Today Is The Day Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.3.2013

Yhdysvaltalainen noiserock-yhtye Today Is The Day on perunut koko tulevan Euroopan-kiertueensa, joten näin myös Kuudennelle Linjalle tiistaille 28.5.2013 kaavailtu konsertti jää toteutumatta. Koska korvaavaa esiintymispäivää ei ole yrityksestä huolimatta saatu vahvistettua, voi ostetut liput palauttaa Tikettiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raivokasta noiserockia soittava Today Is The Day saapuu loppukeväästä viimeinkin Suomeen. Pitkän linjan yhdysvaltalaisbändi nousee illan avaavien kanadalaisen KEN moden ja yhdysvaltalaisen Ancient VVisdomin tukemina Kuudennen Linjan lavalle tiistaina 28. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 8. maaliskuuta.

90-luvun alussa Nashvillessa perustettu Today Is The Day soittaa aggressiivista noiserockia, jossa on kuultavissa vaikutteita myös äärimetallista, äänekkäästä vaihtoehtorockista ja hardcorepunkista. Mittavan uransa aikana yhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia muun muassa Amphetamine Reptile- ja Relapse-levymerkkien kautta. Bändin viimeisin julkaisu on vuoden 2011 pitkäsoitto ”Pain Is a Warning”.

Today Is The Dayn kiistaton johtohahmo ja ainoa alkuperäisjäsen Steve Austin tunnetaan myös esimerkiksi Convergen ja Lamb of Godin albumien tuottajana sekä SuperNova Recordsin pyörittäjänä. Vuosien saatossa miehen rinnalla on soittanut lukuisia tunnettuja muusikoita, kuten sittemmin Mastodonin perustaneet Brann Dailor ja Bill Kelliher.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennen tulevaa Euroopan-kiertuettaan Today Is The Day soittaa vielä kymmenien keikkojen mittaisen Pohjois-Amerikan rundin. Aikaisemmin yhtye on jakanut lavoja esimerkiksi Motörheadin, The Melvinsin ja Neurosisin kaltaisten bändien kanssa.

Illan muut esiintyjät ovat sludge- ja hardcore-vaikutteista noiserockia soittava kanadalaistrio KEN mode sekä muun muassa entisistä Integrity-muusikoista koostuva Ancient VVisdom, joka soittaa black metal -vaikutteista ja okkultistista neofolkia. Molemmat yhtyeet saapuvat Suomeen uunituoreiden albumien kera: KEN moden viides albumi ”Entrench” ilmestyy maaliskuun puolivälissä Season Of Mist -levymerkillä, ja Ancient VVisdomin kakkosalbumi ”Deathlike” julkaistiin puolestaan alkuvuodesta Prosthetic Recordsin kautta.

LIPUT:
Myyntiin pe 8.3.2013 klo 9.00
Alkaen 12 EUR, ennakko: Tiketti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat