Tiger Army palaa Suomeen

Yhdysvaltalainen psykopunk -yhtye Tiger Army esiintyy huhtikuun 8. päivä Helsingin Tavastialla. Liput tulevat myyntiin marraskuun 7. päivä.

Ympäri maailmaa valtaisaa suosiota nauttiva yhdysvaltalainen punkia, psykobillya ja rock’n’rollia yhdistelevä Tiger Army saapuu huhtikuussa toista kertaa urallaan Suomeen. Viime keväänä Nosturissa vieraillut kokoonpano myi tuolloin keikan päivässä loppuun nostaen lopulta mustan pörssin lippujen hinnat moninkertaisiksi. Suosiostaan yllättynyt bändi palaakin Suomeen vain vajaan vuoden edellisvierailun jälkeen.

Neljä levyä arvostetun Hellcat Recordsin kautta julkaissut Tiger Army on jo vuosia kuulunut maailman suosituimpiin psykopunk-bändeihin. Intensiiviset keikat ovat luoneen bändille kulttimainetta niin punk kuin rockabilly piireissä, minkä seurauksena yhtyeen johtohahmosta, laulaja-kitaristi Nick 13:sta on tullut palvottu supertähti.

Satoja keikkoja soittanut trio on vuosien aikana kiertänyt maailmaa niinkin erilaisten bändien kuin Rancidin, Morrisseyn ja Social Distortionin kanssa. Tiger Armyn viimeisin albumi Music from Regions Beyond ilmestyi viime kesäkuussa.

20 euroa maksavat liput tulevat myyntiin ensi keskiviikkona 7.11.2007 Tiketin toimipisteisiin kautta maan. Mikäli lippuja jää jäljelle, myydään niitä ovelta hintaan 22 euroa. Konsertti järjestetään yhteistyössä Sue-lehden kanssa.

Kommentoi julkaisua