Tobias Forgen mukaan Ghostin uusimmat singlet eivät edusta seuraavan levyn tyyliä: jo 50 uutta kappaleaihiota olemassa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.9.2019

Ruotsalainen, yksi tämän hetken suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Ghost julkaisi retrohenkisen ”7 Inches Of Satanic Panic” -singlensä hiljattain. Ne, ketkä toivovat bändin jatkavan vanhahtavan rockin parissa, tulevat kuitenkin pettymään. Bändin keulakuva Tobias Forge nimittäin kertoo tuoreessa Ultimate Guitarin haastattelussa, että tuoreet kappaleet eivät tule edustamaan seuraavan levyn musiikillista tyyliä.

”Nauhoitimme nuo kappaleet 50 vuotta sitten, joten ne eivät liity albumiin millään tavalla”, Forge kertoo pysyen kiinni bändin mytologiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Forge kertoo, että hän aikoo viettää tammikuun 2020 studion uumenissa uutta albumia tehden. Toistaiseksi uutta albumia varten on nauhoitettu vain yksi demo, mutta Forge kertoo omaavansa noin 50 uutta kappaleideaa.

”Vain yksi kappale on kuunteluvalmis, mutta sen lisäksi minulla on jotain 50 biisi-ideaa. Yleensä yhden kappaleen tekemiseen tarvitsee ainakin kolme ideaa.”

Bändin edellinen albumi ”Prequelle” julkaistiin vuonna 2018.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat