki ole ”poppia” nähnytkään, korkeintaan ehkä jos Pink Floydmainen nerous siksi luokitellaan. Todella _KOVA_ levy vaikka biisit pehmeämpiä (kevyempiä/rauhallisempia) ovatkin! ;) \,,/ (JA SE MESKALIINI TODELLA TUOKSUU!!!)