Timo Rautiainen & Neljäs Sektori – Toinen Varoitus

Koko kansan Timppa eli Timo Rautiainen julkaisee toisen täyspitkän uusimman kokoonpanonsa Neljännen Sektorin kanssa 8. elokuuta 2014. Julkaisijana toimii vanha tuttu Johanna kustannus. Niskalaukaukseen verrattuna on tämä uusi trio tuottanut hieman menevämpää ja rokkaavampaa materiaalia. Lisäksi, vaikka jo selviöksi muodostuneet lähes inhorealistiset lyriikat jatkavat tuttua linjaansa, on niihin kehittynyt tietynlaista uutta näkökulmaa ja aika ajoin jopa pilkahduksia valosta tunnelin päässä. Tietysti myös usein kypsymiseksi kaunisteltu vuosien kertyminen varmasti heijastuu kokemuksen syvänä rintaäänenä lyyriseen osastoon.

Levyn aloittaa varsin rokkaavalla poljennolla kulkeva ”Kun Kaikki Inhimillinen On Vierasta”, joka kertoo tarinaa ihmismassojen lammasmaisuudesta tänä rahan vallan aikakautena. Tämä aihe, joka on aina tuore tässä äärikapitalistisessa yhteiskunnassa, johdattelee komppaniaa eteenpäin ja biisirakenne toimii dynaamisella toistolla, kunnes kehittyy hieman nopeampaan dempaten sahattuun c-osaan. Hieno ensiesitys ja toimiva aloituskappale.

Tätä seuraava ”Oma Arkipyhä”, joka on myös levyltä lohkaistu sinkkujulkaisu, hidastaa kuitenkin tempon keskivertoon esittellen hieman perinteisempää ja jopa iskelmämaista Rautiaista. Lyyrinen puoli porautuu useimpien kokevan oravanpyörän stressaavaan arjen todellisuuteen. Ei ole sinäänsä ihme, että tämä hieman rauhallisempi ralli on valittu ensimmäisenä yleiseen levitykseen. Se varmasti vetoaa suurempaan yleisöön tietynlaisella tavanomaisuudellaan, vaikka omaa myös bändille tuttua surumielisyyttä ja tietysti myös pyrkii herättämään ajatuksia tekstillään.

Levyn kaikki kappaleet sopivat jompaan kumpaan edellämainituista muoteista. Pakkaa on kuitenkin onnistuttu hyvin hieman sekoittamaan viljelemällä rokkaavampia riffejä myös rauhallisempiin kappaleisiiin. Ensiksimainittua edustavat aloitusraidan lisäksi esim. kappaleet ”Fysiikan Laki” ja ”Missä Hän On Tänään”. Jälkimmäista taas ”Kaikki Maailman Aika” ja ”Synkkien Puolue”. Biisijärjestys on selvästi mietitty tarkkaan ettei pääse muodostumaan liian pitkää hitaampaa vaihdetta, joka saattaisi johtaa junnaavaan ja jopa kyllästyvään fiilikseen.

Tietysti tunnistettavin ja vahvin elementti levyllä on Rautiaisen vahva laulu, jota ilman yhtye ei voisi kuulostaa itseltään. Tästä voisikin esittää Gunnari-tyyppisen argumentin, eli onko yhtye yhtä kuin Timo + random muusikot? Päädyn kuitenkin kieltävään vastaukseen, sillä siinä missä Niskalaukauskin on myös Neljäs Sektori osoittanut omaavansa omanlaisen tyylin ja esitysasun nimenomaan yhtyeenä, ei palkkamuusikkoina. Yhteys aikaisempaan levyyn on myös vahva ja todistaa niinikään dynaamisista linjavedoista niin biisienkirjoituksen, kuin toteutuksenkin suhteen.

Tämän puolesta puhuu hyvin viimeinen instrumentaaliraita ”Sektorock”, joka osoittaa yhtyeen olevan kykenevä luomaan tunnelmallisen ja toimivan kappaleen myös ilman vokalistiaan. Alun himmailu tuo mieleen pohjoisesta lähtöisin olevan indie-rock-yhtyeen Absoluuttisen Nollapisteen. Tämä kehittyy eteeriseen riffiin jota pohjustaa Slash-tyyppinen soolo/lead-osuus, jota seuraa basson esittämä rönsyilevä riffittely. Tästä kehittyy jälleen suvanto-osuus, jota pohjustaa näppäilty kitara ja poikkihuilu. Kehitys jatkuu slovarimaiseen rock-riffiin ja rokkisooloon, joka tunnetusti jokaisesta hyvästä kappaleesta löytyy. Tuttu surumielisyys on myös jälleen läsnä, vaikka lyriikat loistavatkin poissaolollaan.

Tämä on yksi niitä levyjä, jonka suosittelen hankkimaan fyysisenä kopiona, sillä laulajan ajatuksenjuoksua on huomattavasti helpompi seurata sanoitusvihkonen kädessä. Toki ulosanti on varsin selkeää, mutta keskittyminen kokonaisuuteen on huomattavasti helpompaa edellämainitulla tavalla.

8/10

Kappalelista:

01. Kun Kaikki Inhimillinen On Vierasta
02. Oma Arkipyhä
03. Suomisen Perhe
04. Kaikki Maailman Aika
05. Fysiikan Laki
06. Oman Onnensa Sepät
07. Missä Hän On Tänään
08. Nuotiolla
09. Jeesus Tulee Takaisin
10. Synkkien Puolue
11. Sektorock

Kirjoittanut: Tuukka Franck

Kommentit