”Timanttista omaehtoisuutta” – Klassikkoarvostelussa 40-vuotias Diamond Head -debyytti ”Lightning To The Nations”
Englantilaisen uuden aallon heavy metal -yhtye Diamond Headin debyyttialbumin ”Lightning To The Nationsin” merkityksellisyys metallimusiikin kehitykseen 1980-luvun taitteesta eteenpäin on mitä ilmeisin. Se tuli muovanneeksi oleellisesti etenkin Yhdysvaltain Bay Arean thrash metalin ja sitä seuranneiden metallin alagenrejen ilmettä, luonnetta, asennetta ja tekemisen mentaliteettia. Syypäänä siihen olivat Metallica– ja Megadeth-yhtyeen nuoret miehet, jotka höyrähtivät läntisen Keski-Englannin pienestä Stourbridgen työläiskaupungista tulevan nuoren ja ennakkoluulottoman kaveriporukkayhtyeen debyyttialbumiin maailmaa järisyttävin seurauksin.
Diamond Head oli tiivis, täysin DIY-hengellä toimiva, täysin itseoppinut, tuskin 20 vuotta täyttäneistä entisistä koulukavereista koostunut paikallinen bändi. Diamond Headin toinen pääasiallinen biisintekijä, kitaristi Brian Tatler fanitti aikansa klassisten rocksuuruuksien lisäksi paikallisia heavy-legendoja kuten Judas Priestia ja Black Sabbathia mutta ennen kaikkea Deep Purplea ja sen kitaristi Richie Blackmorea. Yhtyeen nopeat kappaleet, ”Highway Star” etunenässä, olivat tehneet nuoreen kitaristiin vaikutuksen. Nuoren miehen soitto oli Blackmoreen verrattuna kuitenkin suorempaa, raaempaa ja tylympää, mistä juontaa juurensa myös Diamond Headin aikalaisia genren edustajia rosoisempi soundi ja soittotatsi sekä suoraviivaisempi kappaleiden anatomia, joita voidaan pitää speed- ja thrash metalin tyyppisten kappaleiden arkkityyppeinä.
Yhtye sävelsi, kehitti ja rakenteli biisejään kovalla vimmalla vuodesta 1976 lähtien. Se demotti valtavan määrän materiaaliaan aikavälillä 1976-1978. Ennen esikoisalbuminsa äänityksiin ryhtymistä Diamond Headilla oli kasassa jopa hurjat 100 biisiä. Albumin äänityksiin valikoitui lopulta parhaat seitsemän kappaletta. Yhtye meni levyttämään esikoistaan demotusten pohjalta omakustanteisesti seitsemän päivän ajaksi Worcesterin kaupungissa sijaitsevaan The Old Smythy Recording Studioon tuottaja-äänittäjä Reg Fellowsin kanssa.
Eniten Deep Purplelta otettua vaikutetta kuuluu albumin toisessa biisissä ”The Prince”, jossa kiivastempoiseen duuririffivoittoiseen kaahaukseen yhdistyy funkkaavan väliosan herkullinen Hammond-urkusoolo ja blackmoremaisen klassinen mahtipontinen kitaraharmoniamelodia.
Mainos päättyy
Basisti Colin Kimberleyn ja rumpali Duncan Scottin täsmällinen rytmityö on puolestaan luonteeltaan hyvin paljon Thin Lizzyn rumpali Brian Downeyn ja laulaja-basisti Phil Lynottin soitannollisista otteista mallinnettua. Soittajien verrattaen nuoresta iästä johtuen havaittavissa saattoi olla toki vielä pientä huojuvuutta irlantilaismestareiden otteisiin verrattuna, mutta kokonaisuutta tarkemmin kuunnellessa Diamond Headin rytmiryhmän selkeimmästä musiikillisesta esikuvasta ei jää epäselvyyttä. Tämä tulee selville etenkin albumin avaavassa nimikkobiisissä sekä komean uniikin laulumelodian ja kitararytmityksen yhdistävässä albumin päätösraidassa ”Helpless”.
Raskaimmillaan muusikot loivat kuitenkin jotain aivan uutta ja omaperäistä. ”Am I Evil?” on ehkä ensimmäisiä kappaleita, jossa on olemassa selkeitä raskaan thrash metalin piirteitä ennen genretyypin varsinaista syntymää: uhkaavan pelottavan marssirumpuintron ja kulmikkaaksi kehittyvän tiluttelusoolo-osan myötä siirtyminen silmille käyvään, raskaasti groovaavaan säkeistöriffiin. Kiihkeän riffivetoisesti rokkaava ”It’s Electric” on edelleen Metallican rumpali Lars Ulrichin mielestä yksi hänen kaikkien aikojen suosikkikappaleistaan. Staattisen vetävästi rokkaava, miltei kymmenminuuttinen ”Sucking My Love” on puolestaan malliesimerkki pitkästä, vahvoilla laulumelodioilla kuorrutetusta kappaleesta, jollaista Metallica on havitellut tekevänsä viimeisimmillä levyillään siinä kuitenkaan onnistumatta.
Suuressa osassa Diamond Headin tunnistettavuutta on samalta kylältä kotoisin olevan Led Zeppelin -vokalisti Robert Plantin tavoin korkeasta nuotista laulava vokalisti-rytmikitaristi Sean Harris. Harrisin laulusuorituksia kuunnellessa ei jää epäselväksi, kenen laulumelodioita, sävelkulkuja ja fraseerausta muuankin yhdysvaltalainen James Hetfield ammensi yhtyeensä varhaisiin kappaleisiin. Tiukukelloilla, kitaran huiluäänillä, flanger-efektoidulla kitaranäppäilyllä ja kahdessa sävelessä kulkevalla bassolinjalla perustunnelmastaan eteeriseen fiilistelyyn vieroittuvalla väliosalla rikastettu jyystöriffivetoinen kappale jaksaa kantaa loppuun asti onnistuneen sovitusratkaisunsa ansiosta. Tatlerin klassisen heavy-soolokitaroinnin esimerkillinen ja tyylitietoinen esitys ansaitsee myös erityismaininnan.
Albumin ainoa kasvottomampi veto on shuffle-rytmissä pököttävä Thin Lizzy -pastissi ”Sweet And Innocent”, jonka ilmava kertosäe jaksaa pitää kappaleen juuri ja juuri pinnalla.
Mainos päättyy
Yhtyeen jäsenistö otti albumin äänitysten jälkeen yhteyttä eri levy-yhtiöihin laihoin tuloksin. Pitääkseen bändin käynnissä, tyytyi Diamond Head julkaisemaan albumin studion toisen tuottajan Muff Murfinin omistaman Happy Face Recordsin kautta. Albumin ensipainos julkaistiin 3. lokakuuta vuonna 1980 säästösyistä kauttaaltaan pelkistetyn vaaleilla pahvikansilla ilman logoa, kappalemerkintöjä ja kansikuvaa. Levystä alettiin sen vuoksi käyttää nimeä ”White Album”. Albumin äänittäjänä toiminut ja sittemmin yhtyeen manageriksi siirtynyt Reg Fellows omisti tosiasiassa pahvipainotehtaan, jossa tuhannen kappaleen vinyylipainoksen kansien painatus saatiin prässättyä omakustanteena siedettävään hintaan. Albumista alettiin sen avausraidan mukaisesti käyttää myös epävirallista nimeä ”Lightning To The Nations”, josta ajan myötä tulikin albumin virallinen nimi. Yhtye lähetteli vaaleaa, etiketitöntä debyyttialbumiaan musiikkilehtiin, joista saatu palaute oli vähintään hämmentävää.
Fellows sai myöhemmin osakseen petollisen miehen maineen julkaistuaan useita uusiopainoksia albumista useilla eri nimillä ja jopa eri kansitaiteella. ”Lightning To The Nationsia” myytiin Fellowsin toimesta ilman yhtyeen lupaa kolmenkin eri nimen alla kuten ”Am I Evil?”, ”To Heaven From Hell” ja ”Behold the Beginning”.
Diamond Head pääsi kuitenkin kiertämään AC/DC:n ja Iron Maidenin kaltaisten bändien kanssa saavuttaen nimeä kansainvälisesti. Suuremmat levy-yhtiöt eivät olleet kuitenkaan aivan vakuuttuneita yhtyeen edesottamuksista, eivätkä ne halunneet kiinnittää omalle levymerkilleen puolittain amatööripohjalta toiminutta Diamond Headia. Yhtyeen saavutettua myöhemmin hieman kansainvälistäkin nimeä, alkoi sitä manageroida bändin vokalisti Harrisin äiti Linda Harris, joka ymmärtämättömyyttään ja kaikkien epäonneksi hylkäsi järjestään suuren osan yhtyeelle tarjotuista julkaisu- ja levytyssopimuksista, kunnes yhtyeen tosiasiallinen läpilyönnin momentum oli mennyt ohi.
Mainos päättyy
Diamond Head onnistui kuitenkin sinnikkäällä harjoittelulla, biisien kehittämisellä, päättäväisyydellä, kunnianhimolla ja jopa naiivilla uskolla omiin kykyihinsä kehittämään lyhyessä ajassa omalaatuisen biisinrakennusmetodin ja soundin. Yhtye joutui ammattitaidottomien ja ahneiden managerien huonojen ratkaisujen uhriksi, minkä takia yhtyeen ura jäi varsin vaatimattomaksi. Diamond Headin persoonallisesta raskaan rockin eri tyylisuuntien yhdistelmästä syntyi kuitenkin lopulta erittäin leimallinen, uniikki soundi, joka tuli vuosia myöhemmin vaikuttamaan varsin merkittävässä määrin niin suoraan kuin välillisestikin metallimaailman murrokseen. Kotikutoisuudestaan huolimatta ”Lightning To The Nations” on monessakin mielessä pesunkestävä uuden aallon brittiläisen heavy metalin klassikko, ja se tulee inspiroimaan raskaan rockin kuluttajia vastaisuudessakin.
Japanilainen metallilehti Burrn! rankkasi vuonna 2008 ”Lightning To The Nationsin” kautta aikain kolmanneksi parhaaksi kitarariffialbumiksi edellään ainoastaan Black Sabbathin ”Master Of Reality” ja Slayerin ”Reign In Blood”. Vuonna 2017 Rolling Stone rankkasi ”Lightning To The Nationsin” sijalle 42. listallaan 100 kaikkien aikojen parasta metallialbumia. Iron Maidenin Steve Harris kertoi taannoin kirjassaan kuvitelleensa yhtyeensä debyyttialbumin aikaan, että Diamond Headista tulisi seuraava potentiaalinen Led Zeppelin (=raskaan rockin jättiläinen). Metallica on puolestaan vuosien varrella coveroinut valtaosan ”Lightning To The Nations” -albumin kappaleista valtavia määriä myyneillä albumijulkaisuillaan ja keikoillaan, mikä on osaltaan levittänyt Diamond Headin tunnettuutta enemmän kuin mikään muu.
Mainos päättyy