Tiukkaa downstrokea, tuplabasaria ja matalia murinoita – Deathevocation III
Sain eräältä tapahtuman esiintyjältä viestin ja pyynnön tulla paikalle tekemään raporttia, ja luin muutenkin Kaaoszinen postilaatikosta viestin tapahtumasta ja ajattelin, että voisihan sitä käväistä katsomassa tapahtuman läpi. Kaikki bändit olivat itselleni ennalta tuntemattomia materiaaliltaan, ja tarkoituksella en kuunnellut ainuttakaan yhtyettä etukäteen. Annoin mahdollisuuden itse bändeille osoittaa livenä mitä he ovat. Tapahtuma järjestettiin Rockin’ Cornerissa 24.3.2018 Vantaan Länsimäessä.
Ensimmäinen asia, joka pisti silmään oli, että paikalla oli todella vähän yleisöä. Arviolta koko illan aikana enimmillään paikalla oli yhteensä noin 30 henkilöä, joista osa oli myös bändien jäseniä. En tehnyt tarkkaa matemaattista laskentaa yleisön koostumuksesta. En tiedä johtuiko tapahtuman tiedon leviämisestä genrediggareiden keskuudessa, vai mistä, mutta varsinkin loppuillan miete kun kotiuduin tapahtumasta oli, että ihan liian vähän yleisöä, mitä itse esiintyjät olisivat ansainneet. Illan aikana nähtiin neljä hyvin erityylistä, mutta omalla sarallaan kovaa ja laadukasta bändiä.
Ensimmäinen esiintyjä, Desecrated Grounds asensi ennen keikkaa lavaa kohti kuvauskalustoa. Bändi aloitti illan vartin aikataulusta jäljessä eli noin klo 20.45 ja asteli lavalle vesituoppien kera. Kun intro oli ohi, alkoi aivan jäätävä tykitys. Ensitahdeista näki, että nyt on todella kovasta ja ammattimaisella asenteella liikenteessä olevasta bändistä kyse. Bändi oli teknisesti todella taitava, downstrokeilla painettiin menemään paikoitellen varmasti ainakin noin 220bpm-nopeuksia ja lead-kitaristin tekniset ja omalla tavallaan kieron omaperäiset kitarasoolot olivat todella ihailtavaa katseltavaa ja kuunneltavaa, näin myös itse kyseistä kapinetta soittavalle henkilölle. Parhaimmillaan bändi kuulosti siltä, kuin olisi ollut katsomassa itse Belgian ihmettä, Abortedia livenä. Mutta silti bändi loisti biisien monipuolisuudella ja teknisyydellä, eikä setistä erottunut yhtään varsinaista suosikkia tai varsinkaan heikkoa kappaletta. Yksinkertaisuudessaan todella kova ja motivoitunut bändi, josta uskon, että tulemme vielä kuulemaan paljon tulevaisuudessa. Jälkeenpäin yhtyettä tutkiessa selvisi, että bändi on julkaissut vasta yhden levyn ja selkeästi lavalla kuultiin jo uutta tulevaa materiaalia, sillä biisit olivat livenä todella paljon brutaalimpia ja agressiivisempia, mitä itse jälkeenpäin tapahtunut Spotify-kuuntelu antoi ymmärtää bändistä.
Mainos päättyy
Bändin esiintyminen oli selkeästi niin musiikillisesti kuin myös kokonaisuudeltaan illan kovin veto. Ainoa asia, mikä jäi harmittamaan oli, että tällä bändillä ei ollut samaa, jopa maagisen tulipunaista valaistusta käytössä kuin muilla esiintyjillä. En tiedä oliko tekninen ongelma, vai jonkin muu syy kyseessä. Mutta se ei lopulta haitannut, sillä allekirjoittanut sai nauttia selkeästi näkyvistä tiukoista soittotekniikoista.
Hyvä, etten kuunnellut bändiä ennen keikkaa, sillä tämän bändin veto oli allekirjoittaneelle pelkkää nautintoa alusta loppuun saakka.
