Timo Tolkin Infinite Visions lopettaa – joukkorahoitus epäonnistui

Entisen Stratovarius-kitaristi Timo Tolkin yhtye  lopettaa toimintansa. Kaaoszine uutisoi marraskuussa yhtyeen keräävän varoja ”” -nimisen debyyttialbuminsa äänityksiin. Yhtye ilmoitti tuolloin keräävänsä varoja minimissään 10 000 euron edestä albumin äänitys-, miksaus- ja promootiokulujen kattamiseksi.

Yhtyeen virallinen tiedote kertoo yhtyeen lyöneen pillit pussiin:

”Valitettavasti, koska Infinite Visions ei päässyt joukkorahoitustavoitteseensa, albumia ei tule eikä yhtye jatka toimintaansa. Jäähyväisinä faneille Infinite Visions julkaisee viisi demolleen äänittämäänsä kappaletta, mukaanlukien kaksi aiemmin kuulematonta kappaletta ”Dangerous” ja ”Voice Of Tomorrow” (Erik Kraemerin esituotanto-vokaalidemo). Mukaan sisältyy myös joitain bonusraitoja: Jimmy Pittsin keyboard-demo ”Dangerous” -kappaleesta ja miksaamattomat Pawel Jaroszewiczin rumpuraidat ”Voice Of Tomorrow” -kappaleesta. Olemme tehneet videon näistä kappaleista ja se löytyy alta. Kappaleita voi streamata tammikuun loppuun asti täällä.”

Kitaristi kommentoi:

”Nyt suunnitelmanani on julkaista ”Union Magnifica” omana sooloalbuminani, mahdollisesti Elize Rydin, Sharon Den Adelin, Russel Allenin ja Bob Rockin kaltaisten nimien kanssa. Suunnitelmissani on julkaista tämä sooloalbumi ensi syksynä ja kiertää sen tiimoilta maailmanlaajuisesti.”

Infinite Visionsin muut jäsenet ovat perustaneet toistaiseksi nimeämättömän yhtyeen yhdessä Sirenia-kitaristi Nils Courbaronin ja Last Days Of Eden -kitaristi Dani G:n kanssa. Dani G toimii yhtyeessä toisena vokalistina. Miehistö on laulaja Erik Kramerin, rumpali Pawel Jaroszewiczin, basisti Pierre-Emmanuel Pélissonin ja kosketinsoittaja Jimmy Pittsin myötä valmis uusiin haasteisiin. Yhtyeen soundi tulee kattamaan useita eri vaikutteita aina power metalista jäsenten death metal -juuriin asti. Lisätietoa uudesta yhtyeestä julkaistaan myöhemmin.

Kommentoi julkaisua