Toimintaa heti ja nyt! – arviossa Manic Orderin debyyttialbumi ”All So Rotten”

Pohjanmaan lakeuksilta pitäen mekkaloiva Manic Order ei säästele ruutia saati kumartele kuvia esikoisalbumillaan ”All So Rotten”. Joona Vainionkulman, Peetu Ollin, Ville Tienahon ja Jesse Sivulan muodostama ryhmä soittaa saumattoman tyylikkäästi, tiukasti ja sulavasti yhteen.

Hieman kömpelösti nimetyn levyn sisältö kuitenkin yllättää. Vuonna 2024 perustetun yhtyeen debyyttialbumi on rujosti rullaava ja häpeilemättömän primitiivinen purkaus, jossa melodinen underground-punk, toimintarock ja crust-vaikutteinen paahto lyövät kättä ilman turhia hienosteluja. Albumin kahdeksan raitaa muodostavat hien ja kerosiinin katkuisen ja konstailemattoman kokonaisuuden, joka sylkee kuulijan silmille silkkaa turhautumista ja urbaania ankeutta.

Jo post-punkahtava avausraita ”Orwell’s Nightmare” lataa tiskiin varhaisen The Hellacoptersin ja Poison Idea -sukuiset suuntaviivat. Säröiset kitaravallit vyöryvät jyrkkinä sulautuen alkuvoimaisesti jytäävään, staattisen tylysti alitajuntaan takovaan rumpukomppiin. Samalla vokalisti Jesse Sivulan todella magealta soundaava, sopivan koulimaton huutolaulu kuorruttaa paketin oivallisen omaleimaisesti.

Manic Order kanavoi auditiivisen ärhäkkyytensä itsetuhoiseksi katurockiksi ja säälimättömäksi death n’ rolliksi. Siitä puuttuu kaikki teennäinen kiiltokuvamaisuus. Esimerkiksi erityisen komeasti kiitävä ”Piss Poor Life” ja klassisen glam rockin tuoksua ja grunge-vääntöä sisältävä ”Whisky Demon” osoittavat bändin kyvyn naittaa räkäinen vääntö tarttuvaan yli genrerajojen mausteita mukaansa poimivaan jyystöön. Vaikka esimerkiksi ”Virus Realm” ja ”Rotten Teeth” eivät sävellyksinä tarjoile mitään uutta ja erikoista, ovat ne yhtyeen eväillä höystettynä pirun toimivia ralleja.

Vaikka meno on kautta linjan kulmikkaan jyrkkää, tuo albumin loppupuolella kiitoon ampaiseva ”Hiace” mukaan kaivattavaa vanhan liiton kieli vyön alla laukkaavan ajokoiran energiaa. Onpa vimmaisessa päätösnumerossa ”Psychotic Stranger” havaittavissa myös NoMeansNo-koulukunnan neuroottista nykimistä sekoitettuna Ministry-tyyppiseen riemukkaseen myllytykseen. Albumin suurin ansio onkin sen orgaanisessa ja hikisessä yhteissoitossa, jota sopivasti räkäinen soundimaisema palvelee kiistattomasti.

Manic Order onnistuu lunastamaan paikkansa kotimaisen räikkärockin kentällä osoittamalla, että lakeuksilta pesee edelleen muutakin kuin pelkkää tyhjää uhoa. Yhtyeen soinnissa kaikuu terve itseluottamus katteella ja vasteella.