Todd Kernsin, Tracii Gunsin ja Adam Hamiltonin yhteistyön hedelmää kelpaa kuunnella – arviossa Blackbird Angelsin ”Solsorte”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.11.2023

Kun Heroes And Monsters julkaisi esikoisalbuminsa vuoden alussa, olin ällikällä lyöty yhtyeen vokalistin Todd Kernsin äänenkäytöstä. Kun monipuolisen äänenkäyttäjän äänessä on vielä ripaus Freddie Mercuryn sielukkuutta, ei sitä voi olla ihastelematta. Enää vokalistin taidokas äänenkäyttö ei rajoitu pelkästään Heroes And Monstersin ja Toquen julkaisuihin, vaan syyskuusta alkaen Kernsin ääntä on päästy kuulemaan myös Blackbird Angelsin esikoispitkäsoitolla, ”Solsortella”.

Todd Kernsin lisäksi Blackbird Angelsissä vaikuttavat kitaristiveteraani Tracii Guns (L.A. Guns) sekä rumpali Adam Hamilton. Tämä voimatrio on loihtinut Blackbird Angelsin debyyttialbumista kasarirockin äänimaisemia jäljittelevän kokonaisuuden, josta ei puutu rytmikkyyttä, kitarasooloja eikä upeita lauluosuuksia. Mahtuupa joukkoon muutama yllätyskin kappaleiden muodossa.

Sen sijaan ”Shut Up (You Know I Love You)” ja ”Mine (All Mine)” aloittavat pitkäsoiton takuuvarman tarttuvasti, ja ”Worth The Wait” raottaa yhtyeen pelkistetympää ulosantia. Kyseessä ei kuitenkaan ole täysiverinen slovari, vaan teoksesta löytyy myös raskasta otetta. Sen lisäksi kappaleella kuullaan Kernsin sydäntä riipivää tulkintaa, joka jaksaa ilahduttaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten edellä mainitusta on helppo päätellä, rakentuu ”Solsorte” menevästi etenevien kappaleiden varaan. ”Worth The Waitin” lisäksi ”On And On / Over And Over”, ”Better Than This” ja ”The Last Song” antavat kokonaisuuteen kontrastia verkkaisemmalla tahdillaan, mikä jäsentääkin kokonaisuutta hyvin. Ja mikä parasta, hidastempoisemmat kappaleet eivät ole väkinäisiä välipysäkkejä vaan päinvastoin tukevat albumia. Kokonaisuuden kruunaa vielä Alice CoopermainenScream Bloody Murder” -kappale, joka jättää hyvän loppumaun.

Kokonaisuutena ”Solsorte” on joutuisasti etenevä pitkäsoitto, joka paranee kerta toisensa jälkeen. Kuten Heroes And Monstersin esikoisalbumilla, myös Blackbird Angelsin debyytillä Kernsin ääni pääsee oikeuksiinsa ja loistaa erityisesti hitaammilla teoksilla. Kaikkia kappaleita yhdistää kuitenkin se, etteivät ne ole täyteen ahdettuja, vaan sovitukset on toteutettu niin että tunnelmat pääsevät kasvamaan. Kerns, Guns ja Hamilton ovat selvästi tienneet mitä tekevät.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat