Toimittajat ovat kertoneet mielipiteensä: tässä ovat vuoden 2018 parhaat albumit

Vuosi on lopuillaan ja on tullut aika listata toimituksen omat suosikkialbumit vuodelta 2018. Voit katsoa toimittajien valinnat sekä perustelut valintoihin liittyen tästä:

Arto Mäenpää:

  1. Amorphis – Queen Of Time
    Mielestäni tänä vuonna julkaistiin monta todella kovaa albumia niin rockin kuin metallin saralla, joten oli äärettömän vaikea valita sitä omasta mielestäni parasta albumia. Täysin puolueettomasti voin kuitenkin todeta, että Amorphis ansaitsi tänä vuonna paikkansa metallibändien kirkkaimmassa joukossa.
  2. Judas Priest – Firepower
    Kukapa olisi uskonut, että Judas Priest tulee vielä vanhoilla päivillään lyömään tiskiin tällaisen klassikon. ”Firepower” on mielestäni yksi koko bändin upean uran parhaista albumeista. Viimeistään tämän albumin myötä toivoisin bändille vielä pitkää ikää ja lukuisia uusia albumeita. Long live Priest!
  3. Architects – Holy Hell
    Architectsin ura oli vaakalaudalla kitaristi Tom Searlen kuoleman jälkeen, ja yhtye ottikin rauhassa oman aikansa ennen kuin alkoi työstää ”Holy Hell” -albumia. Onneksi bändi päätti jatkaa, sillä Searlen kuolemasta huolimatta yhtye onnistuu yhä kirjoittamaan äärettömän kauniita kappaleita, jotka koskettavat kaikkia aisteja. ”Holy Hell” on ylivoimaisesti vuoden 2018 paras albumi metalcoren saralla.
  4. Parkway Drive – Reverence
    Tuska Open Airin päälavalla nähty Parkway Drive on noussut ryminällä metallibändien A-luokkaan. Bändin viimeisin albumi ”Reverence” on oiva osoitus siitä, että yhtye kehittyy ja muovautuu ajan myötä yhä toimivammaksi ja paremmaksi kokonaisuudeksi. Nykypäivänä livenä metallibändien ehdotonta parhaimmistoa.
  5. Ghost – Prequelle
    ”Prequelle” jatkaa siitä, mihin bändi jäi edellisellä ”Meliora”-albumillaan. Kappaleet kuten ”Rats” ja ”Dance Macabre” ovat loistavia esimerkkejä siitä, mihin Ghost parhaimmillaan pystyy, ja ne myös osoittavat, ettei rock ole todellakaan kuollut!
  6. Behemoth – I Loved You At Your Darkest
    Vaikka ”I Loved You At Your Darkest” ei mielestäni yllä musiikillisesti lähes täydellisen ”The Satanistin” tasolle, on se silti erinomainen albumi ja osoittaa Behemothin biisikynän olevan yhä terävä. Kappaleet kuten ”God = Dog” ja ”Bartzabel” ovat death metalin saralla vuoden parhaita kappaleita, ja ne tulevat varmasti säilymään yhtyeen settilistassa vielä pitkään.
  7. At The Gates – To Drink From The Night Itself
    Ruotsalaisen melodisen death metalin esi-isä ei petä koskaan. ”To Drink From Night Itself” ei ole ehkä yhtyeen uran paras albumi, mutta se on silti varteenotettava tekijä valittaessa vuoden 2018 parhaan melodisen death metalin albumia.
  8. Turmion Kätilöt – Universal Satan
    Se on universaalia, se on saatanaa. ”Universal Satan” on vahva albumi Kätilöiden upeaan diskografiaan. Se on myös täydellinen sisääntulo uudelle laulaja Shaq-U:lle, joka lunastaa upeasti paikkansa bändin uutena laulajana.
  9. Anaal Nathrakh – A New Kind Of Horror
    Albumi, jossa on sopivasti menoa, kaaosta ja meininkiä. Omissa kirjoissani albumi nousee yhtyeen parhaaksi albumiksi tähän päivään mennessä ja odotankin mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi on vuorossa.
  10. Auri – Auri
    Loppuun jotain hieman erilaista. Tuomas Holopainen osoittaa jälleen sen, miksi hän lukeutuu yhdeksi kotimaan historian parhaimmista kappaleiden tekijöistä. ”Auri” on eteerinen, rauhoittava ja ennen kaikkea äärettömän kaunis albumi, jonka kruunaa Johanna Kurkelan upea laulu.

Aleksi Parkkonen:


  1. Myles Kennedy – Year Of The Tiger
    Olen kuunnellut Alter Bridgen tuotantoa jonkin verran mutta en olisi uskonut, miten hyvin Myles Kennedyn soololevy uppoaa minuun. Levyn aitous, tunteet ja se, miten Kennedy käsittelee isänsä kuolemaa on äärimmäisen upeaa kuunneltavaa. Vahva suositus albumille.
  2. The Night Flight Orchestra – Sometimes The World Ain’t Enough
    NFO löi ällikällä sen uusimmalla albumilla. Levyn kappaleet ovat hävyttömän koukuttavia ja retroja, eikä siihen voinut olla ihastumatta.
  3. Mustasch – Silent Killer
    Ruotsin rock-konkari ilahdutti monia julkaisemalla alkuvuodesta uuden albumin. Vaikka ”Silent Killer” ei ole ehkä sitä tyypillisintä Mustaschia, on levy yhtyeelle uskollinen ja antaa kuulijoilleen vähän hevimpää otetta.
  4. Dorothy Polonium – Tales By The Pyre
    Levy kuulosti aluksi oudolta, mutta kun sen kuunteli useamman kerran läpi, löi se ällikällä. Yhtyeen naisvokalistin ääni on upean persoonallinen. Suosittelen tutustumaan levyyn, joka jakaa taatusti mielipiteitä.
  5. Pässilauma – Horros
    Helsinkiläinen punk rock -yhtye ihastuttaa ja kauhistuttaa vuodesta toiseen. Tänä vuonna yhtye repäisi ja teki industrial metal -vivahteisen ”Horroksen”, joka puri kovasti. Jos pidät erikoisesta ja humoristisesta musiikista, ala seurata Pässilaumaa.
  6. Shiraz Lane – Carnival Days
    Kotimainen rock-yhtye Shiraz Lane julkaisi tänä vuonna toisen albuminsa, jonka myötä yhtye on valmis valloittamaan isompiakin areenoita. ”Carnival Daysissä” on nimensä mukaisesti juhlan humua, ja levy jaksaa viihdyttää kuuntelukerrasta toiseen.
  7. Slack Bird  – Aleta Au
    Dave Klasin ja Susanna Leppäsen muodostama yhtye Slack Bird soittaa suomenkielistä punk folkia. ”Aleta Aun” sanoituksissa otetaan kantaa poliittisesti mutta ihmetellään myös ihmisen pienuutta Saimaan rinnalla. ”Aleta Au” on hieno levy, ja Slack Bird keikailee ahkerasti, joten pistä nimi mieleen.
  8. Stonehills – Hearts & Aces
    Rentoa, kesäistä kantrirockia Joensuusta. “Hearts & Ace” -albumilla on monta harmonista ja kaunista kuin myös menevämpiäkin kappaleita.
  9. The Last Band – Hisingen
    Ruotsalainen The Last Band julkaisi tänä vuonna kolmannen, väkivahvan albuminsa. Hip hopia ja metalcorea yhdistelevä bändi on luonut ”Hisingenistä” raivoisan kokonaisuuden, joka vie kuuntelijansa mukanaan.
  10. Trappist – Ancient Brewing Tactics
    Trappistin “olutpunk”-tyyli on hyvin omaperäinen. Albumi sisältää yli 20 kappaletta, mutta kestoltaan levy on napakat 33 minuuttia. Levy on aggressiivinen paketti, ja siltä löytyy jokaiselle kappaleelle oma olutsuosituksensa. Mitä vielä odotat, kuuntele!

Kootessani listaani oli mukava huomata, miten puolet top kymppiin mahtuneista bändeistä olivat kotimaisia. Se kertoo osaltaan siitä, että kotimaassammekin luodaan hyvää musiikkia. Vuosi 2018 sisälsi paljon hyviä levyjä, minkä vuoksi läheskään kaikki albumit eivät mahtuneet listalleni. Tähän loppuun haluan antaa vielä kunniamaininnan seuraaville yhtyeille ja levyille:

Hardcore Superstar -“You Can’t Kill My Rock ‘N’ Roll”
Smash Into Pieces – ”Evolver”
Science Of Disorder -”Private Hell”
Tengger Cavalry – ”Cian Bi”
Lobster – ”Killing Silence”
Trees -“Trees”
Kuona – “Kaksivaara”

Samuel Järvinen:

  1. Vola – Applause Of A Distant Crowd
    Tanskalainen progemetallipumppu Vola ei tuota odotetulla kakkosalbumillaan pettymystä. Tyyli on hieman keventynyt raskaasta djentista rockimpaan ilmaisuun, mutta kappaleet kuten ”Smartfriend” ja ”Whaler” osoittavat bändin hallitsevan edelleen myös raskaamman puolen. Albumi on täynnä musiikkia, joka on äärimmäisen vangitsevaa, tarttuvaa ja kadehdittavan omaperäistä. Kyseessä on ilman epäilyksen häivääkään vuoden eniten kuuntelemani levy, jota suosittelen ihan jokaiselle. Vola on metallin tulevaisuus.
  2. Rivers of Nihil – Where Owls Know My Name
    Teknistä death metalia taituroivan Rivers of Nihilin kolmoslätty on täynnä taidokasta soittoa ja kadehdittavaa laulunkirjoitusta. Kappaleet ovat todella eklektisiä sisältäen vaikutteita aina jazzista rockiin ja elektroniseen musiikkiin. Kyseessä on kaikin puolin äärimmäisen upea taidonnäyte sävellyksen, soiton ja sovituksen saralla, ja se ohittaa tyylissä ja taidossa kirkkaasti kaikki bändin kolleegat. Albumin innovatiiviset, persoonalliset ja odottamattomatkin kokeilut kielivät yhtyeen musikaalisuudesta ja kehityksenhalusta, ja se on valtavan ihailtavaa.
  3. Rolo Tomassi – Time Will Die And Love Will Bury It
    Englantilainen Rolo Tomassi omaa sydänjuuria repivän laulunkirjoitustaidon, jossa albumin jokainen kappale imee kuulijan sisäänsä aivan kuin väkisin. Albumi on täynnä helmiä aina ”Aftermathin” kimmeltävästä post-rock ilottelusta paatokselliseen ”Whispers Among Usiin”. Vuoroin, ja joskus samaan aikaankin, euforiset ja aggressiiviset äänimaailmat repivät ja heittelevät kuulijaa koko pituutensa verran sellaisiin sfääreihin, että albumin laittaa aina vain uudestaan ja uudestaan, kuin hypnoosissa, pyörimään.
  4. Haken – Vector
    Haken on jo yli kymmenen vuoden ajan todistanut olevansa yksi modernin progemetallin kuninkaista. Bändi ei ole tähän mennessä julkaissut yhtäkään heikkoa albumia, eikä niin käynyt nytkään. ”Vector” on tähän asti yhtyeen raskain albumi, joka kuuluu hyvin esimerkiksi ”Puzzle Boxissa”. Kappaleet kuten ”The Good Doctor” ja ”A Cell Divides” osoittavat bändin hallitsevan edelleen myös tarttuvimpien kappaleiden tekemisen unohtamatta tietenkään eeppisyyttä, jota tarjoaa ”Veil”. Ja mikäli haluat tuntea itsesi huonoksi soittajaksi, ota ”Nil By Mouth” kuunteluun. Tyypit todella osaavat soittaa ja tehdä omaperäisiä, tarttuvia ja hauskoja kappaleita.
  5. Good Tiger – We Will All Be Gone
    Superyhtye Good Tiger on luopunut kakkosalbumillaan raskaammista vokaaleista, mikä on erittäin hyvä asia. Yhtyeen solisti Elliot Coleman loistaa tällä albumilla nimittäin tunteellisella, akrobaattisella ja asenteellisella tulkinnallaan. Albumi on täynnä törkeän maukkaita korvamatoja, iskeviä riffejä, herkkiä tunnelmointeja ja hienoja kikkoja. Bändin musiikissa yhdistyvät kaikki matikkarockin, progen ja post-hardcoren parhaat puolet sellaisella tavalla, että lopputuloksena on jatkuvaa soittoa kestävä, ja sitä suorastaan vaativa rock-albumi.
  6. Azusa – Heavy Yoke
    Jos bändissä soittaa muusikoita Extolista ja The Dillinger Escape Planista, ei lopputulos voi olla muuta kuin hyvä. Ja ah, ”Heavy Yoke” on äärimmäisen hyvä. Albumi on täynnä maukkaita death metal -riffittelyjä (”Interstellar Islands”), thrash-vivahteita (”Spellbinder”) ja hardcorea (”Heart of Stone”). Jokainen kappale on sekoitus asenteellisuutta, monipuolisia ja -vivahteisia riffejä, sekä solisti Eleni Zafiriadoun vuoroin banshee-tyylistä kiljuntaa ja vuoroin herkkää tulkintaa. Azusa on todella raikas tuulahdus extreme metal -maailmassa, enkä malta odottaa yhtyeen seuraavaa albumia.
  7. Conjurer – The Mire
    Britanniasta ponnistava Conjurer on kuin GojiraOpeth ja Fit For An Autopsy yhdistäisivät voimansa. Bändin debyyttialbumi ”The Mire” on yksi vuoden laadukkaimmista metallijulkaisuista, jossa yhdistyy kaikkea death metalista sludgeen ja post-metaliin. Albumilta löytyy myös katalogi vuoden maukkaimpia ja julmimpia riffejä, jotka lyövät kuulijansa katutasoon joko hitaalla doom-tyylisellä murjonnallaan tai kipakalla blast beat -taustallaan. Conjurer pitää huolen siitä, että metalli elää ja voi hyvin.
  8. Cult Leader – A Patient Man
    Yhdysvaltalainen Cult Leader tarjoilee kakkosalbumillaan täyslaidallisen crust punkin ja sludgen yhdistelmää. Albumi pääsee yllättämään ensikuuntelulla sillä, miten hyvin se tasapainottaa rosoisuuden, turpaanvedon ja haurauden. Silloin, kun yhtye ei ole hajottamassa paikkoja, keskittyy se maalailemaan musertavia mutta kauniita äänimaisemia, jotka muistuttavat toisinaan Woods of Ypresin viimeiseksi jäänyttä albumia. ”A Patient Man” on vangitseva, rujo ja kaunis albumi, jonka musiikki tuntuu kumpuavan suoraan syvältä vaurioituneesta ihmispsyykestä.
  9. Idles – Joy as an Act of Resistance
    Englantilainen punk-retkue Idles on julkaissut albumin, jonka musiikki huokuu diy-estetiikkaa. Albumi on rosoisuudessaan ja vihaisuudessaan kaunistelematon ja anteeksipyytämätön. Albumilla yhdistyvät hyvin post-punk ja 80-luvun vihainen hardcore punk. Pitkään aikaan ei ole julkaistu samalla tavalla alkuvoimaista ja musiikiltaan intohimoista albumia, joka ei välitä siitä, että se on paikoitellen karkeaa ja soitoltaan ja viimeistelyltään jopa rumaa. Albumi on raakaa musiikkia – ei siksi, että se haluaisi olla sitä, vaan siksi, että Idlesia ei vain kiinnosta. Yhtye on halunnut tehdä albumin täynnä sanomaa ja voimaa, ja siinä se on onnistunut.
  10. Ryan Porter – The Optimist
    Losangelesilainen pasunisti  ja West Coast Get Down -yhtyeen perustajajäsen Ryan Porter julkaisi tänä vuonna albumillisen erittäin tyylitajuista jazzia. ”The Optimist” sekoittelee musiikissaan taiturillisesti klassista hard boppia, Miles Davisin 70-luvun fuusiofunk-kokeiluja ja hip hoppia tavalla, joka poikkeaa hieman monista muista modernin jazzin tekijöistä. Se istuu hieman Lontoo-skenen ulkopuolella, mikä hallitsee tällä hetkellä vahvasti jazz-maailmaa, eikä se myöskään sovi täysin Kamasi Washingtonin johtamaan tyyliin (vaikka mies soittaakin Washingtonin kokoonpanossa) tai Snarky Puppyn nuoreen tulkintaan. Soundimaailmaltaan hieman suttuinenkin albumi on kaukana hiotusta nykytuotannosta, mutta se ei myöskään hapuile pseudo Rudy Van Gelder -tyyliseen lämpimään retrosaundiin. Kyseessä on tyylikäs, groovaava ja armoton albumi.

Vuonna 2018 on julkaistu ihan tajuton määrä tasokkaita ja loistavia albumeita. Listan tekeminen oli minulle hyvin hankalaa, ja joitakin albumeja oli pakko jättää pois. Ohessa kuitenkin vielä muutama kunniamaininnan ansaitseva teos:

Horrendous – ”Idol”
Kamasi Washington – ”Heaven And Earth”
Alkaloid – ”Liquid Anatomy”
Frontierer – ”Unloved”
MØL – ”Jord”
Obscura – ”Diluvium”
Ghost-Note – ”Swagism”
Cabal – ”Mark of Rot”
Architects – ”Holy Hell”
Sectioned – ”Annihilated”

Mikko Äijö:

Täytyy todeta, että näin hyvää musiikkivuotta uusien albumien saralla ei ole mielestäni ollut ainakaan vuoden 2015 jälkeen. Jokainen oman top 5 -listani albumi on ollut ajoittain vuoden paras julkaisu, ja kymmenenkin parhaan levyn listaaminen oli todella vaikeaa. Listaa dominoivat erityisesti kotimaiset tekijät, mikä on vain positiivinen asia. Ottakaa näistä koppi!

  1. Lasten Hautausmaa – III
    Upean musiikkivuoden kirkkain timantti, oli kuunteluajankohta sitten talvinen aamupäivä, synkkä marraskuun ilta tai lämmin kesäyö. Vaikka kuuntelin jokaista kymmentä listaamaani albumia runsaasti, viisi vuoden kuunnelluinta kappaletta löytyivät tältä albumilta. Kiekon kruunaa kappale ”Tove”, joka tuo kylmät väreet tilanteessa kuin tilanteessa.
  2. Stam1na – Taival
    Levy, joka on varmasti monen listan kärkipäässä, eikä minun listani ole siinä poikkeus. Kokonaisuutena ylivoimaisesti yksi vuoden parhaista levyistä, jonka uskon kestävän kuuntelua enemmän kuin bändin pari aiempaa julkaisua. Parasta ja monipuolisinta Stam1naa sitten ”Viimeisen Atlantiksen.” ”Gaian lapsi” ja ”Kannoin sinut läpi hiljaisen huoneen” pysäyttävät joka kerta.
  3. Ghost – Prequelle
    Albumi ei ole aivan niin upea kuin bändin mestariteos ”Meliora”, mutta kaukana siitä ei olla. Vaikka yhtye onkin ollut otsikoissa enemmän musiikin ulkopuolisista syistä, ei se kuulu tuoreimmalla albumilla. Vuoden monipuolisin teos, mitä Ghostilta voikin odottaa.
  4. Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet – Aina auki
    Levyllinen kauniita ja nerokkaita kappaleita ihmisistä, eläimistä ja elämästä. Suomen parhaan sanoittajan pitäisi olla juuri nyt musiikkinsa puolesta pitkän uransa huipulla. Ja varoitus kaikille teille koiranomistajille: pitäkää nenäliinat lähellä, sillä ”Kiitos kaikesta” voi aiheuttaa yllättäviä tunnereaktioita!
  5. Immortal – Northern Chaos Gods
    Listan yllättävin valinta. Abbathin lähtö bändistä teki bändille selvästi hyvää, sillä näin loistavaa comebackia ei kukaan osannut edes odottaa! Albumi toimii jopa lämpimänä kesäyönä järvellä soudellessa, toisin kuin mikään muu bändin aiemmista julkaisuista. Timanttista bläkkistä, 5/5!
  6. Arctic Monkeys – Tranquility Base Hotel & Casino
    Joka levyllään tyyliään uudistava Arctic Monkeys on varmasti listan maailmanlaajuisesti tunnetuin yhtye. ”Tranquility Base Hotel & Casino” tuo mieleen ajatuksen siitä, miltä The Doors voisi kuulostaa 2010-luvulla. Lounge-musiikiksikin kutsuttua tunnelmointia, joka ei sovi ihan joka tilanteeseen, mutta joka oikealla hetkellä voisi olla vuoden hienoin teos. Varsinkin nimikkokappale on yksi vuoden parhaista tekeleistä!
  7. Amorphis – Queen of Time
    Huikean ”Under the Red Cloud” -albumin tyyli jatkuu myös Amorphiksen uusimmalla albumilla. Melodiat ja kertosäkeet koukuttavat ja jäävät soimaan päähän päiviksi. Jonakin toisena vuonna levy olisi mahtunut helposti ainakin kolmen kärkeen.
  8. Korpiklaani – Kulkija
    Yksi listan yllätyksistä! Bändin aiempi julkaisu ei kestänyt omassa kuuntelussani paria kertaa enempää, joten odotukset eivät ”Kulkijan” kohdalla olleet korkealla. Korpiklaanista löytyy kuitenkin uusia puolia, ja levyn vahvuudet tulevatkin esiin sen hitaimmissa kappaleissa. Instrumentaalikappale ”Pellervoinen” on silkka timantti!
  9. Huora – Kosto elää!
    ”Kosto elää!” on hiukan kesympi kuin bändin esikoisjulkaisu mutta toimii edelleen! Nyt on selkeästi ajateltu enemmän sitä, mitä on haluttu sanoa ja kirjoittaa esikoisalbumin suosion yllättäessä niin bändin kuin yleisönkin.
  10. Auri – Auri
    Levyn julkaisun jälkeen olin varma, että ”Auri” pysyy listoillani ainakin vuoden viiden parhaan albumin joukossa. Listasijoitus kuitenkin tippui kerta toisensa jälkeen, kun vuoden varrella julkaistiin uusia levyjä. Tuomas Holopaisen ja Johanna Kurkelan projekti ei ole kestänyt kuuntelua aivan niin paljon kuin odotin, mutta hieno teos se silti on!

Ville Kangasniemi: 

Ruusut – Ruusut
  1. Ruusut – Ruusut
    Sitä kunnon hyvää, Ruusuja tuskin tarvitsee enää esitellä erikseen. Bändin ympärille on rakennettu oma maailmansa visuaalisine lisukkeineen, minkä parissa seikkailla ja ihmetellä. Lisääkin on tulossa, ja sekös riemastuttaa!
  2. Jukka Nousiainen – Ei enää kylmää eikä pimeää
    Yhteiskuntakritiikkiä kyynisen humoristisesti esittävä albumi menee ihon alle ja alleviivaa sitä, mistä Jukka Nousiaisessa itsessään on artistina kyse. Näin aitoja laulumiehiä on enää harvassa.
  3. Sara – Summa
    Raadollisella viihdeteollisuuden kentällä on pakko julkaista hyvin tuotettua musiikkia, jos bändi aikoo elää vanhaksi. Sara näyttää mallia siitä, miten säilyttää iskevyys arvokkaasti vuosi vuodelta.
  4. Eevil Stöö & Kube – Pomo Sapiens (EP)
    Vuoden paras suomiräppijulkaisu, joka pieksee mennen tullen monet kokopitkät albumit. Viihdyttävää ja taidokkaasti kirjoitettua sanataidetta, joka ei ollut kuitenkaan livenä vielä hyvin hallussa.
  5. Kali Uchis – Isolation
    Musiikkia, joka vie tunnelmassaan Las Vegasiin hotellin yökerhoon katsomaan seireenimäistä syöjätärtä. Kevyemmän osaston vuoden voittaja. Nopeasti palvonnan kohteeksi noussut Kali Uchis on tehnyt pitkään myyräntyötä – viimein hän sai ansaitun paikkansa framilla.
  6. Malamujér – Coloratura
    Trion kolmas albumi sisältää laadukkaan soundin lisäksi tunnelmallista synkeää äänimaailmaa. Mielenkiinto musiikkiin pysyy kaudesta toiseen, kun omaa polkua raivataan joka askeleella selkeästi uuteen suuntaan.
  7. KIDS SEE GHOSTS – KIDS SEE GHOSTS
    Kanye West on puuhastellut useamman lyhyen projektin parissa tänä vuonna. Ihan jokainen niistä ei pitänyt totuttua tasoa yllä, mutta Kid Kudin kanssa työstetty “Kids See Ghosts” osui keskelle maalitaulua. Liekö kaksisuuntaista mielialahäiriötä supervoimaksi hehkuttava West muuttamassa koko musateollisuutta, kun ihmisille tuntuu nykyään riittävän kerrallaan maksimissaan 25 minuuttia laadukasta musiikkia. Hulluna ja nerona pidetty tuottaja-räppäri on tuonut mielipuoliset ”ad libit” osaksi tuoreinta tuotantoaan, ja sitä on saanut ihmetellä koko maailma. West on ”tastemaker”, piti hänestä tai ei.
  8. Gasellit – Jano
    Loppuvuoden yllättäjä. Myyntilistojen kärkistatukseen on tehty töitä jo lähes kymmenen vuotta, ja se kuuluu. Bändi on aikuistunut mutta puhuttelee silti kipuilevaa ja vaiheilevaa parikymppistä. Livenä ehkä enemmän bilebändi, mutta “Jano”-albumilta ei juuri hyväntuulisia bängereitä löydy. Erityisesti Päkän verset herättävät tunteita ja ajatuksia.
  9. Kaiser – 1st Sound
    Eipä moni möyhypää toveri uskonut, että Kaiser on pieni tuore bändi Helsingistä, kun Kaiseria ensimmäisen kerran kuuli – sen verran hyvin on imetty oikeat osat stoner rockin oppikirjasta. Ei tarvitse varmaan kauan odotella, kun Kaiser soittelee Roadburnin savuisilla lavoilla.
  10. Cypress Hill – Elephants on Acid
    Cypress Hill iskee täysin puskista ja takavasemmalta itämaisen soundin psykedeliansekaisella levyllä. Yli tunnin mittainen levy ei jaksa kantaa ihan loppuun asti, mutta se on siitä huolimatta arvokas trippi.

Otto Vainionpää:

  1. Kids See Ghosts – Kids See Ghosts
    Odotin Kanye Westin ja Kid Cudin yhteisprojektia kuin kuuta nousevaa, koska jo pelkästään projektin nimi kuulosti liiankin lupaavalta. Ja hyvää matskuahan sieltä tuli.
  2. Rivers of Nihil – Where Owls Know My Name
    Silloin, kun tekninen musiikki on hauskanpitoa eikä kikkelöintiä, minä tykkään. Niilin järvet hoitaa homman brutaalisti kotiin.
  3. Post Malone – Beerbongs & Bentleys
    18 kappaleen verran pelkkiä bängereitä Postin Austinilta. Rokkistarailu viedään uusiin ulottuvuksiin, kun albumi paranee biisi toisensa jälkeen.
  4. Between The Buried And Me – Automata I/II
    Levykaksikko on täynnä aivan uskomatonta sävellystaitoa ja tyylitajua. Kiitti BTBAM.
  5. Pusha T – Daytona
    Miehen ainoa projekti, jonka olen jaksanut kuunnella. Pääosin siksi, että mastermind Kanyehan tämänkin on tuottanut. Ja meininki on rujoa.
  6. The Ocean – Phanerozoic: Palaeozoic
    Aivan helvetin hullu kokonaisuus. Elämän historian oppitunti niin, ettei nukahda kesken kaiken.
  7. Rautakeuhko – Etelaesilta
    Kymmenen minuuttia rauhallista ja chilliä vibailua hip hop -komppien merkeissä. On se Toivo kova sälli tekemään biittejä.
  8. Sleep – The Sciences
    Yhtye yllätti koko maailman droppaamalla uuden albumin kansainvälisenä yrttipäivänä. Albumi on niin maistuvaa stoneria, ettei paremmasta ole väliä.
  9. Kanye West – Ye
    Mainitsinko jo Kanye Westin? No, tyyppi pudotti kuitenkin lisää tulta erinomaisen ”The Life of Pablo” -albumin jatkoksi.
  10. Corpsessed – Impetus of Death
    Vuoden yllättäjä. Aivan törkeän ilkeää doom/death metalia. Kotimainen ryhmä toimittaa kuolonsanomaansa aivan järkyttävän likaisesti.

Thomas Frankton:

  1. IDLES – Joy As An Act of Resistance
    Aihepiiriltään vuoden kepeästi mielenkiintoisin levy. Jo viime vuoden ”Brutalism”-levyllä musadiggareita hurmannut brittibändi iskee maiharin suoraan kurkkuun terävällä älyllä, joka uhkuu moderneilla aiheilla brittityöväkeläisyyttä. Toksinen maskuliinisuus, maahanmuuttokriittisyys ja Brexit-kannattajat saavat kukin kyytiä postpunkahtavien kappaleiden muodossa. Koko levy uhkuu omaa karismaattista ja mahtipontista rehvastelua, ja kaiken keskipisteenä toimii laulaja Joe Talbotin uskomattoman siteerattavat lyriikat. Bändin kiinnittäminen Sidewaysin lineupiin on ehdottomasti ensi kesän kovimpia festaritärppejä.
  2. Mom Jeans – Puppy Love
    Joskus tekee mieli olla vähän junnumpi. Kiusaantunutta aikuisuutta ja lauluja toisesta tykkäämisestä tarjoilee Mom Jeans, jonka naivistinen ja hurmaava emopunk on pyörinyt kuulokkeissani suurimman osan syksyä.
  3. Frontierer – Unloved
    ”Orange Mathematics” -levyllä pari vuotta sitten hurmannut mathcore-bändi vetää taas turpaan. Kepeästi vuoden aggressiivisin hyökkäys kuuloaistia kohtaan, kaikella hyvällä.
  4. Zeal & Ardor – Stranger Fruit
    Sveitsiläis-amerikkalaisen Manuel Gagneuxn pari vuotta sitten ”Devil Is Fine” -levyllä paljon huomiota saanut proggis palasi toisen levynsä myötä, jolla Gagneux syventää entisestään projektin metallisempaa puolta. Harmillisesti en nähnyt bändin kesäistä Ilosaaren vetoa, mutta ensi kertaa odotellessa paukuttelen tätä levyä jatkotoistolla.
  5. Pig Destroyer – Head Cage
    ”Head Cage” sai grindcorepuristeilta paljon kritiikkiä, mutta pureehan se kuin mikä… Etenkin ”Mt. Skull” pistää pataan muutamankin bändin edestä, eikä levyltä ainakaan puutu iskeviä koukkuja.
  6. Greyhaven – Empty Black
    Maalaavaa sanoitusta ja purevaa metalcorea kevyellä southern rockin silmänvinkutteluviballa – Every Time I Die -vertaukset ovat oikeutettuja, mutta kyseisen bändin tapaan Greyhaven iskee kovaa.
  7. Ruusut – Ruusut
    Suomen tämän hetken hypetyin ja kenties tärkein bändi. Harvemmin vastaan tulee mitään näin omalaatuista ja erilaista. Bändin livenä näkemistä innolla odotellessa.
  8. Deafheaven – Ordinary Corrupt Human Love
    Blackgaze-alagenren kenties tunnetuin ja kiistellyin nimi pisti kesän alkuun ulos mahtavan neljännen täyspitkänsä, jolla bändi tutki entistä enemmän metallin ulkopuolisia vaikutteitaan. Mikäli arvostat musiikillista kokeilua ja tunteikkaita viboja, suosittelen suuntaamista Deafheaveniin.
  9. Vein – Errorzone
    Hardcore-maailman vuoden hypetyin levy, ja syystä. Bändin dissonanttinen ote nu metal -vaikutteiseen hardcoreen on kaikessa aggressiivisuudessaan häkellyttävää kamaa.
  10. Turnstile – Time & Space
    Turnstile ei meinannut aueta minulle aluksi yhtään, mutta yhtäkkiä ”Time & Spacen” kautta bändin perinteisen pomppuhardcoren ja groovaavien koukkujen yhdistely iski – ja kunnolla. Kovaa jytää.

Lopuksi vielä muutama kunniamaininta, joita en listalle osaisi heittää:
JPEGMAFIA – ”Veteran”
Dance Gavin Dance – ”Artificial Selection”
Underoath – ”Erase Me”
Mount Eerie – ”Now Only”
Rolo Tomassi – ”Time Will Die And Love Will Bury It”
Death Grips – ”Year of the Snitch”
KIDS SEE GHOSTS – ”KIDS SEE GHOSTS”

Oma vuoteni kului lähinnä vanhemman musiikin tutkiskelun parissa ja veikkaan suuren osan ensi vuodestakin kuluvan hieman samoissa merkeissä, sillä vuodelta 2018 löytyy paljon materiaalia, jota tuli kuunneltua harmillisen vähän. Ensi vuotta odotellessa!

Mikko Nissinen:

  1. Ministry – AmeriKKKant
    Vuoden dynaamisimpia, raskaimpia, nyanssirikkaimpia ja oivaltavimmin Yhdysvaltain ja sitä kautta koko läntisen maailman politiikantekoon kiertelemättä kantaa ottavia musiikkiteoksia. Kyseessä on yksi paitsi Ministryn mutta myös itse maestro Al Jourgensenin koko uran parhaista albumikokonaisuuksista, joka toivoakseni vielä jonain päivänä tunnustetaan industrial-metalliklassikoksi.
  2. Hank Von Hell – Egomania
    Turbonegron ainoan oikean keulamiehen häpeilemätön ja kaikki ennakko-odotukset laudalta lyönyt paluu pröystäilevän kukkoilurockin pariin. ”Egomanian” uskaltaa laittaa viivalle vertailtavaksi ihan minkä tahansa Turbonegron klassikkoalbumikokonaisuuden rinnalle.
  3. Septic Tank – Rotten Civilization
    Doom-jyrä Cathedralin kuoppauksen jälkeen Lee Dorrian ja Garry Jennings pistivät pystyyn vanhan britti-hardcore-ratsu Septic Tankin. ”Rotten Civilization” on raivokkaan raikasta kiimaa vanhan liiton malliin. Vuoden, ellei toisenkin, metallivivahteisin hardcore punk -levy on tässä.
  4. Soulfly – Ritual
    Soulflyn ehkä tiukin ja musiikillisesti eniten syvyyttä sisältävin albumi. Pirun vahva, moniulotteinen ja hienosti polveileva kokonaisuus.
  5. Author & Punisher – Beastland
    Brutaalin industrial metalin uusi messias. Harmittaa vietävästi, kun työesteen takia missasin herran syksyisen Helsingin festarikeikan.
  6. John Coltrane – Both Directions at Once: The Lost Album
    Länsimaisen kokeilevan jazzin kiistattoman kulmakiven, 55 vuotta kadoksissa olleen todella korkean luokan albumin ensijulkaisu koettiin kesällä. Mukana on myös kaksi täysin ennenjulkaisematonta Coltrane-sävellystä. Rudy Van Gelderin studioilla taottiin noina päivinä lyhyessä ajassa timanttisen kovaa musiikkia Coltrane Quartetin toimesta.
  7. Ronski & Satanic – Täältä tullaan kuolema
    Ehdottomasti vuoden järisyttävimpiä, eniten musiikillisia raja-aitoja rikkovia kotimaisia vaihtoehtomusiikkijulkaisuja. Tyylikkään hämärää räbäytys-toimintaa ja kosmista sointia, josta avarakatseinen musadiggari ei voi olla nauttimatta.
  8. Lasten Hautausmaa – III
    Ensikosketus albumiin oli samettisen lämmin ja samalla äärimmäisen julma. Tunne kylmyydestä on ajan myötä hälvennyt, ja sen tilan on vallannut lumoavuus. Kyseessä on ehdottomasti kotimaisen vaihtoehtorockin mestariteos, joka on pariin viimeiseen vuoteen järisyttävimpiä kotimaisen vaihtoehtorockin albumeja. Jos jokin yksittäinen, tuore, suomalaista sielunmaisemaa oivallisesti kuvaava musiikillinen kokonaisuus pitäisi esitellä jostakin aivan toisenlaisesta kulttuurista tulevalle henkilölle, soittaisin hänelle Lasten Hautuumaan kolmosen.
  9. Sadistik Forest – Morbid Majesties
    Korviini kantautuneista teoksista ”Morbid Majesties” on vuoden paras skandinaavinen vanhan liiton death metal -julkaisu. Läsähtää nokkuun makean kipeästi ja tuntuu pitkään vielä jälkeenpäinkin.
  10. Burn The Priest (Lamb Of God) – Legion: XX
    Biisivalintojen puolesta täydellinen cover-albumi. Toteutuksen ja tuotannon puolesta Lambbarit tuntien olisi albumin toivonut olevan piirun verran hyökkäävämpi, mutta parin yksittäisen huipputasoisen raidan perusteella sija henkilökohtaisessa top kympissä on oikeutettu.

Rudi Peltonen:

  1. Necrophobic – Mark of the Necrogram
    Levy on kasvanut koko ajan kuuntelukertojen myötä. Aluksi en ollut läheskään niin ihastunut tähän teokseen kuin tällä hetkellä. Mutta kannattaa antaa albumille aina vain uusi mahdollisuus, sillä käsissähän on itse asiassa niin terävä kokonaisuus, ettei sitä voi päästää käsistään. Viimeistään ”Tsar Bomba” -biisin alkurepliikki ”I am the Master” saa nyrkin huitomaan villisti ilmaa.
  2. Immortal – Norther Chaos Gods
    Kun Abbath joitain vuosia sitten lähti Immortalista, epäili moni jo bändin tarun olevan lopussa. Mutta niin vain Demonaz kavereineen näytti, että Immortal elää ja voi vahvasti. Uutuuslevy on samalla kuin paluu menneisiin kulta-aikoihin.
  3. Archgoat – The Luciferian Crown
    Pian 3-kymppisiään juhlistava Archgoat julkaisi syksyllä mestariteoksen! Bändin aikaisemmatkin tuotokset ovat olleet tiiviissä kuuntelussa, mutta nyt on löydetty kultasuoni. Archgoatin uutuus on ehdottomasti bändin paras levy, eikä ikääntymisen merkkejä todellakaan ole näkyvissä.
  4. Orkan – Element
    Norjalainen Orkan onnistui kolmannella levyllään löytämään omat vahvuutensa ja tuomaan ne kunnolla esille. Ehdottomasti bändin paras julkaisu tähän mennessä. Ei ehkä mitään erityisen omaperäistä mutta hienoa bergeniläisille perinteille kumartavaa musiikkia.
  5. Djevel – Blant Svarte Graner
    Djevel on luonut nahkaansa sen verran, että Mannevond on ottanut yhtyeessä vokalistin paikan, mikä kuuluu myös itse musiikissa. Tämä konseptialbumi on loistokas kokonaisuus, jota ei kannata kuunnella pieninä palasina vaan antaa sen soida kokonaisuudessaan.
  6. Kriegsmaschine – Apocalypticists
    Tämä puolalainen sotakone rykäisi syksyn pimeyteen sellaisen levyn, että vaikut lensivät korvista välittömästi.
  7. Behemoth – I Loved You at Your Darkest
    Vaikka Behemothin uutuus oli loistavan “The Satanistin” luomien odotusten jälkeen hienoinen notkahdus, ei se tarkoita, että levy olisi ollut huono. Bändi teki jälleen hienon kokonaisuuden nimeä ja kansikuvaa myöten. Albumi kestää kuuntelun tulevinakin vuosina.
  8. Iskald – Inhøstinga
    Täydellinen levy talvi-iltoihin. Iskald maalailee uutuudellaan kylmiä sävyjä jatkaen omaa varmaa linjaansa. Yksinkertaisesti hieno levy!
  9. Einherjer – Norrøne Spor
    Viikinkimetallin sanansaattaja Einherjer on jälleen täällä – ja tuo mukanaan hienon uutuuslevyn. Yksi loppuvuoden kuunnelluimmista!
  10. Watain – Trident Wolf Eclipse
    Kun Watain tekee jotain uutta, tekee se sen aina tyylillä. Bändi tarjoilee taatusti kylmää kyytiä tälläkin levyllään.

Taru Ruusu:

  1. YOB – Our Raw Heart
    Ykköspallin valitseminen ei tänä vuonna tuottanut juuri vaikeuksia. Tämä hypnoottinen ja suorastaan taianomainen teos on pyörinyt soittimessa jo kymmeniä kertoja. Äärettömän kaunis kokonaisuus, jota voi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Sain ilokseni todistaa bändin lokakuussa myös livenä Tavastialla.
  2. Sleep – The Sciences
    Lisää hypnoottista kauneutta saatiin nauttia Sleepin ilman turhia ennakkomarkkinointeja julkaistulla ”The Sciences” -levyllä. Paluualbumin odotus palkittiin tällä julkaisulla loistavasti. Kehitystä huomaa tapahtuneen aikaisempiin julkaisuihin verrattuna, mutta tyyli pysyy kuitenkin tunnistettavana.
  3. King Dude – Music To Make War To
    Kaunis levy. Kappaleiden tyyli vaihtelee hiukan menevämmästä rockista rauhalliseen jazzahtavaan menoon onnistuneita psykedeelisiä vivahteita unohtamatta. King Dudea on oikeastaan vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn musiikkigenreen, mikä on mielestäni vain hyvä juttu. Oivallista rauhoittumismusiikkia.
  4. Ghost – Prequelle
    Totesin taannoin ystävälleni menneeni jotenkin rikki, kun olen alkanut kuunnella Ghostia. Ehkä iän myötä musiikkimaku on vain muuttunut tai oikeastaan laajentunut. ”Prequelle” on lähes täydellinen kokonaisuus, jolta ei löydy yhtään huonoa kappaletta. Levy on osoittautunut kotona myös kahden teini-ikäisen mieleiseksi, vaikka yleensä musiikkimme eivät juuri kohtaa.
  5. Paara – Riitti
    Paara näytti jälleen osaamisensa ja jopa paransi suoritustaan debyytti ”Yön olevainen puoli” jäljiltä. Bändi on tehnyt vahvaa nousua ja alkaa tulla jo varmasti monelle tutuksi. Tällaista melodista, folkahtavaa black metalia on nautinto kuunnella. Paara on ruvennut työstämään kolmatta albumiaan, enkä malta odottaa, voiko ”Riitistä” vielä parantaa.
  6. Graveyard – Peace
    Odotukseni olivat todella korkealla ”Peace”-albumin suhteen. ”Peace” ei ehkä ihan yllä aikaisemman ”Innocence & Decadence” -julkaisun tasolle, mutta se on ollut kuitenkin paljon kuuntelussa. Tällainen Graveyardille tyypillinen letkeä rock maistuu aina, ja oli ilo saada bändi takaisin bändin lyhyeksi jääneen lopettamisen jälkeen.
  7. Mokoma – Hengen pitimet
    Mokoman laatuun voi luottaa aina. Vaikka moni on jo varmasti saanut tarpeekseen Mokomasta, luulen, etten itse kyllästy siihen ikinä. Soittimessa pyörii satunnaisesti niin uutta kuin vanhempaakin Mokomaa. Jälleen kerran onnistunut levy.
  8. Korpiklaani – Kulkija
    Synkän musiikin kuuntelua täytyy välillä hiukan piristää kunnon folkilla. Korpiklaani jatkaa ”Kulkija”-albumillaan tuttuun tyyliin. Meno ei pääse ihan tunnettujen ”hittibiisien” tasolle, mutta se on kuitenkin oikein viihdyttävää.
  9. Fear Of Domination – Metanoia
    Fear Of Domination ei ole aikaisemmin kuulunut bändeihin, joita juuri kuuntelisin. ”Metanoia” jäi kuitenkin satunnaiseen kuunteluun kirjoittamani arvostelun jälkeen. Mahtavan voimakasta, energistä musiikkia, joka tahtoo saada jalan vipattamaan kotioloissakin.
  10. Verikalpa – Taistelutahto
    Verikalpa on minulle viihdyttävä uusi tuttavuus. Tämä huumorilla varustettu folk-/peikko-/kaljametalli on varsin toimivaa vaikka illanistujaisiin ystävien kanssa. Joskus täytyy mennä katsomaan bändi livenä. Voisin kuvitella, että keikoilla on aika hauska meininki.

Vuosi 2018 tarjosi taas ison liudan onnistuneita levyjä. Vielä muutama erikoismaininta, jotka saattavatkin jo löytyä muiden toimittajien valinnoista:
Dimmu Borgir – ”Eonian”
Harakiri For The Sky – ”Arson”
Sammal – ”Suuliekki”
Amorphis – ”Queen Of Time”
Maj Karma – ”101 tapaa olla vapaa”
Kalmah – ”Palo”

Simo Pernu:

  1. The Ocean – Phanerozoic I: Palaezoic
    The Ocean teki sen taas, vuoden parhaan albumin. Monipuolinen ja kiehtova kokonaisuus kietoo pauloihinsa, eikä päästä irti. Albumi on vasta kokonaisuuden ensimmäinen osa, mutta se seisoo upeasti omilla jaloillaan. Iso suositus, jos bändi ei vielä ole tuttu mutta progressiivinen musiikki ja metalli ovat lähellä sydäntä.
  2. Omnium Gatherum – The Burning Cold
    Melodisen death metalin mestarit näyttivät muille kaapin paikan. Huikean hieno albumi, jonka monimuotoisuus ei lakkaa hämmästyttämästä. ”The Burning Cold” on viimeiseen asti harkittu kokonaisuus, joka onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa, vaikka jo yksittäisetkin osat ovat kiitettävää laatua.
  3. Amorphis – Queen Of Time
    Amorphis on juuri nyt mahtavassa vedossa. ”Queen Of Time” on yksi bändin parhaista albumeista, mikä on upea saavutus viime vuosituhannella perustetulle bändille. Albumi on vankka kokonaisuus sisältäen useita hitikkäitä lisäyksiä bändin rautaiseen keikkasettiin.
  4. Ghost – Prequelle
    Ghost teki vuoden parhaan pop-albumin. Erittäin melodinen albumi on mukavaa kuunneltavaa, mutta se tarjoaa pureskeltavaa myös niille, jotka haluavat upota syvemmälle bändin maailmaan.
  5. Psychework – Karelian Hills
    Psychework jatkaa laadukasta tekemistään tutkan alla. Isompi suosio kiertää bändin, vaikka levyjen laatu on priimaa. Ehkä sitten kolmannella albumilla, varsinkin, jos taso vielä nousee… Täytyy mainita Antony Parviaisen vokalisointi, jolle on vaikeaa löytää vertaistaan.
  6. The Dynazty – Firesign
    Vuoden hitikkäin levy on ruotsalaisen Dynaztyn käsialaa. Moderni hard rock soi uljaasti ja melodisesti läpi levyn. Albumi toimii kuin tauti varsinkin autossa kuunnellessa ja saa hyvälle mielelle.
  7. The Witherfall – A Prelude To Sorrow
    ”A Prelude To Sorrow” on synkkä mutta samalla palkitseva metallilevy. Syksyn soundtrack vie mukanaan pimeyteen. Progressiivista, raskasta, kaunista ja virtuoosimaista – siinä tekijät, joista Witherfallin musiikki on tehty.
  8. At The Gates – To Drink From The Night Itself
    Albumi, joka palkitsee sinnikkään kuuntelijan. Ensivaikutelma ei ole kummoinen, mutta lopulta albumi paljastuu jopa yllättävän syvälliseksi teokseksi.
  9. Barren Earth – A Complex Of Cages
    Alkuvuonna eniten soittimessani viihtynyt albumi on tässä. Progressiivista metallia hieman Opethin hengessä. Ei kuitenkaan mikään pastissi, vaan bändillä on oma äänensä, ja se ansaitsisi enemmän näkyvyyttä.
  10. Judas Priest – Firepower
    Papat näyttivät, että heavy metal lähtee yhä ja lujaa. Vuoden paras heavy metal -albumi ei ole mikään kehno saavutus veteraanibändille. Albumi sisältää useita hienoja vetoja. Ainoana miinuksena on hieman liian pitkä kesto, joten tiivistämällä kokonaisuus olisi ollut vielä toimivampi.

Sami Elamaa

  1. Drudkh – They Often See Dreams About the Spring
    Ukrainalainen mysteerikokoonpano ei yksinkertaisesti osaa tehdä huonoa levyä. Uusi julkaisu on kylmän ja mystisen kaunis paketti, joka paranee jokaisen uuden kuuntelukerran jälkeen.
  2. Summoning – With Doom We Come
    Itävaltalaisen sormusaaveiden tuoreimman julkaisun massiiviset ja ylväät sävelet ovat korville melkoista hunajaa. ”With Doom We Come” on kerta kaikkiaan eeppinen taideteos.
  3. Unleashed – The Hunt for White Christ
    Naapurin ukkojen kasaamalla kokoonpanolla on ikää kohta kolmekymmentä vuotta, mutta raivo ei hiivu. Tämän vuoden kovin ruotsalainen death metal -julkaisu.
  4. Primordial – Exile Amongst The Ruins
    On suorastaan syntiä, jos Primordialin uuden julkaisun jättää kokonaan pois vuoden 2018 top 10 -listalta. Pakanamaestrot ovat loihtineet kolossaalisen vahvan tuotoksen.
  5. Behemoth – I Loved You At Your Darkest
    Tätä julkaisua on odotettu kuin kuuta nousevaa, ja lopputulos on ollut kaiken odotuksen arvoinen. Nergalin johtama antikristillinen armeija pysyy lujana!
  6. Visigoth – Conqueror’s Oath
    Amerikkalainen Visigoth on tehnyt huikean parannuksen edellisen julkaisun jälkeen. Uudelta albumilta löytyy todella paljon tarttuvia ja hienoja kappaleita.
  7. Immortal – Northern Chaos Gods
    Abbath on jättänyt Immortalin taakseen, mutta mihin häntä muka tarvitaan? Demonaz ja Horgh ovat pistäneet kahdestaan näytille sellaista tavaraa, että oksat pois!
  8. Judas Priest – Firepower
    En olisi heti uskonut, että legendaarinen Judas Priest onnistuu vielä tekemään hyvän ja vahvan julkaisun. Suurimmat propsit tippuvat ehdottomasti metallijumala Rob Halfordin laulusuorituksille.
  9. Chrome Division – One Last Ride
    Shagrath ja kumppanit lähtevät viimeiselle matkalle. Lopputulos on hieno ja onnistunut jäähyväisjulkaisu.
  10. Baise Ma Hache – F.E.R.T
    Kaaosta ja pyörremyrskyä ranskalaisten muusikoiden tyyliin. Huligaanien tekemä levy on mainio ja persoonallinen black metal -julkaisu.

Teemu Esko:

  1. Morgal – S/T
    Morgalin nimikko-EP on röyhkeä ja tyylikäs mestariteos, jonka voi kuunnella vaikka viisi kertaa putkeen. Melodista mutta saastaista black metalia soittava kolmikko nousee viimeistään nyt genren aateliin.
  2. Vargrav – Netherstorm
    Muun muassa Azaghalista ja Druadan Forestista tuttu V-Khaoz vie kuulijat sinfonisen black metalin kulta-ajalle Vargrav-yhtyeensä upealla debyytillä. Mistään nostalgiatripistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä “Netherstorm” seisoo vahvasti omilla jaloillaan. Odotan mielenkiinnolla, miten kappaleet toimivat livenä ensi vuoden Steelfestissä.
  3. Danheim – Herja
    Tanskalainen folk-muusikko Danheim on julkaissut tänä vuonna kolme hienoa albumia, joista terapeuttisin ja pysähdyttävin on sotateemainen “Herja”. Vahva suositus Wardrunan ja Heilungin faneille.
  4. Archgoat – The Luciferian Crown
    “The Luciferian Crown” on sinällään takuuvarmaa Archgoatia, mutta aivan kuin biisit olisivat kasvaneet uusiin mittoihin soittotaidon mukana. Levyä on vaikea verrata suoraan bändin aiempaan tuotantoon, mutta tällä hetkellä se tuntuu bändin parhaalta julkaisulta heti “The Light-Devouring Darknessin” jälkeen.
  5. Trollheims Grott – Aligned With the True Death
    Industrial black metalia soittava Trollheims Grott palasi solvaamaan ihmiskuntaa viidentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhtye kuulostaa kypsemmältä, vaarallisemmalta ja yksinkertaisesti paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.
  6. Svartidauði – Revelations of the Red Sword
    Islantilaisen Svartidauðin toista albumia saatiin odottaa tovi, mutta mikäs siinä, jos tarjolla on tämän luokan mestariteos. “Revelations of the Red Sword” on hypnoottista ja painostavaa black metalia sanan parhaassa merkityksessä.
  7. Cosmic Church – Täyttymys
    Cosmic Church on loihtinut unenomaisen ja jylhän black metal -seremonian, jonka hurmos vie kuulijan mennessään. “Täyttymys” on haikea ja klimaattinen päätös yhtyeen hienolle uralle.
  8. Ghost – Prequelle
    “Prequelle” on täynnä upeita melodioita, jotka eivät lähde mielestäni sitten millään. Ensimmäisten levyjen occult rockista on tultu kieltämättä kauas, mutta popimpi Ghost toimii siinä missä vanhakin – ellei jopa paremmin.
  9. Urfaust – The Constellatory Practise
    Hollantilainen Urfaust toimittaa inspiroivan kosmisen rituaalin viidennellä albumillaan. “The Constellatory Practise” on lähes täydellinen yhdistelmä ambient black metalia ja eeppistä doomia.
  10. Master’s Hammer – Fascinator
    Tšekeissä vuonna 1987 perustettu Master’s Hammer tuntuu olevan elämänsä kunnossa. Ensimmäinen Suomen-keikka oli jäätävä kokemus, ja “Fascinator” on kenties yhtyeen paras julkaisu tällä vuosituhannella. “Formulæn” härskit tekno- ja industrial-vaikutteet ovat jääneet taka-alalle, mutta ne tekevät melodisesta kokonaisuudesta vielä hieman täyteläisemmän ja hullumman. Hulluudesta puheen ollen: albumilla kuullaan myös suomenkielistä kiroilua.

Vuosi 2018 oli erittäin antoisa, ja moni loistava albumi joutui jäämään listan ulkopuolelle. Haluaisin antaa kunniamaininnan vielä seuraaville julkaisuille:
Kroda – ”Selbstwelt”
Wintermoon 
– ”Old Spirit of Polar Night”
Galvanizer
– ”Sanguine Vigil”
Ivar Bjørnson & Einar Selvik
– ”Hugsjá”
Funeral Mist
– ”Hekatomb”
Human Serpent
– ”For I, the Misanthropist”
Skeletal Remains
– ”Devouring Mortality”
Kriegsmaschine
– ”Apocalypticists”
Cultes des Ghoules
– ”Sinister, or Treading the Darker Paths”
Funerary Bell
– ”Undead Revelations”

Tia Salmela:

  1. Amorphis – Queen of Time
    Jos luulit, että ”Under The Red Cloud” on paras Amorphiksen albumi tällä vuosituhannella, olit väärässä. ”Queen of Time” laittoi vieläkin hieman paremmaksi ja nosti sen kuuluisan riman entistäkin korkeammalle.
  2. Omnium Gatherum – The Burning Cold
    Melankolista melodista metallia sisältävä ”The Burning Cold” on todiste siitä, ettei hyvää kannata muuttaa. Omnium Gatherum on onnistunut löytämään kappaleillensa loistavan kaavan, jota se hyödyntää myös tällä albumilla.
  3. Dark Sarah – The Golden Moth
    Dark Sarahin ”The Chronicles” -trilogian kunniakkaasti päättävä albumi vie kuuntelijansa mukanaan tarinaan niin syvälle, ettei edes ajan kulkua huomaa. Viimeisen kappaleen päätyttyä jääkin haikea fiilis, mutta onneksi koko trilogian voi aina aloittaa alusta uudestaan!
  4. Dimmu Borgir – Eonian
    Jos odotteli kovaa bläkkislevyä, tuli aivan varmasti pettymään. Jos puolestaan odotti jotain ”Abrakadabran” kaltaista sinfonista äärimmäisen melodista black metalin tapaista – sitä todellakin sai.
  5. Barren Earth – A Complex of Cages
    Mielestäni tähän mennessä paras Barren Earthin albumi. Vaikka “A Complex of Cages” lukeutuu kevään lapsiin, niin “The Ruby” onnistuu hypnotisoimaan vieläkin.
  6. Mokoma – Hengen pitimet
    ”Elävien kirjoihin” oli todella syvällinen albumi ja samankaltainen teema jatkuu myös ”Kepeät mullat” -albumilla. Vaikka Mokoman uutukainen saattaakin vaatia muutaman kuuntelukerran ennen kuin siihen pääsee kunnolla sisälle, on se todellakin vaivan arvoista.
  7. Shylmagoghnar – Transience
    Aivan uskomattoman kova albumi! Melodisuus hitsautuu saumattomasti mörköilyyn.
  8. Skálmöld – Sorgir
    Vaikka sanoista ei saa mitään selvää, niin melodioista välittyy kuitenkin kappaleen tarinat. Ehkä jopa parasta ”misheard lyrics” -osastoa.
  9. Judas Priest – Firepower
    Papat näyttävat taas kaapin paikan nuoremmille. Rob Halfordin ääni on ehdottomasti parhaimmillaan.
  10. Deicide – Overtures Blasphemy
    Kun kuulin ”Seal The Tomb Belowin” ensimmäisen kerran, olin melko varmaa, että tämä albumi päätyy omalle top 10 -listalleni.

Juri Hiltunen:

  1. Architects – Holy Hell
    Architects palaa perustajajäsenensä ja kitaristinsa Tom Searlen kuoleman jäljiltä päällekäyvempänä kuin koskaan. “Holy Hell” on raivon ja katarttisen puhdistumisen ristisiitos, joka on epätoivossaan ja kitkerässä vihassaan aidompi kuin muut tyylilajinsa julkaisut.
  2. Progenie Terrestre Pura – StarCross EP
    Progenie Terrestre Pura tiivistää klaustrofobian ja avaruuden loputtoman ahdistavuuden räjähtävään ääniformaattiin. Yhtye aukoo uusia uria black metalin saralla yhdistellen luovasti ja avarasti erilaisia kelluvia äänimattoja, ynseää industrialin kylmyyttä ja roppakaupalla maukkaita riffejä.
  3. Omnium Gatherum – The Burning Cold
    “The Burning Cold” on sen tason melodiailottelua, ettei albumilla voi sanoa olevan yhtään täytebiisiä. Kauniin leijailevat optimistiset sävyt ovat levyllä läsnä unenomaisena peittona ja lyövät saumatta kättä raskaiden vokaalien ja kitaroiden kanssa.
  4. Arion – Life is Not Beautiful
    Arion osoittaa kykynsä tehdä massiivisia ja iskeviä voimabiisejä, jotka jäävät kertalaakista kuulijan korvamadoiksi. Yhtyeen mahtipontinen sinfoninen metalli on yksi jylhimmistä tuoreista tähdistä Suomen metallitaivaalla. Odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo bändille tullessaan.
  5. The Ocean Collective – Phanerozoic I: Palaeozoic
    The Ocean Collective on jo pitkän aikaa ollut jossain sludge metalin tuolla puolen sekoittaen levyihinsä mitä erilaisimpia sävyjä. Melankolia, jyräävien kitaravallien voima ja monipolviset kappalerakenteet on naitettu kauniisti yhteen myös uusimmalla levyllä “Phanerozoic I: Palaeozoic”.
  6. Rivers of Nihil – Where Owls Know My Name
    Yleensä tällaiset hyvin nopeat, tekniset ja pilkulleen tuunatut turboahdetut kuolonmetallibändit ratsastavat vain raskaudellaan. Ei kuitenkaan Rivers of Nihil, joka on puoliksi nykydeathia, puoliksi progea. Hitaampia, progemmin tunnelmoivia osioita on sekoitettu onnistuneesti mukaan, ja lopputuloksesta löytää joka kuuntelulla jotain uutta.
  7. Kalmah – Palo
    Tarjolla on tavallaan sitä vanhaa tuttua Kalmahia, mutta yhtye manaa suosta esiin sen tason tiluttelevia riffiveivejä, että kalman koura riuhtaisee kuulijan niskat kovempaan myllytykseen kuin pitkään aikaan. Viiden vuoden kypsyttely kantaa hedelmää, ja suoherran melodinen death metal kepittää jatkuvaa herkkua herkun perään.
  8. Panopticon – The Scars of Man on the Once Nameless Wilderness
    Panopticon maalaa niin akustisesti kuin black metalin saralla herkkää ja melankolista mökkitunnelmaa, joka toimii parhaiten rauhassa kuunneltuna pimeillä talvikävelyillä.
  9. Agrypnie – Grenzgaenger
    Agrypnie on yksi tunnelmabläkkiksen hieman varjoon jääneitä helmiä, jonka soundi ei ole tarpeeksi hittipitoista miellyttäkseen suurta yleisöä, mutta joka taitaa pimeän tunnelman hitaan saostamisen. Hyvällä maulla ja dynaamisella tyylitajulla rakennettua musiikkia, jonka opukset nousevat voimakkaina kohti synkkää taivasta.
  10. Pyhimys – Tapa poika
    Pyhimys on tehnyt hyvin sanoitetun, sävelletyn ja ennen kaikkea iskevän popihtavan rap-levyn. “Tapa poika” on monipuolinen julkaisu, joka sisältää sekä oivaltavia sanoituksia kuten “Kynnet kynnet” -kappaleen maalailevaa ajankuvaa että iskeviä hittejä kuten tanssittavan kepeän piilotimantin “Korni uni”.

Jesse Kärkkäinen:

  1. Judas Priest – Firepower
    Liiallisesta pituudestaan huolimatta Judas Priestin 18. studioalbumi “Firepower” osoittaa, että yhtye on kovassa iskussa. Erityisesti Rob Halfordin palkeista löytyy niin paljon voimaa, ettei mies tunnu ikääntyvän lainkaan.
  2. Kalmah – Palo
    Aggressiivisesti päälle puskeva “Palo” on tasaisen vahva ja laadukas kokonaisuus, joka osoittaa, miksi Kalmah on yksi kotimaamme kovimmista melodisen kuolonmetallin yhtyeistä.
  3. Amorphis – Queen of Time
    “Queen of Time” on ensiluokkainen, monipuolinen ja järkähtämättömällä visiolla rakennettu kokonaisuus, josta ei löydy vikoja etsimälläkään. Amorphis tuntuu nostavan jatkuvasti tasoaan.
  4. Mantar – The Modern Art of Setting Ablaze
    Mantarin kolmas täyspitkä “The Modern Art of Setting Ablaze” on raivokas ja yllättävä albumi, joka on täynnä vimmaista metallitulitusta. Yhtyeen primitiivinen kiihko vie mennessään.
  5. Skalmöld – Sorgir
    Skalmöld teki syvän vaikutuksen komealla musiikillaan, jonka mahtipontisuus sekä tarttuvat melodiat nostavat ihokarvat pystyyn. Vaikka islanninkielisistä sanoituksista ei ymmärräkään mitään, muodostaa albumin upea tunnelma vahvan siteen kuulijan ja yhtyeen välille.
  6. Behemoth – I Loved You at Your Darkest
    Vaikka Behemothin uutukainen jättää kokonaisuutena kylmäksi, on mukaan ympätyt onnistumiset sen verran toimivaa tavaraa, että albumi ansaitsee paikkansa vuoden parhaimpien levyjen joukossa. Yhtyeen asennetta ja tyylitajua ei voi kuin ihailla.
  7. CMX – Alkuteos
    Siitäkin huolimatta, että syntikoilla marinoitu “Alkuteos” on laadultaan epätasainen julkaisu, osoittaa se CMX:llä olevan edelleen innostusta uusien asioiden kokeilemiseen. Ja se on hyvä, sillä paikalleen jämähtänyt ja itseään toistava CMX olisi pahinta, mitä suomalaiselle rockmusiikille voisi tapahtua.
  8. Verikalpa – Taistelutahto
    Oulun murteella esitetty röllimetalli tuntuu ajatuksena täydeltä vitsiltä, mutta Verikalpa osoittaa debyyttialbumillaan “Taistelutahto” olevansa kaikkea muuta kuin huumoriprojekti. Herkullisia melodioita sekä tarttuvia sävellyksiä ladotaan tiskiin sellaisella tarmolla, että monet pitkän linjan folk metal -yhtyeet seuraavat bändin meininkiä ihmeissään. Vuoden suurin yllättäjä!
  9. Rytmihäiriö – Gambinapsykoosi
    “Gambinapsykoosi” jatkaa Rytmihäiriön viimeisimmillä levyillä kuultua metallisempaa linjaa, josta löytyy enenevissä määrin groove-elementtejä. Hykerryttäviä sanoituksia ja tiukkaa soitantaa yhdistävä albumi on mielenkiintoinen kokonaisuus, joka osoittaa maailman edelleen tarvitsevan surmacorea.
  10. Inkvisitor – Dark Arts of Sanguine Rituals
    Inkvisitor osoittaa toisella levyllään “Dark Arts of Sanguine Rituals” rässimetallin taipuvan myös konseptialbumin muotoon. Yliluonnollisia elementtejä sisältävä dekkaritarina sekä moneen taipuva thrash metal muodostavat puutteistaan huolimatta vastustamattomasti puoleensa vetävän kokonaisuuden, jonka äärelle on tullut palattua useampaan kertaan.

Jyri Kinnari:

  1. Ghost – Prequelle
    Neljännellä albumillaan Ghost osoittaa pop metalin uuden suunnan. Hämäräperäistä karismaa ja outoa vetovoimaa uhkuva yhtye on noussut lyhyessä ajassa maailman huipulle, ja kesällä julkaistu ”Prequelle” tuskin hidastaa Ghost-ilmiön kasvua. Ennalta-arvaamaton kokonaisuus yhdistää popia, rockia, metallia ja makaaberin kauhun elementtejä uusilla ja kiinnostavilla tavoilla määritellen käsitteen ”pop metal” jokaisella kappaleellaan uudelleen.
  2. King Dude – Music to Make War to
    King Dude keksii albumi albumilta uusia tapoja ilmaista tummia tunnelmia. ”Music to Make War to” on ajoittain haikea, synkkä, surullinen ja valmis hyväksymään kaiken ikävän. Toisaalta se on myös intohimoinen ja rehellinen. Musiikillisesti King Dude kurottaa jälleen uusiin suuntiin ja ilmaisee itseään luovasti. Viimeisimmillä albumeillaan King Dude on kehittynyt jatkuvasti ja vienyt musiikkiaan eteenpäin suurin askelin.
  3. Yob – Our Raw Heart
    ”Our Raw Heart” on samaan aikaan raskas ja rauhallinen levy, jonka sisällä on suurta kauneutta ja kylmäävää haikeutta. Neljän vuoden odotus palkittiin järkälemäisellä albumikokonaisuudella, jonka musiikki kasvaa loputtoman suureksi. Harva albumi herättää yhtä paljon ja yhtä vahvoja tunteita.
  4. Judas Priest – Firepower
    Metallimusiikin esi-isät saivat aikaan vielä yhden loistavan albumin. Aiemmat levyt eivät oikein vakuuttaneet, mutta ”Firepower” on täyttä tykitystä alusta loppuun. Judas Priest antaa levyllä parastaan ikävuosista ja live-kunnostaan huolimatta, ja sounditkin ovat lähes timanttiset. Jos tämä yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä metalliyhtyeistä päättäisi lopettaa uransa nyt, paljon ”Firepoweria” tyylikkäämpää lopetusta ei voisi edes toivoa.
  5. Amorphis – Queen of Time
    Löysin itsestäni Amorphis-fanin tämän albumin myötä. Valtavan hehkutuksen jälkeen oli itsekin pakko tutustua ”Queen of Timeen” ja muutaman kuuntelukerran jälkeen todeta, että tässä todellakin on aivan uskomattoman hyvä levy. Se on raskas ja voimakas muttei millään tavalla tavanomainen metallialbumi. Sillä on oma persoona, se on täynnä kiinnostavia asiota ja luovia ideoita, eikä kukaan tai mikään muu kuulosta tältä.
  6. Sleep – The Sciences
    Lähes täysin puun takaa uuden albumin julkaissut stoner-pioneeri Sleep on osoittanut olevansa edelleen ajankohtainen yhtye. Parinkymmenen vuoden levytystauon jälkeen Sleep kuulostaa raskaammalta, kypsemmältä ja salaperäisemmältä kuin aiemmin. Silti sen tunnistaa helposti Sleepiksi, ja yhtyeen oma tunnistettava tyyli on kaiken perusta tälläkin levyllä. Sleepin merkitys ei ole enää vain sen vanhojen levyjen varassa, vaan se on täysin kykenevä luomaan jotain kiinnostavaa, jota ei olla aiemmin kuultu.
  7. Korpiklaani – Kulkija
    Korpiklaani on ollut folk metalin kuninkuusluokan ykkösnyrkki jo toistakymmentä vuotta. Asema ei ole horjumassa, eikä haastajia näy, kun tämä veteraaniyhtye jatkaa vuorenvarmaa linjaansa. Jo kymmenennen albuminsa tehnyt yhtye on kehittynyt ajan myötä, ja myös ”Kulkijalla” bändi hakee uusia suuntia siinä myös onnistuen. Toki Korpiklaani on pohjimmiltaan se sama vanha yhtye, johon saattoi rakastua jo 15 vuotta sitten. ”Kulkijassa” on sopivissa määrin uutta ja vanhaa, jotta se voi kuulostaa samaan aikaan tutulta ja tuoreelta.
  8. Paara – Riitti
    Paara on varmasti yksi tämän hetken kiinnostavimpia äärimetalliyhtyeitä. Black metaliin yhdistyy synkkiä folk-elementtejä, ja Paaran käsissä noista aineksista syntyy aivan uudella tavalla kylmäävää ja aggressiivista musiikkia.
  9. Musta Paraati – Black Parade
    Jälleen uudelleenaktivoitunut post-punkin ja goottirockin veteraaniyhtye Musta Paraati yllätti uudella albumillaan. ”Black Parade” on yhtyeen ensimmäinen albumi 34 vuoteen, ja sen kappaleet laulaa The 69 Eyesin Jyrki Linnankivi. Musta Paraati lähenee ”Black Paradella” goottirockia huomattavasti enemmän kuin aiemmilla levyillään, joilla myös post-punk on kuulunut vahvasti. Musta Paraati on edelleen täysin omanlaisensa yhtye, jonka musiikki herättää outoa viehätystä lohdullisella synkkyydellään.
  10. Mokoma – Hengen pitimet
    Mokoma tarjoaa jälleen vahvan levyn, joka sisältää iskeviä sävellyksiä ja ajatuksia herättävää lyriikkaa. ”Hengen pitimet” ei ole aivan Mokoman parhaita levyjä, mutta se ajaa asiansa paremmin kuin hyvin. Albumi on yhtenäinen ja selkeä kokonaisuus, jonka kappaleet puhuvat samaa kieltä. Albumin vahvuudet ovat tehokkaissa kitarariffeissä ja raskaan pään kappaleissa.

Kommentit