Tobias Forge muistelee Ghostin aloittaneen ”Stand By Him” -kappaleen syntyä: ”Kappaleessa oli voimaa, josta pidin todella paljon”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.11.2022

Ruotsalainen rock-yhtye Ghost on noussut nopeasti yhdeksi rock-maailman suurimmista moderneista suosikeista. Bändi on ollut olemassa jo vuodesta 2006 asti, ja yhtye nousi ihmisten tietoisuuteen vuoden 2010 albumillaan ”Opus Eponymous”.

Nyt bändin johtohahmo Tobias Forge muistelee tuoreessa Rolling Stonesin Twitch-kanavan haastattelussa aikaa, jolloin ajatus Ghostista syntyi. Alussa Forge työsti kappaletta ”Stand By Him”, joka päätyi lopulta bändin debyyttialbumille.

”Alun perin se oli vain kokeilu. Kun Ghostin siemenet kylvettiin, se tuli hyvin puhtaasti kappaleen muodossa. Luulen, että useimmat lauluntekijät tunnistavat tämän; tavallaan vain leikitellään ideoilla, ja joskus keksit ideoita, jotka tuntuvat hieman irrallisilta nykyisestä bändistäsi, mutta saattavat silti tuntua inspiroivalta. Tässä kappaleessa oli tuolloin voimaa, josta pidin todella paljon. Siitä tuli lopulta ’Stand by Him’ ensimmäiselle albumille.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Koska minulla ei ollut studiota, päädyin juttelemaan ystävälle, jonka kanssa olin soittanut aiemmissa bändeissä, sekä Repugnantissa että Crashdïetissa ja Subvisionissa. Mutta tuolloin vuonna 2006 emme enää olleet samoissa bändeissä. Kysyin häneltä: ’Voinko tulla iltapäivällä nauhoittamaan jotain?’. Ja lisäsin nopeasti, että tässä olisi rumpubiitit, jonka haluan, ja tarvitsen kitaran ja basson.”

”Ja se oli vain nopea luonnos kappaleesta. Ja hän sanoi: ’Tämä on hieno! Voidaan perustaa bändi uudelleen.’ Ja minä sanoin: ’No, tämä biisi tuli niin intuitiivisesti, ja se on niin outo. Tai se tuntuu mielessäni jotenkin vallankumouksellisen oudolta. Jotta minusta tuntuisi, että se on hieno idea, minun on tehtävä vielä muutama biisi ja katsottava, löytyykö siitä lisää. Ja lopulta niitä tulikin.”

”Ja luulen, että se, mikä sai minut todella jatkamaan säveltämistä ja lopulta päättämään jättää kaikki muut projektit syrjään ja keskittyä tähän yhteen asiaan, oli säveltämisen sujuvuus. Tuntui siltä, että siinä yhdistyi monia asioita, joista pidän. Soittajataustani on peräisin hyvin extremesta, hyvin meluisasta musiikista. Kasvoin kuitenkin paljon melodisen musiikin parissa, enkä pelkästään rockin.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ooli kaikenlaista pop-kamaa, kaikkea, mitä radiossa oli 80-luvulla. Minua on aina kiehtonut suuri laulumusiikki. Sillä tarkoitan kaikkea Totosta gospelmusiikkiin, kaikkea, missä on paljon vahvaa, hyviä lauluosuuksia ja harmonioita. Pidän myös Johnny Rottenista, mutta halusin yhdistää tuon pahan oloisen musiikin eräänlaiseen AOR-vibaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat