Toimittajalegenda Klaus Flaming jää eläkkeelle: Luvassa vuoden mittaiset jäähyväiset

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.12.2022

Yksi aikakausi on tulossa päätökseen: pitkän linjan musiikkitoimittaja Klaus Flaming jää eläkkeelle ensi vuoden jälkeen. Vuoden mittaiset läksiäiset alkavat heti 1. tammikuuta Radio Rockilla Klaus Flamingin 64 vuotta -ohjelmasarjan tiimoilta, jossa Flaming käy läpi uraansa sekä siihen liittyvää musiikkia. Flamingin viimeisen ohjelmasarjan viimeinen jakso kuullaan 31.12.2023. Fleming kommentoi eläkkeelle siirtymistä seuraavasti:

”Minulta on kysytty, että mitä aion sitten eläkkeellä tehdä. Olen vastannut, että en tässä vaiheessa tiedä, kun noin 35 vuoden ajan aina herättyäni, ei kestä edes viittä minuuttia, kun iskee tietoisuus siitä, että seuraava ohjelma on vielä tekemättä ja sen pitää olla valmis silloin ja silloin. Jos vaikka sitten eläkkeellä ei tarvitsisi niin miettiä sitä, mitä jostakin kappaleesta tarvitsisi ääneen sanoa. Vieroitusoireita odotellessa.”

Pitkällä radiourallaan Klaus Flaming on tehnyt rock-musiikkia tunnetuksi isommille massoille kuin vain rockin vannoutuneille faneille. Klasun radioura käynnistyi vuonna 1988 Yleisradiossa, aloittaen silloisen kakkosverkon rinnakkaisohjelmassa. Hän toimi Radiomafialla kanavan alusta loppuun asti ja jatkoi vielä YleX:llä valikoiden itse soitettavat musiikkikappaleet yli 800 lähetykseen. Radio Rockille Flaming siirtyi 2007 kanavan aloittaessa. Radio Rock -vuosien aikana hän on vastannut useista rock-musiikin erikoisohjelmista sekä listauksista, joissa on uppouduttu syvemmin eri rock-bändien ja -ilmiöiden maailmaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Klaus Flaming on omalla pitkäjänteisellä ja erittäin ammattimaisella työllään luonut korkeita standardeja koko suomalaiselle rock- ja musiikkijournalismille. Pyrimme jatkossakin vaalimaan Klasun legacya”, lupaa Radio Rockin ohjelmapäällikkö Paula Niska.