Tinkimätöntä hardcore punkkia viikonlopulle: Uzin uusi albumi Kaaoszinen ensisoitossa

Kotimainen hardcore punkia soittava Uzi on julkaisemassa seuraavan, ”Osta oma UZI” -nimisen albuminsa 4. päivä lokakuuta itsenäisesti. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa tarjoaa nyt lukijoilleen mahdollisuuden kuunnella bändin tulevan albumin ennakkoon kokonaisuudessaan sivustollaan ennen virallista julkaisua. Voit kuunnella albumin tästä:

Bändi on avannut tulevan albuminsa kappaleita Kaaoszinelle seuraavasti:

1. Sääntö Nro.1: Älä Vittuile Meille! (Because UZI Can Kill)
– Tässä piisissä varmaan kiteytyy parhaiten tän jutun ydin ja sehän on..
No ehkä se on parempi jättää kuuntelijan pohdittavaksi, mutta jos tämän veisun
sanoma menee liikaa tunteisiin, niin sitte voidaan todeta, että on onnistuttu siinä missä on haluttu. Volat vaan kaakkoon heti tän piisin kohdilla ja hyvä asento. Sillä lähtee.
Vuoden alussa tuli kolme ensimmäistä uutta piisiä ja tämä oli niistä yksi ”vanhemmista” kappaleista. Selkeä alotus tälle levylle monestakin syystä. Takomista ja vähän raskaampaa louhimista väliin. Sillä on hyvä alottaa levy.

2. Samaa Rataa
– Tämä lyhyt ja ytimekäs piisi pureutuu (känni)kuskin yölliseen vitutuksen ja väsyn sekaiseen todellisuuteen. Tietäjät tietää varmasti tunteen. Sopivan vaarallinen veisu kakkosraidaksi.

3. UZInator
– Tämän piisin teemariffi on edellisen stoner/sludge -projektin jäljiltä, joka ei koskaan saanut tuulta alleen kunnolla, mutta josta hyviä juttuja jäi paljon. Yks ehdottomia lemppaririffejä tältä levyltä ja tämän piisin sanomassa taas palaillaan vähän aloituspiisin tunnelmiin, eli muistakaa kuunnella mitä meillä on asiaa!

4. Herätys!
– Tän piisin sanoituksissa on lähdetty tökkimään kepillä muurahaispesää syystä, että miksipä ei. Pitää siis välillä jauhaa kantaaottavaa shittiä ihan vaan vaikka huvikseen.
Tässä piisissä kohtaa agressiivinen poljento ja groovaava kertsi, jossa on kieltämättä toimiva yhteisviba.
Tämä taas yks niistä kolmesta ensimmäisestä sävellyksestä tälle levylle.

5. Mitä Jos?
– Näitä surullisen kuuluisia ”mitä jos?” -tyyppejä löytyy joka nurkilta, ja itse allekirjoittanutkin tähän kategoriaan kuuluu, joten miksipäs se ei ansaitsisi päätyä piisiksi myös.
Eli se jatkuva jossittelu kaiken tekemisen suhteen sen sijaan, että vois vaan vetää vähä fiiliksellä lisää ja antaa tilanteiden viedä. No onneksi sellanen juttu, johon kyllä voi vaikuttaakin tietyissä määrin ko vaan potkii itseään perseelle vähä.

Tässä taas sävellyksellisesti alun jännite purkautuu sitten menevämpään rallatteluun.

6. Kela | 4eva
– No joo.. tästähän löytyy videota myös, joka julkastiin aikasemmin tässä vähän aikaa sitten, ja siinä aika hyvin saatiin se sanoman ydin tuotuakin esiin. Eli jokainen, joka Kelan kans joutunut asioimaan on varmasti päässyt kohtaamaan sen helvetillisen säätämisen ja kyykyttämisen mitä sieltä parhaillaan tulee kerta toisensa jälkeen. Tämä olkoon siis UZI:n oodi kyseiselle virastolle.
Alkuun tän piisin menevä teemariffi oli vähä kiltimpi, mutta naisen sanaa kuunneltiin ja siihen tuli enempi vihaa sitten mukaan. Hyvä niin!

7. Savuna Ilmaan (Rantatie Boogie)
– Tämä piisi on basistin (joka Juicena tunnetaan) tuotos, joka on vedetty UZI-filtterin läpi.
Tässä otetaan kantaa tapaan millä esim. vanhoja suojeltuja rakennuksia hävitetään hinnalla millä hyvänsä, jotta saadaan uutta tilalle ja rakennussuunnitelmat toteutettua. Esimerkkinä Tampereen Rantatien suojeltu rakennus, joka poltettiin muutama vuosi takaperin. Juttuhan oli kaikin puolin niin läpinäkyvä, ja suurin osa vähääkään tuosta tilanteesta perillä oleva tiesi, kuinka se homma meni.
Mutta joo, ei sen enempää saarnaamista tuostakaan aiheesta.

8. Psykoosi
– Tämä piisi oli suunniteltu levyn vedenjakajaksi, joka perustuu enempi painostavaan ja raskaaseen tunnelmaan ja jättää menevämmän paiskomisen hetkeksi tauolle. Ainoa piisi myös missä vire laskettiin selkeästi alemmas.
Sanallisesti myös mennään aika haahuilevissa tunnelmissa piisin nimen mukaisesti. Välillä pitää vajota vähä syviin vesiin, niin jaksaa taas painaa meneen.

9. Poistu.NYT
– Tämän piisin tunnelma lähentelee aavistuksen sludgemaisia sävyjä. Sanoituksessa yksinkertaisesti hermot pettää siihen henkilöön, jonka täytyy aina olla esillä ja äänessä, ja varmasti jokainen tuntee jonku sellasen tapauksen lähipiiristä, jolle tekis mieli sanoa suorat sanat ja toivottavasti tulee sanottuakin, jossain välin jos niin on.

10. Päivän Uutiset
– Tämä piisi olikin eka makupala videon muodossa tältä levyltä ja kolmas noista vanhemmista sävellyksistä. Tässähän sitten ote lipeää vähän sarkasmin puolelle kantaaottavuuden kanssa.
Ehkä levyn letkein ralli tunnelman puolesta, vaikkakin sanoitukset ei letkeintä länkytystä.
Kolmas vuoden alussa sävelletty piisi. Muut siis on aika tuoretta tuotosta loppukesän huudeilta.

11. Loppu Tulee
– Tässä veisussa taitaa ruuvi olla tiukimmalla poljennon suhteen, ja sanoitusten kans liikutaan morasta (?) saaneen henkilön viimeisten henkäysten parissa. Toisin sanoen shit happens välillä, eli kannattaa harkita aina.

12. Sääntö Nro.2: Me Ei Seurata. Meitä Seurataan.
– Tämä veisu on tavallaan levyn outro-raita, jossa kitara tyytyy huutamaan taustalla basson ja rumpujen kuljettaessa levyä kohti loppua. Sanoitusten syvällisyyttä ei kannata liikaa miettiä. Näihin tunnelmiin siis päättyy tämä eka levy, ja ens vuonna sitte uutta julkasua tulossa.

Kommentoi julkaisua