”Todellinen Band Of Brothers” – haastattelussa hardcore rock -trio Poison Whisky

Juuri sopivasti joulun alla saimme Kaaoszinen haastatateltaviksi pohjoisen omat sahaajat ja möykkärockin pitkän linjan tekijät Maike Valanteen ja Taneli Jarvan. Herrojen väkivaltaiseen hardcoreen kallellaan oleva, alkuvoimainen voimarockin perusyksikkö Poison Whisky on juuri julkaissut toisen kokopitkän albuminsa ”Enter The Meatgrinder”. Mennään pidemmittä lätinöittä selvittämään, kuinka tämä tiuku helähtää.

Tervehdys teille Kaaoszinen puolesta, Jarva ja Maike! Kuinka kulunut vuosi on kohdellut Poison Whiskya?

Jarva: Frank Sinatran sanoi: ”It was a very good year”! Kakkosalbumin materiaalia työstettiin ensimmäinen vuosipuolisko enemmän tai vähemmän intensiivisesti, ja kesäkuussa vietettiin viikonloppu studiossa. Sen jälkeen onkin vain säädetty kansia ja muuta sälää kuntoon ja odoteltu albumin julkaisua, joka tapahtui 29.11.

Maike: Kulunut vuosi on ollut meille erittäin luova. Ensilevymme ilmestyi viime vuoden keväällä, ja olemme tehneet sen jälkeen yli levyllisen uusia biisejä. Kesäkuussa menimme sitten jo Sipoon E-Studioon äänittämään levyä luottomiehemme Petri Majurin kanssa. Nyt on uusi levy käsissämme, ja olemme siihen helvetin tyytyväisiä. Loistava vuosi on ollut Poison Whiskylle siis!

Oululaislähtöisinä musikantteina olette molemmat jo hyvän tovin asuneet pääkaupunkiseudulla. Miten te olette pohjoisen miehinä sopeutuneet etelän vilskeeseen ja vallitsevaan kaupunkikulttuuriin? Entä onko kotiseutuikävä iskenyt missään vaiheessa pahemman kerran?

Jarva: Viime kesänä Oulussa käydessä tuli eka kertaa semmonen fiilis, että miksei tänne joskus vois muuttaa takaisin… Mutta se oli lämmin, aurinkoinen kesäpäivä, ja yhtä nopeasti se ajatus kaikkosi kuin oli tullutkin. Näin kaamoksen aikaan jokainen Suomen kaupunki on varmasti yhtä ”paska kaupunni” kuin Oulu 80-luvulla…

Maike: Helsinki on loistava paikka asua, ja täällä on kulttuuritarjontaa ja muutakin toimintaa niin paljon enemmän kuin kotikaupungissa, että kyllä täällä varmasti ainakin eläkeikään viihtyy. Eläkeikä ei tosin hirvittävän kaukana ole, hehheh… Muutin Helsinkiin vuonna 2004. Pari ensimmäistä vuotta olivat aika hankalia. Kaupunki tuntui liian etäiseltä ja kiireiseltä, eikä mua ole koskaan kiinnostanut paikalliset piirit ja musiikkialan ihmisten perseennuolenta. Näin ollen outsider-meiningillä menin Jarvan kans, ja se on meille luontainen olotila. Kaiken maailman helppoheikkien ja huithapelien selkääntaputtelijoiden porukat ei tosiaankaan ole meitä varten. Aluksi oli hieman koti-ikävä Ouluun, ehkä pari vuotta sitä kesti. Oulu oli kuitenkin niin nähty, että päätin hammasta purren jäädä stadiin. Se kannatti, sillä vuosi vuodelta olen viihtynyt täällä paremmin, ja elämäni on täällä hyvää. Helsingissä ei vituta mikään ulkopuolinen tekijä, ja täällä on hienoa pyörittää tätä meidän bändiä, ja täällä ihmiset ovat kuitenkin hyvin ystävällisiä ja asiallisia.

Onko bändien toimintakulttuurissa mielestänne selkeästi havaittavissa olevia eroja, jos vertaa esimerkiksi oululaisten ja helsinkiläisten bändien meininkiä keskenään?

Jarva: Vaikea sanoa. Oon itse toiminut sekä etelän että pohjoisen ihmisten kans, ja jos yhteinen asia on kaikille sama ja meininki hyvä, niin homma on hauskaa ja toimii. Siinä vaiheessa, kun se lakkaa olemasta sitä, niin sitä on ihan turha jatkaa.

Maike: On se oululaisten meininki jotenkin karumpaa ja rehellisempää tietyllä tavalla. Jopa tavallaan taiteellisempaakin. Ihmiset ovat Oulussa oudompia, kummallisempia ja suorasukaisempia. Sellaisiahan mekin, hehheh.

Vaikutitte vielä muutamia vuosia takaperin oululaislähtöisen The Black Leaguen pääasiallisena biisintekijäkaksikkona. Ei ole vaikeaa mieltää, etteikö Poison Whisky olisi alun perin syntynyt jossakin määrin edellisen yhtyeenne tuhkista. Onko tässä perää? Kuinka Poison Whiskey alun perin syntyi ja jalostui nykyiseen muotoonsa?

Jarva: Mulla oli ”Liigan” hajoamisen jälkeen mielessä, että haluan vielä soittaa Maiken kans yhdessä, ja tällä kertaa nimenomaan soittaa, enkä vaan toimia solistina. Ajatus pysyi suht taka-alalla siihen saakka, kunnes Chrisin kans huomasimme olevamme ilman treenikämppää meidän yhteisen vanhan bändin hajottua 2016. Laskin päässäni 1+1+1=3, ja ehdotin miehille pientä kokeilua uudella treeniksellä. (Omia) biisejä ei oikeastaan siinä vaiheessa ollut, vaan eka treeneissä jammailtiin The Stoogesin ”I Wanna Be Your Dogia”, kunnes mun Orangen nuppi kärähti. Onneksi lainakamoilla saatiin sen verran kokeiltua riffejä ja kemioita, että voitiin sopia toisetkin treenit.

Maike: Kun The Black League laitettiin multiin vuonna 2014, oli selvää, että Jarvan kans kuitenkin tehdään vielä yhdessä jotain musiikkia joskus. Sovittiin, että kun jommallakummalla on jotain musiikillista sanottavaa, niin ollaan yhteyksissä musiikintekemisen tiimoilta. Yli kaksi vuotta mä olin melkein soittamatta, kunnes Tane soitti ja kertoi, että mitä jos… annettaisiin mennä meille luontaisella Motörhead-, Venom-, Discharge-, Carnivore-meiningillä. Jätetään krumeluurit vittuun ja otetaan Chris rumpuihin. Simppeli, kova trio kehiin! Tanella oli muutama biisi valmiina, ja eka treeneissä soitettiin The Stoogesia. Minä ja Tane ollaan tehty yhdessä musiikkia vuodesta 1998 lähtien, joten tunnemme toistemme vahvuudet musiikintekemisen suhteen todella hyvin, ja se homma käy paremmin kuin hyvin. Kemia Chrisin kans löytyi myös heti ekoissa treeneissä, ja fiilis oli upea. Aluksi oli tarkoitus vetää rokkia vain ihan omaksi iloksemme, mutta nopeasti kävi selväksi, että tämä on viimeisen päälle kova, oikea bändi. Biisejä syntyi ja fiilis oli kuin nuoruusvuosina soittohommissa.

Millainen prosessi ”Enter The Meatgrinder” -albumin teko ja synnytys oli?

Maike: Mun ja Jarvan sävelkynä kävi kiivaana, ja yhdessä paljon käytiin biisejä ja aihioita myös läpi. Soitettiin niistä versiot ilman rumpuja ja lähetettiin Chrisille Saksaan. Chris puhuu meidän kans täysin samaa musiikillista kieltä, ja häneltä löytyy lähes poikkeuksetta erinomaiset ideat rumpuosastoon. Tanelta tulvi paljon loistavia tekstejä, niistä oli suorastaan runsauden pula. Mä tein tekstit ”Heart Of Trouble” -biisiin. Nuo tekstit, tai niiden raakaversio, oli tehty vajaa 20 vuotta sitten jo Terveille Käsille, ja löysin ne pöytälaatikosta. ”Enter The Meatgrinderin” materiaali oli valmiina jo keväällä, ja ehdittiin Chrisin kans biisit treenata. Levyn biisit syntyivät nopeasti ja kivuttomasti. Levyn soitot ja laulut äänitettiin kivuttomasti livemeiningillä kolmessa päivässä Sipoon loistavassa E-Studiossa. Miksausvaihe eteni sitten pikkuhiljaa, ja päädyimme siinä jälleen kerran raakaan, omaan kovaan livesoundiimme. Mitään keinotekoista paskaa ei kaivattu levylle.

Jarva: Se oli yhtä helppo ja luonnollinen kuin ekan levynkin. Jos ei nosta rimaa niin korkealle, että pyörä pitäis keksiä uudelleen ja jos soittajilla on yhteinen ajatusmaailma musiikista, niin silloinhan musiikin pitäisi tulla kuin itsestään. Tietty se, että Chris on sittemmin palannut kotikonnuilleen Saksaan, vähentää selkeästi treenikertoja, mutta toisaalta sitten, kun päästän soittamaan yhdessä, niin into ja intensiivisyys on käsin kosketeltavaa.

Kuinka Poison Whiskyn biisit keskimääräisesti syntyvät?

Jarva: Siten, että riffi ja joku sanoitusidea kohtaavat. Joskus se tapahtuu viidessä minuutissa (”Hell Is Where Your Heart Is”), ja joskus sitä saa odotella jonkun vuoden (”Don’t Stop the Madness”). Niin kauan, kun ei ala vääntämään musaa väkisellä, niin homma on rehellistä ja mielenkiintoista, ja uskon, että juuri se välittyy Poison Whiskyn levyiltä ja keikoilta, ja varmasti osittain siksi se on kiinnostanut yleisöäkin huomattavasti enemmän kuin esim. ”Liiga” aikoinaan. Sanoitukseni syntyvät enimmäkseen koiraa kusettaessa syksyn ja talven aikana.

Maike: Jarva ja minä tehdään kumpikin tahoillamme biisit, ja sitten niitä muokataan ja käydään yhdessä läpi. Yleensä tarvitaan hyvin vähän muutoksia tai sovittamista. Se on aika lailla ”halki, poikki ja pinoon” -meininkiä. Taneli tuottaa loistavaa lyriikkaa jatkuvasti, niin tällainen yksi sanoitus per levy on mulle oikein hyvä, hehheh.

Miten itse kuvailisitte uutta albumianne, ja mitkä ovat mielestänne sen merkittävimmät erot pari vuotta sitten ilmestyneeseen debyyttialbumiinne verrattuna?

Jarva: Jaa-a. Henkilökohtaisesti olin sen verran tyytyväinen ekaan levyyn, että tavoitteena oli tehdä yhtä hyvä. Saattaa olla, että vahingossa tuli jopa parempi. Kuulijat ovat väittäneet, että levy on rankempi, mutta silti sävyjä on enemmän. – Mene ja tiedä. Tällä iällä ei ainakaan kannata enää alkaa löysäilemään yhtään – sen verran on opittu aikaisemmista yhteyksistä.

Maike: Levy on monipuolisempi kuin ensimmäinen, ja biisit ovat mielestäni laadukkaampia. Se on hardcore rock’n’roll. Löytyy tylyä hardcoremättöä, löytyy raskaampaa osastoa ja vanhaa kunnon Detroit-henkistä rock’n’rollia ala The Stooges.

Uuden albuminne kappaleiden reippaudesta välittyy ainakin allekirjoittaneen korviin vahvasti Maiken Faff-Bey- ja Terveet Kädet -menneisyys ja biisintekotyyli. Onko tämä tietoinen tyylivalinta vai enemmänkin sattumanvaraisen luomistyön seurausta?

Maike: Hienoa, jos tyylini on tunnistettava. Siinä on kyse selkärangasta pulppuavasta biisintekotavasta. Teen mitä sieltä tulee, ja tämän bändin musiikillinen ilmaisu on kuin tehty tuollaiselle.

Jarva: Olen kyllä pari kertaa pyytänyt Maikelta ns. ”tupakkibiisiä”, joka on Läjän (Äijälä, mm. Terveet Kädet, Lapin Helvetti ja Death Trip) luotsaama termi alle kahden minuutin rallille, jonka audiokäyrässä pro-toolsin näytöllä ei erotu mitään nyansseja, vaan biisifaili muistuttaa ulkoasultaan ”tupakkia”! Taitaa olla kuitenkin niin, että pääosa punkkirypistyksistä on lähtenyt meikäläisen kynästä. Vanhana hardcore punkin diggarina olen aina halunnut tehdä tämmöistä kamaa, mutta aiemmin siihen ei ole syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta (toki vanha Impaled Nazarene toimi kohdallani jonkinlaisena poikkeuksena). Tuntuu siltä, että vasta nyt olen henkilökohtaisesti ansainnut kannukset tehdä tämän tyylistä musaa vakuuttavasti. Maike tietty oli aikaansa edellä, ja Faff-Bey sekä Terveet Kädet olivat suuria idoleitani 80-luvun lopulla.

Kuinka pitkältä ajanjaksolta Poison Whiskyn biiseissä käytettävät aihiot tai jopa kokonaiset biisit ovat?

Maike: Omasta puolestani nuo ”Heart Of Troublen” tekstiaihiot ovat tosiaan ajaltani Terveissä Käsissä, muuten tekemäni biisit ovat kolmelta viimeiseltä vuodelta.

Jarva: Pari aihiota ja riffiä on vuodelta 2013, kun kävin Lontoossa Electric Wizardin ex-basisti Tas Danazogloun tatuoitavana. Tarkoitus oli perustaa sen kans joku vanhan Onslaughtin tyylinen metal punk -projekti, joka ei tietenkään koskaan materialisoitunut. Demotin treenikämpällä Chrisin kans silloin 3–4 aihiota, joista ehkä kaksi päätyi lopulta biiseiksi Poison Whiskyn debyytille. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jarvan teksteistä on aina varhaisista Sentenced-vuosista lähtien välittynyt allekirjoittaneelle pirullinen, eksistentialistinen inhorealismi monessa muodossa. Mitä muita elementtejä Poison Whiskyn uuden materiaalin lyyrinen anti pitää omasta mielestänne sisällään ja mitä aiheita tekstit mm. käsittelevät?

Jarva: Pirullinen eksistentialistinen inhorealismi kuulostaa osuvalta, joten pidetään se!

Olette kukin sarallanne monessa liemessä keitettyjä, vanhan liiton metalli-punk-rock-hemmoja. Millaiselta nykyaikainen punk-, rock- ja metallikulttuuri vaikuttaa ja näyttää teidän silmiinne, ja onko se muuttunut vuosien varrella? Jos on, kuinka?

Maike: Mä en ole vuosikausiin juuri seuraillut uutta musiikkia, koska mun korviini lähes kaikki kuulostaa muoviselta, laskelmoidulta muita apinoivalta hevonpaskalta. Onneksi on joitain poikkeuksiakin, kuten esim. Mara Balls! Todella kovaa ja hienoa meininkiä ja sataprosenttisen aitoa!!

Jarva: En oikeastaan jaksais edes kommentoida tähän… Ilahdun vilpittömästi, jos kuulen jotain tuoretta ja uutta, oikeasti rankkaa musaa tänä päivänä. Harvemmin ne silti jää mitenkään voimasoittoon. Tuntuu, että aika monet genret on muovautuneet ikävän puiseviksi karsinoiksi, joissa nuorten miesten bändit operoivat ikään kuin ”retro”-hengessä… toteuttaen vanhojen mestareiden luomia käsitteitä viimeisen päälle mietitysti ja taitaen, mutta lopulta vähän tylsänlaisesti. Uudemmista suomalaisista bändeistä haluaisin itse nostaa esille Chestbursterin, Throatin, Girlfriendsin ja tietty Pussies-orkesteriin, jonka keikkakokoonpanoon päädyin itse soittamaan bassoa.

Rumpalinne Chris operoi Helsingissä toimivan yhtyeenne riveissä Saksasta käsin. Kuinka alun pitäen löysitte herran riveihinne, kuinka hän on sopeutunut pohjoisen porukkaan ja kuinka haastavaa on lennättää mies pohjoiseen bändin velvollisuuksia varten pistokeikkaperiaatteella?

Jarva: Kun itse tein paluuta basismin pariin lähes 18 vuotta kestäneen tauon jälkeen, Then Came Bronson -niminen yhtye oli vailla soittajaa. Chris asui sillon Helsingissä ja oli bändin rumpali. Solisti Jyrki Riekki on vanha tuttuni Oulusta, joten yksi asia johti toiseen, ja vietin 3–4 vuotta varsin aktiivista keikkaelämää ko. bändin riveissä. Soittaessa bassoa ammattirumpalin kanssa meille kehittyi joku erityinen telepaattinen kemia, jota en muiden rumpaleiden kanssa ole soittajana kokenut… joten oli varsin luonnollista pyytää mies mukaan tähän produktioon. Maike ja Chris eivät ennalta tunteneet toisiaan, mutta nyt voin ilolla todeta, että Poison Whisky on todellinen ”Band Of Brothers”. Olen tatuoinut Chrisin vatsaan Motörheadin logon sekä pataässän, ja miehen pojan nimi on Lemmi. Tehkää siitä johtopäätöksenne!

Teillä on bändimerchandisen puolella mielenkiintoisia erikoisuuksia aina tuopinalusista savuchilisoossiin. Mistä moinen merkkarimieltymys kumpuaa, ja mitä uusia erikoisuuksia Poison Whiskyn merkkariosastoille on lupa odottaa vaikkapa kolmannen levyn kylkiäiseksi?

Jarva: Hah! Nämä erikoisideat kumpuavat yleensä muitten osapuolien taholta, joihin ei yksinkertaisesti voi sanoa ”EI”. Meillä ei ole vielä mahdollisuutta omaan viskiin, joten tehdään sitten savuviskichilisoossi! 50 kpl numeroitu erä sitä möi loppuun välittömästi, joten eiköhän jatkossakin jotain älyttömyyksiä oteta rosteriin.

Olisiko teillä haluja lähteä tekemään laajempaa kiertuetta esimerkiksi Euroopassa Poison Whiskyn kanssa, jos sauma sellaiseen mahdollistuisi?

Maike: Mieluusti lähtisimme! Tämän bändin sisäinen kemia on mahtava, joten mikä ettei! Toivottavasti tulevaisuudessa saamme kiertää maailmaa!

Jarva: Tuskin sellaisia rahoja on kenelläkään tällä hetkellä tarjota, että meidän kannattaisi olla useita viikkoja pois työn ja perheidemme parista. Toki olisi mukava viedä musiikkiamme Suomen rajojen ulkopuolellekin, mutta henkilökohtaisesti mulla ei ole mitään ambitioita sen suuntaan. Jos jotain ilmenee horisonttiin, niin kaikki ajatukset punnitaan harkiten.

Onko teillä olemassa valmista, vielä julkaisematonta materiaalia tulevia julkaisuja varten?

Maike: On meillä muutamia biisejä, mitkä eivät mahtuneet näille kahdelle levylle, mutta nyt otetaan vähän etäisyyttä biisien tekoon. Kyllä niitä taas jossain vaiheessa pulppuaa…

Jarva: Sanoja mulla on varmaan noin kolmeenkymmeneen kappaleeseen. Musaa, ideoita ja riffejä löytyy kouralliseen niistä. Nyt on kuitenkin aika nauttia uuden levyn julkaisusta ja seuraavaksi treenata vaikka pari mukavaa coveria settiin ja omaksi iloksi.

Millainen vuosi 2020 tulee olemaan Poison Whiskylle keikka-, biisinteko- ja julkaisurintamalla?

Maike: Tuosta en osaa vielä sanoa, mutta toivottavasti ainakin saamme keikkailla reilusti!

Jarva: Sehän jää nähtäväksi. Ruotsalainen yhtestyökumppanimme Micke (Southcoast Productions, joka julkaisi molempien levyjemme CD-versiot) heitti ilmoille varsin houkuttelevan ajatuksen, josta emme kuitenkaan voi tässä vaiheessa puhua muuta kuin vihjaillen…

Lähettäkääpä lopuksi terveisenne Kaaoszinen lukijoille ja Poison Whisky -diggareille ja -faneille

Maike: Stay true!! Olkaa omia itsejänne ja kippistellään viskit, kun törmätään!! Ja kiitos Mikko!!

Jarva: Don’t forget to boogie & never stop the madness!!!

Kiitos Poison Whiskyn miehille Kaaoszinen puolesta. Toivotamme pataässän suomaa onnea tuleviin koitoksiin koko yhtyeelle!!