”Timantti-Daven” debyyttisooloalbumista 40 vuotta – synttäriarviossa David Lee Rothin ”Eat ’Em And Smile”
Vuonna 1985 Van Halenista eronnut alkuperäinen nokkamies David Lee Roth julkaisi 7.heinäkuuta 1986 nyt 40 vuotta täyttävän debyyttisooloalbuminsa ”Eat ´Em And Smile” (varsinainen ensimmäinen soolona tehty julkaisu oli vuotta aiemmin ilmestynyt EP ”Crazy From The Heat”). Albumi ylsi Yhdysvalloissa miljoonan kappaleen myyntiin, mikä tarkoitti tuohon aikaan platinalevyyn oikeuttavaa myyntimäärää.
Yhtyeessään David Lee Rothilla oli sangen kovatasoista väkeä: bassossa hääri myöhemmin Mr. Big -yhtyeestä tutuksi tullut Billy Sheehan, rumpujen takaa löytyi Gregg Bissonette, joka soitti myöhemmin myös mm. Ringo Starrin All-Starrs-bändissä. Kitaristiksi löytyi yksi kaikkien aikojen kovimmista virtuooseista, itse Steve Vai.
Albumilta löytyy yllättävänkin paljon lainakappaleita (mm. eniten kuulijoiden huomiota saaneet ”That’s Life” ja ”Tobacco Road”), mutta suurimmiksi hiteiksi nousivat kuitenkin albumille varta vasten tehdyt ”Yankee Rose” ja ”Goin’ Crazy!”, jotka molemmat ylsivät myös verrattain mukaviin listasijoituksiin. Ensin mainittu nousi Billboard Top 20 -listalle ja jälkimmäinen Billboard Hot 100 -listalle sijalle 66. ”Yankee Rose” on Suomessakin radiosoitossa säännöllisen epäsäännöllisesti edelleen tänäkin päivänä. Omaksi suosikikseni nousee kakkosraita ”Shyboy”, joka tykittää tismalleen samalla energialla kuin Van Halenin raivokkaimmat kitarakaahaukset.
Albumi sai lämmintä kättä myös kriitikoilta. ”Eat ’Em And Smile” arvioitiin laajamittaisesti paremmaksi kuin ajallisesti melko lähellä julkaistu Van Halenin ”5150”, joka oli ensimmäinen Rothin saappaisiin astuneen Sammy Hagarin kanssa tehty albumi. Kriitikot moittivat Van Halenin menettäneen parhaan kutinsa, kun taas ”Eat ’Em And Smile” -levyllä oli kaikin puolin ”parempi meininki.”
Mainittakoon tähän myös mielenkiintoisena yksityiskohtana, että ”Eat ’Em And Smile” julkaistiin myös espanjankielisenä painoksena nimellä ”Sonrisa Salvaje”. Idea lähti basisti Billy Sheehanin ehdotuksesta hänen tajuttuaan, että yli puolet Meksikon silloisesta väestöstä kuului 18–27-vuotiaiden ikäryhmään, joka oli levyn pääasiallista kohdeyleisöä. Tarkoitus oli puhtaasti kaupallinen: maksimoida albumin myynti. Vastaanotto ei kuitenkaan ollut toivotunlainen, ja tämä jäi ainoaksi espanjankieliseksi julkaisuksi.
En ole itse kuunnellut albumia moniin vuosiin. Nyt tähän palatessani kuuntelin sen peräkkäin kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla mietin puolivälin kohdalla, että tavaraa on jotenkin liikaa; Steve Vain huumaavien kitarointien lisäksi on jos jonkinlaista kilkatusta ja säksätystä, mikä aiheutti tietyn pisteen jälkeen pienimuotoisen ärsykeahdistuksen. Näkemykseni muuttui täysin päinvastaiseksi toisella kuuntelukerralla. Silloin taas fiilistelin albumin monipuolisuutta aivan täysillä: jos kerran on näkemystä ja taitoa tehdä, niin tehdään sitten isosti – hitto vie! Ensimmäisellä kuuntelukerralla ihmettelin myös suhteessa runsasta lainakappaleiden määrää. Miksi ei käytetty enemmän aikaa omien biisien tekemiseen, vaan mieluummin versioidaan vanhaa? Myöhemmin ajatukseni muuttuivat myös tämän suhteen. Esimeriksi ylläkin mainittu ”That’s Life” on yksinkertaisesti aivan järjettömän hieno suoritus, jonka Roth yhtyeineen vetää täysin omiin nimiinsä. Se on todellista instrumenttien juhlaa!
Lisäksi on erikseen mainittava David Lee Rothin laulutaidot. Jos puhutaan monipuolisesta rocklaulusta, ei tarvitse tämän kauempaa hakea. Rothilla on myös taito löytää juuri oikeanlainen soundi kuhunkin kappaleeseen ja vaihtaa vielä sujuvasti tulkinnan tunnelmaa ja tasoa kappaleen sisällä. Montaa samanlaista solistia ei voi nimetä nykypäivänäkään.
Synttäriarvioita tehdessäni mietin aina myös sitä, miten albumi on niin sanotusti kestänyt aikaa. ”Eat ’Em And Smile” on pärjännyt tässä taistelussa erittäin hyvin. Vaikka kaikki kappaleet eivät olisikaan klassikoiksi nousevia mestariteoksia, on uskallettu tehdä omalla tatsilla ja omalla visiolla – vaikka ne eivät välttämättä aina niin selkeitä olisikaan. Osittain näen albumin myös silkkana keskisormena niin ihmisille yleisesti kuin varsinkin entisille bänditovereille: kyllä tässä yksinkin pärjätään. Toki se on soundillisesti myös riittävän lähellä sen ajan Van Halenia, mikä pitää sen helposti lähestyttävänä. Albumi olisi helppo nähdä myös sillä listalla, josta nuorempi sukupolvi saisi hyvää perehdytystä hyvään kasarimeininkiin ja iloiseen tilutteluun. Parhaiten ”Eat ’Em And Smile” toimii bileissä tunnelman nostattajana, tai vaikka kesäisellä road tripillä täysillä luukuttaen!
Kappalelista:
- Yankee Rose
- Shyboy
- I’m Easy
- Ladies’ Nite in Buffalo?
- Goin’ Crazy!
- Tobacco Road
- Elephant Gun
- Big Trouble
- Bump And Grind
- That’s Life
Eat ’Em and Smile – Album by David Lee Roth | Spotify
