Tiukkaan pinttynyttä syntistä sointia – arviossa Incantationin ”Unholy Deification”

Jenkkien itärannikon tinkimättömimpiin death metal -ryhmiin kuuluva Incantation on ennättänyt 34 vuoden mittaiseksi venähtäneellä urallaan kymmenenteen albumijulkaisuunsa: ”Unholy Deification”. Ainoana enää mukana olevana alkuperäisjäsenenä, tuhtiääninen murisija-kitaristi John McEntee on löytänyt vuosituhannen vieriessä eteenpäin ympärilleen yhtyeen ilkeän matelevaan jenkki-dödikseen soveltuvan trion. Kitaristi Luke Shively, rumpali Kyle Severn ja basisti Chuck Sherwood kurittavat soittimiaan vanhan liiton prinsiipein, ei turhan kliinisesti eikä metronomintarkkaan tempoon. Lyriikoissa McEntee murisee tuttuun, vakuuttavaan sävyynsä okkultististen aiheiden ja goren värittämän fantasiamaailman välimaastoon liittyviä tekstejä. Elian Kantorin tyylikäs, kauhufantasiamaailmaa heijasteleva kansitaide luo albumin ilmeelle omanlaistaan syvyyttä, mikä lyö hienosti kättä albumin raa’an, mutta tyylitajulla tuotetun musiikillisen annin kanssa.

Heti kärkeen iskettävä ”Offerings (The Swarm) IV” hyökkää jopa aavistuksen hutkimiselta vaikuttavalla ylinopeudella. Raakaa tykitystä hieman paremmalla balanssin hallinnalla, mutta silti sopivan äkkiväärillä tempovaihdoksilla varustettu ”Concordat (The Pact) I” korjaa kurssia heti perään parempaan suuntaan. Yhtyeelle omintakeisen likaista mäiskettä tarjoilevan ”Chalice (Vessel Consanguineous) VIII”:n jälkeen tunnelma tiputetaan Celtic Frostin ja Obituaryn tyylisellä raskaalla painostavuudella matelevaan ”Homunculus (Spirit Made Flesh) IX” -biisiin. Triolissa kulkevan tuplabasaritykitysintron siivittämä ”Invocation (Chthonic Merge) X” nojaa taas perinteisen pyhään speed-death-thrash-kolminaisuuteen. Kitaroinnin osalta albumin vivahteikkainta laitaa tarjoaa heti perään vanhan liiton teknisen deathin kimurantteja kurveja myöten mutkitteleva, tunnelmansa myötä myöskin monivivahteinen ”Megaron (Sunken Chamber) VI”.

Albumin ehdottomin niskantaittovaltti on keskitempoista verkkaisemman, likaisen death thrashin perusasioita tyylillä hyödyntävä ”Convulse (Words of Power) III”. Epäkristillistä, hengen valoa hohkava sludgahtava doom-pala ”Altar (Unify In Carnage) V” toimii sopivasti menoa vaihtoehtoisille raiteille vievänä kappaleena. Albumin tarpeettomin biisi ”Exile (Defy The False) II” sisältää puolestaan kokonaisuuden köyhimmät ja irrallisimmat ideat niputettuna yhteen. Laajemmalti katsottuna kyseinen biisi olisi joutanut kokonaan pois muutoin vahvalta kokonaisuudelta. Hellhammerin alkukantaisesta proto-thrashia doom metal -kulmasta pitäen jurnuttava ”Circle (Eye of Ascension) VII” on kuitenkin laadukkaan seremoniallinen päätös death doomin elinvoimaisimmilla eväillä mainiosti toimivalle albumille, jonka parissa skeptisinkin pappa-dödiksen ystävä viihtyy.