Seuraavaksi esiintynyt Worthless olikin sitten hieman vauhdiltaan hitaampi bändi, ja ennakolta mainittu rokkaava death metal oli aika lailla oikea termi kuvaamaan bändin linjaa. Bändi ei vauhdeilla kilpaillut mitenkään muiden esiintyjien kanssa, mutta tarjosi silti omanlaisensa kokemuksen.
Alussa bändi vaihteli vokaaleja kahden miehen välillä. En tiedä, oliko ilmeisellä päävokalistilla ääniongelmia, vai kuuluuko se bändin normaaliin esiintymiseen, että kaksi jäsentä jakaa vokaalit. Silti vähän pisti omaan korvaan, kun molempien soundit olivat hyvin samankaltaiset, mutta silti eri miesten suista, joten idea ei ollut kikkailla ainakaan erilaisilla soundeilla. Bändin materiaali oli aika tasapaksua, ei missään nimessä huonoa, mutta viimeinen biisi erottui huomattavasti edukseen muusta setistä. En tiedä sitten, onko se hyvä vai huono asia. Miinuksena tälle tamperelaiselle yhteelle joutuu mainitsemaan sen, että fiilis esiintymisestä oli, että vähän kuin olisi soiteltu treeniksellä perussetti läpi. Varsinkin toisen kitaristin lähes liikkumaton olemus ja kielisoittimien otelautaan tuijottaminen jäi päällimäisenä mieleen esiintymisestä. Ehkä bändi olisi toiminut paljon paremmin, jos olisi avannut tapahtuman ensimmäisenä esiintyjänä. Nyt totaalisen turpaanvedon tarjonneen Desecrated Groundsin jälkeen oli aika vaikea asettua huomattavasti kevyempään fiilikseen.
Seuraavaksi lavalle astui hyvin mielenkiintoinen bändi nimeltään Revulsion, Oulusta. Bändin esiintyminen oli alusta loppuun saakka täyttä hulluutta, varsinkin vokalistin osalta, jolle lava oli selkeästi liian pieni, ja suurin osa vokalistin esiintymisestä tapahtuikin suoraan yleisön edessä. Bändin lavaesiintyminen oli muutenkin todella vakuuttavaa, sillä vokalistin totaalinen hulluus tuntui tarttuvan myös muihin jäseniin, ja parhaimmissa, jopa lähes Lamb of Godia muistuttavissa riffittelyissä bändin lavaperformanssi oli sitä luokkaa, että yleisökin oli aivan haavi auki, että mikäs tämä tämmöinen on.
Bändin materiaali oli hyvin vaihtelevaa, ja välillä kuultiin poikkeavan hitaita, Ajattaramaisia tunnelmointeja kotimaan kielellä huudettuna, vokalistin raapiessa ranteitaan ja repiessä rintaansa suoraan yleisön edessä. Bändin soitto oli todella tarkkaa, ja etenkin rumpali jäi tästä bändistä mieleen todella taitavalla soitollaan. Biisien nopeudet varmasti ylsivät tiukimmillaan todella koviin lukuihin blast beatin nakuttaessa, ja yleisö sai kyllä ylleen hirmuisen kasan betonia. Bändin lopetus oli yksi oman keikkaurani omituisimpia ja myös mieleenpainuvimpia, sillä viimeisen biisin loppuessa ilman mitään ennakkovaroituksia, kitarat otettiin piuhoista irti ja bändi yksinkertaisesti vain käveli pois lavalta sanomatta mitään, yleisön jäädessä janoamaan lisää ja ihmettelemään, että ”Täh, loppuiko tää nyt muka ihan oikeasti tähän?”
Keikan jälkeen tupakkapaikalla oli kova keskustelu vokalistin esiintymisestä, että liekö mies ollut oikeasti hulluuden partaalla, aineissa, vai luontainen todella kova esiintyjä. Yleinen mielipide yleisöllä oli keikan jälkeen selkeästi, että julmetun kova bändi ja lavashow. Sitä se kyllä oli.
Mainos päättyy
Yksi biisi jäi niin tiukkana mieleeni, että pakotti jälkikäteen minut etsimään sen Spotifysta, ja kyseessä oli ”Last echoes of life” -EP:n ”Walls” -kappale. Tosin livenä biisi oli jotain ihan muuta kuin levyltä kuunnellessa. Kananliha-efekti tuli saavutettua keikalla kyseisen biisin kohdalla. Kehotan erittäin vahvasti menemään tämän bändin keikalle, jos sattuvat omalle paikkakunnalle, tai saapumaan jopa vähän kauemmas!
Illan viimeinen esiintyjä, Refusal oli ennakkotietojen mukaan tiukkaa death/grind-mättöä Helsingistä, ja lavalle vaihdettiin hyvin varsinkin grindcore-laijille ominainen ja tuttu rumpusetti. Se loi itselleni tunteen, että nyt tulee jokin Rotten Sound -kopio, mutta setin alkaessa allekirjoittanut yllättyi erittäin positiivisesti. Tässä vaiheessa myös yleisöä oli kertynyt eniten lavan eteen, ja olihan toki kellokin jo vaikka mitä. Simaa oli selkeästi ainakin eturivin kuuntelijoilla kulunut enemmän kuin tarpeeksi, sillä yleisö oli täysillä mukana tämän bändin soittaessa. Ainoa harmi mikä tässä muuten upeassa kokonaisuudessa oli, että myös bändi kantoi itselleen melkoisen määrän alkoholia mukanaan lavalle.
Setin alkaessa ennakkolupaukset täyttyivät, ja biisit olivat todella tiukkoja ja monipuolisia. Välillä kuultiin todella hurjia nopeuksia, ja sitten taas dödikselle ominaisia, hitaampia brutaaleja tykityksiä, joissa tuplabasari jauhoi yleisön paikoitellen hurmoksiin. Ainoa, mikä jäi tämän muuten monipuolisuudella ja omintakeisella otteella veivaavan bändin osalta harmittamaan oli, että paikoitellen varsinkin tiukimmissa riffeissä kitarat kuulostivat laahaavan asteen jäljessä. Uskon, että syynä siihen oli juuri tuo kitaristien lievä myrkytystila, mutta saatan olla väärässä ja vika oli miksauksessa, mutta se ei silti menoa haitannut. Olin kuitenkin todennäköisesti ainoa, joka keikalla sen vesituopin ja kriittisen soiton tarkastelun kera havaitsi. Bändi selvästi nautti esiintymisestä ja lavashow oli todella tiukkaa. Onneksi rumpali oli täydessä tikissä, mikä peitti alleen nuo todellakin ainoastaan paikoitellen laahaavat kitarariffit. Yleinen mielikuva kuitenkin tästäkin jäi, että olipa kova veto kokonaisuudessaan.
Loppuyhteenvetona on sanottava, että kyllä täältä siniristilipun alta näitä ääripään death metal -genrestä ponnistavia todella taitavia, monipuolisia ja asenteella soittavia bändejä löytyy. Tämäkin tapahtuma olisi ehkä enemmällä ennakkonäkyvyydellä tai jossakin toisessa maassa vetänyt salin täyteen, minkä jokainen illan aikana esiintynyt bändi olisi todellakin ansainnut.
Mainos päättyy
Lähdin keikan jälkeen kotiin kiero virne naamalla, ja olin sen verran puhki jo pelkästä selvinpäin bändien seuraamisesta, että kotimatka kului Mozartin pianosonaatteja kuunnellessa. Päivän totaalinen turpaanvetoannos oli saavutettu neljän erittäin kovan bändin toimesta. Jokainen bändi aiheutti sen verran mielenkiintoa itselleni, että seuraavana päivänä kahlasin jokaisen illan aikana esiintyneen yhtyeen tuotannon läpi Spotifysta.
Teksti: Joakim Lindholm
Kuvat: Ilkka Laaksonen